Miss' ihmiset tuntevat tuntehin

Dave Conner/creativecommons.org
Licenses/by/2.0 /Wikimedia commons

Poliisi piti meille tänään seurakunnassa koulutusta kuolinviestipäivystyksestä. Meillä on nimittäin ollut ehkä vuoden verran yhteistyötä poliisin kanssa kuolinviestin viemisessä. Toisinaan, kun tapahtuu kuolemantapaus, josta on vietävä viesti omaisille, poliisi soittaa papille, jolla on kuolinviestipäivystäjän puhelin, ja kutsuu mukaan tilanteeseen. Poliisi kertoo raskaan viestin, mutta mikäli omainen tarvitsee tukea sanoman kuultuaan, pappi on käytettävissä ja valmis kuuntelemaan ja auttamaan missä voi. Tämän päiväinen koulutus oli yksi parhaista joissa olen ollut. Poliisit nimittäin osasivat käsitellä hienosti tunteita, ja varustivat meitä kohtaamaan niitä hyvin monenlaisia raskaita tilanteita, mitä tällaisessa työssä voi tulla vastaan. 

Toki me papit tavallaan olemme kuoleman ammattilaisia, mutta yleensä kohtaamme omaiset vasta sen jälkeen, kun he ovat jo keskustelleet läheistensä sekä kirkkoherranviraston tai hautaustoimiston 
työntekijöiden kanssa. Ehdimme useimmiten varustautua henkisesti siihen, millainen tilanne on edessä. Toisin on näissä äkillisissä tilanteissa, joita poliisit usein joutuvat kohtaamaan. Osaan kuvitella heidän työnsä vaativuuden, sillä joskus on papin perustyössäkin tullut aivan yllättäen vastaan joku hyvin raskas ja tunteisiin käyvä asia.

Tänään keskustelimme mm. siitä, miten varsinkin vanhat ihmiset saattavat joskus olla  lukossa tunteittensa kanssa. Sillä hetkellä tunsin kiitollisuutta omasta lapsuudenperheestäni, jossa tunnettiin tuntehin. Vanhempani olivat todellisia tunneihmisiä ollakseen 20-luvun lapsia. Isäni oli hyvä malli muillekin suomalaisille miehille siitä, että saa itkeä, saa puhua ja kirjoittaa surusta. Joskus olen miettinyt sitäkin, että jos häntä kohtaan tunnettiin kateutta, tuossa saattoi suorastaan olla yksi kateuden syy: vanhempani joutuivat hautaamaan kolme rakasta lastaan, ja silti jaksoivat tarttua elämään kiinni, tehdä työtä ja rakastaa. Heitä kantoi se hyvä, mitä sai kantaa muistoissa, ja toivo edessä olevasta jälleen näkemisestä. Turhempiakin asioita kadehditaan. Toki suru jätti myös syvät jäljet ja näkyi vanhuudessa vaikeinakin asioina. 

Tänään tuntui vapauttavalta nähdä liikuttunut poliisi. Myös me ammattilaiset saamme kokea olevamme rikki ja tarvitsevamme tukea. Kun tunnekuormaa kertyy, ei kannata jäädä yksin ahdistuksensa kanssa. Voi myös löytää omia tapoja purkaa niitä tunteita, joita kokee. Minua on joskus auttanut, kun olen mennyt kauniiseen metsään. Joskus on ollut suuri helpotus, kun olen saanut keskustella tunteistani työnohjaajan kanssa. Ammattitaito ei merkitse ihmisyyden ja herkkyyden kuolemaa.

Kaiken kaikkiaan koemme elämässä, lähipiirissämme, työelämässä ja harrastuksissammekin valtavasti tunteita. Aina ei ole valmiutta kohdata niitä, ei itsessään eikä toisessa. Kuitenkin tunteilla on aina jokin tärkeä viesti, ja tuota viestiä on syytä pysähtyä kuuntelemaan. Miss' ihmiset tuntevat tuntehin, siell' lähell' on Jumalakin (Eino Leino). 

Jäljet näkyvät vanhuuteen asti

Papin työ on aktiivista, aktiivisempaa kuin äkkiseltään itsekään arvaisi. Joskus on huolettanut, kun tuntuu, että koko ajan on tullut lisää tietokonetöitä. Valmistelutöiden lisäksi työpöydän ääressä tehdään erilaista taloushallintoon liittyvää raportointia ja toimintaan liittyvää tilastointia. Liikunko tarpeeksi kaupungilla? Näenkö tarpeeksi seurakuntalaisia? 

Ostin jonain vauhtipäivänä uuden sykemittarin. Oli vähänlaisesti aikaa asioida, joten ostin sen Polarin, mitä myyjä suositteli ja sillä siisti. Ostos osoittautui monipuoliseksi, sillä kello antaa tietoa myös yöunesta ja päivän aktiivisuudesta. Olen nukkunut hyviä öitä ja yllätyin myös siitä, miten paljon normipäivään kuuluu kävelyä ja seisomisia. On ollut helppo saavuttaa asettamansa aktiivisuustaso. 

Perjantaina vietin viime vuoden lomakertymän viimeistä vuosilomapäivää, ja sen kunniaksi annoin aktiivisuustason jäädä sohvaperunan tasolle. Mutta lauantaina ja sunnuntaina tapasimme Etelä-Suomessa jälkikasvua, ja jälleen sain täydet pisteet. Täydet pisteet annan myös lapsenlapsille, joiden kanssa me isovanhemmat saimme käydä Espoonlahden kirkossa messussa. Nuorempi nukkui ihanasti sylissäni, ja vanhempi oli ehtoollisosaan asti reippaana pyhäkoulussa. Pyhäkoulussa oli kymmenkunta lasta, siellä oli laulettu ja lopuksi oli ollut väritystehtävä. Messussa oli satakunta henkeä, messun toimittajat olivat hyvin läsnä olevia, ja monipuolinen seurakunta osallistuvaa. Kirkko oli siis meille kaikille hyvä rauhoittumisen paikka. Suloisia kirkkokavereitamme ihastellessa muistelimme, että samanlaisia tyttösten äiti ja tätikin olivat pieninä.

Kirkossa käyminen oli oikeastaan yksi etelänmatkamme syy. Ensinnäkin panin merkille, että kolmivuotiaaseen lapsenlapseen yhteinen jouluvirsi Naskalin salissa oli tehnyt pysyvän vaikutuksen. Hän etsi hiihtolomallakin virsikirjoja ja johdatteli mommaa salin soffalle laulamaan. Tytön heleä laulunääni onkin momman korvaan aivan ihana.

Erityisen kannustimen antoi myös eräs vanhempi mieshenkilö, jonka kanssa torstaina nautin samassa pöydässä kahvia palvelukodin torstaituokion jälkeen. Heti kun menin pöytään sain kuulla, että kun hän oli lapsi, hän sai käydä äidin kanssa usein kirkossa, ja siitä on jäänyt sydämeen sellainen jälki, että hänen on näissä seurakunnan hartaushetkissä aina jotenkin niin hyvä olla. Sellaisen perinnön minäkin haluaisin välittää vielä lastenlapsillekin. 

Sattui niin hauskasti, että Espoonlahden kirkossa tapasimme tutun perheen, joka tuli Vaasassa asuessaan tutuksi jumalanpalvelusten kirkkokahveilla. Nytkin saimme kokoontua kirkkokahveille samaan pöytään porisemaan, ja seurakunnan pastorikin liittyi seuraamme. Tuntui, että meidät johdatettiin yhteen.

Vaasan kollega kertoi hiljakkoin, että joku seurakuntalainen oli tullut sanomaan, että lapset häiritsevät häntä kirkossa, ja hän pyytäisi välittämään kirkkoherralle sellaiset terveiset, että lasten paikka ei ole kirkossa eikä siellä tarvita mitään leikkipaikkaa. Tuollaiseen palautteeseen minulla on valmiina ystävällinen vastaus: Sinä muistutat Jeesuksen opetuslapsia! Hekin estelivät lapsia tulemasta, mutta Jeesus puolusti ja sanoi, että antakaa lasten tulla. Minä aion mennä lastenlasten kanssa kirkkoon silläkin uhalla, että joskus sattuu kohdalle se aktiivisempi päivä. 

Vaino ja kiusa

Suomalaiset päätoimittajat allekirjoittivat eilen vetoomuksen toimittajien ja muiden julkisuuden henkilöiden oikeusturvan ja turvallisuuden puolesta, ettei ketään vainottaisi. Ihan hyvä, ja myös tarve kiinnittää asiaan huomiota on ilmeinen. En kuitenkaan voinut välttyä ajatukselta, aikovatko päätoimittajat nyt sitten itse muuttaa toimintakulttuuria omissa medioissaan niin, että kun jotakuta julkisuuden henkilöä arvioidaan ja arvostellaan, asiassa olisi aina jokin roti, mieluiten oikeus ja kohtuus mukana. Minusta monet ajojahdit ovat todellakin menneet vainon puolelle. Ja näissä jahdeissa media on käyttänyt jopa enemmän valtaa kuin poliittinen eliitti. 

Naskalin pääsiäisvalkia 2018

Olemme mielestäni kansakuntana harvinaisen yksimielisiä siitä, että kiusaaminen, esimerkiksi työpaikkakiusaaminen ja koulukiusaaminen ovat väärin, paitsi aina kun kyseessä on joku, jolla on erilainen poliittinen tai uskonnollinen näkemys, tai joku varakas, tai joku jolla on valtaa, tai joku jolla on hienot työkalut tai joku konkkanokkainen, pullea, kireäpipoinen, ujokatseinen, liian avoin, yltiörehellinen...  Kaikkinainen henkilökohtainen tai ammattikuntiin liittyvä ilkeily kuuluu esimerkiksi televisioiden hupiohjelmien luonteeseen ja tuntuu olevan lähes ainut huumorin laji. Mitä ilkeämpi heitto, sitä useampi mainosklippi siitä lähetetään, että varmasti näkevät nekin, jotka eivät ole ikinä viitsineet katsoa Pressiklubia.

En ole viime aikoina ehtinyt oikein kirjoitella. Isän kuolemasta tuli kuluneeksi vuosi maaliskuun lopulla. Muistelin paitsi häntä, myös raskasta saattohoitovaihetta. Koetin vuosi sitten jaksaa ja ehtiä sairaalaan joka päivä. Vähän samanlaista rumbaa oli nytkin töissä pääsiäisen alla, ja lopulta sain oikein kunnon kuumetaudin, rehdin influenssan. Pääsiäistä vietettiin aika alavireisesti, mutta viime perjantaina saimme pidettyä isän muistoseurat  täällä Naskalissa. Onneksi olen onnistunut niin erinomaisesti aikanaan miehenmetsästyksessä ja myöhemmin -koulutuksessa. Nykyinen vanhaisäntä on kuin ajatus, joten en keksinyt paljon mitään moitittavaa hänen siivoistaan. Jotain toki, sen verran että pientä sanailua saatiin jossain vaiheessa syntymään.

Seuraväkeä Naskalissa 

Joskus on hyväkin tehdä muuta ja ottaa vähän lepoa ja taukoa sometukseen ja bloggaamiseen. Olen lukenut viikon aikana kaksi romaania, ja täytyy sanoa, että taide onnistuu lähes aina tuomaan esiin jotain pinnan alla olevaa, syvempää. Hyvään taiteeseen kuuluu myös myötätuntoinen katse ja useampien näkökulmien valaiseminen. Siksi se voi myös auttaa meitä pois kiusaamisen kulttuurista.