Kupla

Puhutaan kuplassa elämisestä. Taidamme tosiaan elää erilaisissa pallukoissa eivätkä samassa kuplassa eläjät tahdo nähdä kuplan seinämän läpi niin, että pystyisivät ymmärtämään asioita toisen näkökulmasta. Toisesta kuplasta voi silloin tällöin kuulua melkoista huutoa ja vouhkaamista, mutta se ei kosketa sydäntäni eikä tunteitani. 

Ulleo@Pixabay

Pääkaupunkiseudun kuplasta heitellään mätiä kananmunia totta kai maaseudulle, maakuntiin, tuppukyliin, ruuan tehotuottajiin ja elätteihin. Minusta on mielenkiintoista huomata, että joku katselee elämää niin tyystin eri näkökulmasta, mutta en pysty ymmärtämään ja moni heitto satuttaa. Joidenkin suusta sana lihantuottaja tulee erityisen halveksivalla äänenpainolla. Joskus on tehnyt mieli kysyä, saako puhujan oma lemmikkieläin toteuttaa luonnonmukaisia vaistojaan: liikkua ulkona vapaana, tehdä jälkeläisiä ja elää laumassa. Mutta en jaksa väitellä ja onhan minulla itsellänikin koira ja kaksi leikattua kissaa. 

Vallanpitäjien kuplassa ei aina nähdä, miten valta eristää ja turmelee. Siellä saatetaan vieraantua elämästä ja luulla, että ihmiset voidaan saada pakolla toimimaan paremmin. Kuitenkin vain arvostuksen ja arvokkuuden kokemus on avain iloiseen toimeliaisuuteen.

Hyvien ihmisten kuplassa nähdään oma toiminta ylivertaisena. Kuplasta kuuluu paljon erityisesti päättäjien haukkumista. Ei nähdä, että monet päättäjät ja vallankäyttäjät kuitenkin oikeasti haluavat käyttää valtaa yhteiseksi hyväksi, vaikka onnistuvat siinä vaihtelevasti. Hyvien ihmisten kuplassa on paljon väkeä, ja siellä on raskasta elää, koska ei nähdä eri tavoin ajattelevien hyvää tahtoa. Nähdään vain lukemattomia vääränlaisia ihmisiä, jotka sanovat ja toimivat väärin. Jokaiselle päivälle tuntuu löytyvän joku moraaliton ihminen, jonka virheitä voi paisutella. Tuollainen oman hyvyyden huuto on niin kova, että korviin sattuu.

Tässä on yksi suuri ongelma. Minä näen nämä muut kuplat, joihin en missään tapauksessa halua. Mutta omaani en näe enkä osaa sitä puhkaista.

Usko, toivo ja oppi

Jeesuksen luo tuli aikanaan ihmisiä monesta syystä. Jotkut olivat kuulleet kertomuksia siitä, miten suuri parantaja liikkuu kylän ohi, ja asettuivat tien viereen huutamaan Herra armahda. Joku laskeutui paareilla katon kautta, kun ystävät kantoivat ja sieltä kautta johdattelivat. Yksi vaikuttui julistuksesta, jonka mukaan Jumalan valtakunta on tullut lähelle, toinen siitä, että Jeesus lupasi synnit anteeksi, kolmannen elämä muuttui, kun Jeesus itse lähestyi ja kutsui: Seuraa minua.

Joskus tuntuu, että joidenkin rakkaan herätysliikkeen edustajien mielestä vain yksi näistä tavoista löytää Jeesus on hyväksyttävä ja oikea. En tosin ole ihan varma mikä se noista on. Mutta jos joku uskova on uskossaan luottavainen ja iloisesti kertoo, että Jeesus voi auttaa ja parantaa, vapauttaa ja antaa uuden elämän, on aivan varmaa, että joku körttiläisistä nousee tätä asiaa vastustamaan. Onhan selvää, että kaikki eivät parane, kaikkien elämä ei muutu, ja siksi on parempi, ettei Jeesukseen kiinnitetä liian paljon toiveita. Eihän syntien anteeksiantamus ja taivaaseen pääsykään ole heränneille varma asia, vaikka joskus saattaa kokea armon vilauksen. 

Rakastan tätä herännäisyyden kaipaavaa uskoa ja epävarmuutta, joka nousee Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta. Mutta samalla olen iloinen siitä, että suurella Jumalalla on antaa ihmisille toivoa: sureville, epäonnistuneille, sairaille, riippuvuuksista kärsiville, yksinäisille, heikoille ihmisille. Siksi minua tällä hetkellä tökkii omassa herätysliikkeessäni aika ajoin pulpahteleva besserwisseriys. Kukaan meistä ei kuitenkaan pysty yksin tyhjentämään sanaa armo.

Seinävaate Uumajan kirkon kuorissa

Toki bw eli "minä tiedän parhaiten" tuntuu olevan kaikkien kristittyjen yhteinen arvo. Joissain toisissa herätysliikkeessä Jeesus kavennetaan tunnustuskirjojen vangiksi: Hyväksytään vain se, minkä Luther tai Melanchton on uskonasioista lausunut, mitään erottamatta ja mitään lisäämättä. Niinpä olen joskus saanut kuulla, että jos ajattelen noin tai noin, en voi olla elävässä uskossa.

Kolmannet porukat tekevät uskosta vaatimuksen ja suorituksen: Jeesuksen voi löytää, kun lukee Raamattua joka päivä, rukoilee omin sanoin, kertoo kaikille uskostaan, toimii aktiivisesti ja parantaa pahat tapansa. Heidän mielestään muut uskovat saarnaavat aivan liian vähän lakia ja siksi eivät saa armoa osakseen. 

Näin kirkon oikeassaolijat moittivat toisiaan ja toistensa työtä. Pahimmillaan usko kaventuu moralismiksi. Jotkut huutavat, että täytyy lähteä pois kirkon työstä, kun ei  näiden toisten, väärässäolijoiden, kanssa voi olla samalla pellolla. 

En tiedä onko se lohdutus, mutta kirkko ei ole tässä yksin. Tämä on laajemminkin ihmisten tapa käsitellä asioita: Väärin sanottu, väärin tehty, väärin sammutettu. 

Siksi me tarvitsemme Jeesusta. Mutta jos ei tämä aukene, niin saa Jeesuksen luo mennä siksikin, että on huolissaan vaikkapa omasta lapsestaan. Hänellä on oikeat sanat, oikealla hetkellä. Joskus joutuu odottamaan ja kaipaamaan, mutta hänellä on ne oikeat sanat, oikealla hetkellä. 

Valoisa tulevaisuus

On vaihteeksi lomapäiviä, ja siivosin tänään kaksi täpötäyttä kirjoituspöydän laatikkoa. Niissä oli monenlaisia muistoja, ikäviäkin. Päätin säilyttää vain mukavia muistoja ja heitin pois esimerkiksi lähettämättä jättäneeni kirjeen, joka oli täynnä hybristä - olenpa ollut nuorena väärällä tavalla ylpeä! 

Isäntä oli vetänyt pellolle taas ihanaa latua moottorikelkalla, ja lähdin aurinkoiselle hangelle etsimään valoisaa tulevaisuutta. Ja sieltähän sitä löytyi! Olen vihdoin kuntoutunut niin hyvin, että voin oikeasti nauttia hiihtämisestä. Väsyneenä, mutta sydän täynnä optimismia lykin kotipihaan 16 km:n lenkin tehtyäni. 

Suorttilan takamailla

Kotipellolla 

Ennen lomaa vauhdikas työviikko päättyi Valoisaan huomiseen. Kyseessä on kirkkotapahtuma, joka järjestettiin nyt kolmatta kertaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Olen saanut noissa illoissa haastatella mielenkiintoisia ihmisiä, niin nytkin. On unelmoitu tulevaisuudesta, mutta mietitty myös sitä mikä on takana. Mukana oli jälleen monipuolinen kattaus muusikkoja ja kulttuurielämän vaikuttajia. Tuo tapahtuma täyttää minulla sen unelman, että ihmiset voisivat tulla kirkkoon ja kohdata toisensa aidosti. On niin paljon mielenkiintoisia asioita! Tällä kertaa myös yleisömenestys oli hyvä.

Valoisa tulevaisuus nousee niistä ikävistä asioista, mitä saamme jättää taakse, ja niistä virheistä, joista voimme oppia. Rakennetaan sitä rohkeasti yhdessä! Ei tarvitse pelätä susia.

Syötteen kotolenkin varrelta: kevättää!

Marjokorpea myös sudet kiertelevät, mutta niitä emme pelkää

Syntistä elämää

Sain jo kolmisen viikkoa sitten pompsulaateilta kortin, jossa minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi takaisin töihin. Naama on mennyt hymyyn joka kerta sitä katsoessa. Työkaverit eivät edes tienneet, miten ahkerasti olen ponkinut tuplapotkupyörällä ja miten monta projektia jäi kesken virkavapaan päättyessä. Kortissa oleva kuvani mustavalkoisessa papintantussa ja uusissa talvisaapikkaissa sekä teksti Projektit voi olla vaiheessa, mut muuten on kaikki hallinnassa osuivat aivan naulan kantaan. Kortin valinnassa on täytynyt olla suorastaan johdatusta. Tällaisen taidekortin on suunnitellut Tiina Kärkäs. 

Kortti, Tiina Kärkäs@www.virkkuukoukkunen.net

Paluu töihin on ollut todella pehmeä lasku. Virkavapaan lopulla tein yhden keikan rippikouluun, koska pidin asiaa niin tärkeänä. Virkavapaan päätyttyä sain olla Järvenpäässä hyvässä seurassa päättelemässä Kirkon johtamistaidon 2-koulutusta. Sitten pidin vielä vuosilomia, joita en syksyllä arvannut merkata kalenteriin, kun polvileikkauksen ajankohta oli niin epävarmaa. Vasta eilen oli ensimmäinen varsinainen "virastopäivä." Aamulla töihinlähtö suorastaan jännitti, mutta iltapäivällä pidin itseäni jo vanhana tekijänä, mikä tietysti olenkin. Työ alkaa hautauspainotteisesti ja paukkupakkasilla, mutta työkaverien iloinen vastaanotto todella lämmittää.

Viime viikon alussa kävimme Syötteen mökillä. Jo silloin oli niin kylmää säätä, että nousi huoli, miten kotitalossa putket pysyvät sulina, kun ei ollut "kotomiestä". Ajelimme Naskaliin kreivin aikaan, sillä lämmitys oli haukannut ilmaa, kun hakelämmitys oli vaihdettu öljylle. Talossa oli lämpö vain niukin naukin plussalla ja vesijohdot olivat jäässä, samoin yksi viemäriputki. Ei muuta kuin tuli hellaan, hakkeen sytytys ja putkien ilmaus. Puoli yötä meni touhutessa, mutta pian sulivat ensimmäiset putket ja seuraavana päivänä saatiin myös viemäri auki. 

Vähän on ollut putket muutenkin jäässä. Töissä oli uusi työkaveri, jonka kanssa oli tarkoitus suunnitella yhdessä messua. Sanoin hänelle, että olen viettänyt viime kuukaudet syntistä elämää. Hän taisi vähän säikähtää avausta, kun ei vielä tunne mustaa huumoriani. Mutta tottahan se on. Olen viettänyt aika itsekeskeistä elämää, ollut omaan läjään, niin kuin isä tapasi sanoa. Puuhaillut ja ajatellut itsekseni, rukoillut laiskasti, käynyt harvoin kirkossa ja lukenut vain vähän Raamattua. Ei ole tällaisessa vaelluksessa kehumista. Ihanneihmiseni suuntautuu kohti lähimmäistä ja Jumalaa. Ja kuitenkin, olen kiitollinen juuri tästä mahdollisuudesta viettää lomaa kaikesta suorittamisesta. Hienoa on sekin, että nyt saan ihan työn puolesta rukoilla, lukea Raamattua ja kohdata ihmisiä! Se on etuoikeus, mutta totta puhuen, ihan yhtä syntistä elämää.