tiistai 29. marraskuuta 2022

Värisevää virttä ja säihkyvää sambaa

Toisen uskon vähättely on ikävä kyllä vieläkin yleistä. Olen itse sitä koettanut välttää. Herännäishenkisessä kodissani ei ollut tapana jaotella ihmisiä uskon määrän mukaan. Seurakuntanuorissa ollessamme luulimme kylläkin tietävämme kuka on uskovainen ja kuka ei. Ohjaajammekin sanoi, että kirkossa käyminen ei todista uskosta mitään ja antoi ymmärtää, että vanhempani eivät ole uskovaisia. Aika pian kuitenkin totesin että minun ei tarvitse ollenkaan arvioida toisten uskoa. Voin ajatella, että jokainen kastettu on saanut Pyhän Hengen lahjan avaamaan uskon salaisuuksia. Me ihmiset voimme korkeintaan rohkaista toisiamme uskon tiellä, ettemme torjuisi tuota lahjaa.

Joskus 90-luvulla olin Ylen aamu-TV:n lähetyksessä edustamassa körttiläisiä ja onnistuin suututtamaan paikallisen Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan, joka oli kanssani keskustelemassa herätysliikkeiden eroista. Sanoin nimittäin että minua ahdisti Vaasa Missiossa, kun tuli eteen kutsu, ja rukoilin sekä niiden puolesta, jotka menivät eteen että niiden puolesta jotka eivät menneet. Keskustelukumppanilta meni ohi pohdintani sovinnollinen jatko, missä kerroin tulleeni lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että kun me ihmiset olemme erilaisia, tarvitaan myös monenlaisia tapoja lähestyä ihmistä ja välittää evankeliumin sanomaa. Onneksi ohjelma taltioitiin myös videokasetille, mistä asian noustua esiin yli vuosikymmenen kuluttua sain tarkistettua mitä tuli sanottua, ja selvitettyä asian. Paiskasimme kättä päälle vähän ennen keskustelukumppanini kuolemaa.

Viime sunnuntaina Paavalin kirkosta televisioitiin hoosiannakirkko, joka on aiheuttanut yllättävän paljon jyrkkää tuomitsemista, koska jumalanpalveluksen alussa ja lopussa oli hoosianna-sambakulkue. Osalla kulkueeseen osallistujista oli myös samba-asut, joskin mielestäni varsin säädylliset. Iloisessa hoosiannaa laulavassa kulkueessa oli mukana myös muita seurakuntalaisia: nuoria ja vanhempia, liikuntarajoitteisia ja notkeampia, jouluradionkuuntelijoita ja niitä jotka eivät kuuntele. 

Jotkut ovat kirjoittaneet, että kulkue oli rienaava ja onpa hyvä kun on tullut jätettyä tämä poispoikennut kirkko tai että tämä nyt oli viimeinen pisara. On halu etsiä yhteisö, missä pyhää pidetään pyhänä. Synnintunto puuttuu tuosta seurakunnasta ja sen paimenilta. Yrittävät tehdä temppuja ja herättää huomiota. - Vaikuttaa siltä, että monet arvostelijat eivät ole edes katsoneet koko sinänsä hyvin perinteistä jumalanpalvelusta, nähneet ehkä vain kuvan tai pienen pätkän alusta. Pelkkä asu riittää johtopäätökseen, että nämä ihmiset vain esittävät, eivät oikeasti laula hoosiannaa Jumalan puoleen. Yllättävän monet ovat myös siinä luulossa, että joku viitsisi tehdä tätä papin vaativaa työtä, ellei olisi aito ja palava halu välittää sanomaa Jeesuksesta, Vapahtajasta.

Ei kaikkien tarvitse pitää siitä, mitä kirkossa tehdään. Voi arvostella väriseviä virsiä tai säihkyvää sambaa. Mutta jos sanoo, että nuo veisaajat tai nuo kulkueessa olijat rienaavat Jumalaa, tai että seurakunnan kirkkoherra ja pastori eivät ole oikeassa uskossa, kannattaa miettiä onko oikeutta asettua Jumalan asemaan. Ja miksi niin tekee? 

Jotkut ovat hyvin perinteisiä ja toivovat, että jumalanpalvelus olisi tuttu ja turvallinen, ikään kuin takuutavaraa. Sallittakoon se heille, ei meillä ole yhtään liikaa niitä ihmisiä jotka käyvät kirkossa peruspyhinä, kun ei takuuvarmasti tapahdu mitään yllättävää. 

Ilmeisesti tässä sambatapauksessa monen närkästys nousee siitä, että joku sellainen pyhyyden tunne ja hartaus särkyy, mitä on aina halunnut liittää kirkkoon ja jumalanpalvelukseen. Mutta mietin, voisiko silloin olla taustalla ajatus, että Jumalan luokse on tultava jotenkin parempana kuin oikeastaan onkaan, henkisenä ja hillittynä? Voi olla syntinen, kunhan se ei näy Herran temppelissä. Voi sydämessään olla anteeksiantamaton, katkera ja arvostelevainen, kunhan käyttäytyy sovinnaisesti ja painaa päänsä oikeassa kohdassa. Voi tanssia muutoin, vaikka sambaa, kunhan ei tanssi kirkossa. Eikö Herran edessä saa olla juuri sellainen kuin on?  Ymmärrän senkin, että joku vasta uskoon tullut haluaa tehdä selkeän eron entiseen elämäänsä löydettyään valon. Mutta oikeasti hän ei ole juuri sen parempi nytkään, jos ollenkaan, vaan sama syntisäkki. Eikä syntisäkkien kannata toisia syntisäkkejä potkia.

@Pixabay

Kristityt ovat kautta aikojen hajaantuneet uusiin ja uusiin lahkoihin ja kirkkokuntiin etsiessään pyhempää yhteisöä, jolla on oikeampi oppi ja elämäntapa. Mutta niissäkin yhteisöissä paimenet ovat pettäneet ja toiset puukottaneet selkään. Rakkaus rakoilee aina.

Kun Jeesus meni fariseuksen kotiin aterialle, hän antoi erään syntisenä pidetyn naisen lähestyä itseään, ja sitä kauhisteltiin. Jeesus kiitti naista siitä, että tämä rakasti paljon. Naisella oli sydämen hoosianna kohdallaan, ja sen Jeesus näkee, vain sen, ei sitä ulkonaista. Se joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon, iloitsee ja kiittää. 

torstai 24. marraskuuta 2022

Toivonmäärä

Haluan kiinnittää katseen valoon ja päämäärään. Voi minua jos kiinnitän katseen vain siihen mikä pimentää ja harmittaa. Joskus kuitenkin elämässä ja työssä joudun ahtaalle. Onko koko päämäärää olemassa, saanko joskus nähdä Jumalan kasvojen valon?  Moninaiset pienet ja isommat asiat pyrkivät peittämään tärkeimmän. Huonot uutiset uuvuttavat. Väsymys valtaa niin ruumiin kuin mielenkin. Tulenko lopultakaan mitään muuta näkemään kuin että taakse päin katsellessa elämä ja voimat ovat kuluneet paljolti hukkaan?



Piispamme Matti Salomäki kävi tänään Vaasassa. Hän puhui yhteisessä työntekijäkokouksessamme että ehkä uskontunnustus on yhtä hyvin toivon tunnustus. Jumala on Kaikkivaltias, on luonut kaiken ja yhä varjelee ja ylläpitää luomaansa maailmaa. Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut kuoleman ja pahan vallan. Pyhä Henki synnyttää meissä uskoa ja toivoa. 

Toivon tunnustus kuulosti hyvältä sanalta. Toivon, että näkymätön käsi raivaa tietä ja ohjaa kohti Kotia. Toivon, että jo polku on osa päämäärää.