Ylpeys karisee

Olen tehnyt viimeisen kahden viikon aikana paljon kirjoitusvirheitä, nimivirheitä ja jopa laskuvirheitä. Se ei ole aivan tavanomaista, paitsi nimien osalta, sillä olen perusluonteeltani pedantti. Onhan se nöyryyttävää. Uskoakseni virheet johtuvat siitä, että olen kirjoittanut, puhunut ja laskenut tavallista enemmän. Töitten loputtua olen suorastaan kaatunut sänkyyn. Työtä on riittänyt pääsiäisen vuoksi ja myös siksi, että olemme etsineet ja haastatelleet seurakuntapastorille viransijaista ja valmistelleet näissä merkeissä kiireellisesti kirkkoneuvoston kokousta. Hyvä työtoverini Matias Muhola valittiin mieleiseensä määräaikaiseen rippikoulutyön asiantuntijatehtävään Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen. Onneksi myös minulle on löytymässä työpari, muuten olisin joutunut pakertamaan seurakunnan ainoana pappina pyhäinpäivään saakka. 

Näihin viikkoihin on kuitenkin sisältynyt paljon myös iloa ja kiitollisuutta. Hiljaisen viikon tilaisuudet ovat aina koskettavia, myös ne hiljentymishetket, joissa on vähemmän väkeä. Sain tosin pitkäperjantaina nähdä Taivalkosken kirkon aivan täpötäynnä kauniisti veisaavaa kirkkokansaa. Lapsenlapset kävivät täällä äitinsä kanssa pääsiäislomalla ilahduttamassa mommaa ja paappaa, ja oli vielä rattikelkkakelejä. Pääsiäispäivän perhemesssussa sain kastaa suloisen lapsen Taivaan Isän perheväkeen. Tänä aamuna huomasin, miten vuolaana kevätpurot pulppuilivat työmatkan varrella. Tänään oli myös hieno ja koskettava veteraanipäivän juhla. En ole saanut yltiöisänmaallista kotikasvatusta, vaan sellaisen kiihkottoman kasvatuksen, jossa arvostetaan isänmaata ja sen puolesta annettuja uhrauksia, kristillisiä arvoja ja rauhan rakentamista. Tänään sydämestäni kohosivat kaikki parhaat tunteet. Taivalkoski on paikkakunta, jossa uhraukset vapauden puolesta ovat olleet todella suuria.

Viikolla sain postin kautta lahjapaketin, josta en ole vielä kiittänyt ystävääni Päiviä. Tulkoon kiitos näin kirjallisena ja julkisesti  Hän oli vieraillut Risto-puolisonsa kanssa syntymäpäiväreissulla ihastuttavassa kirkossa ja siellä lahjakaupassa oli ollut Woman of Faith, joka oli tuonut hänen mieleensä minut. En ole mikään uskon sankari, mutta sikäli hyvin aavistettu, että olen aina toivonut voivani olla valoisa ja sydämellinen pappi. 

Tämä pienoispatsas kulkeutui vahingossa mökille, vaikka se oli tarkoitettu nimenomaan kirkkoherranvirastoon. Tänään muistin viedä sen työhuoneeni takan reunukselle. Siellä se saa rohkaista minua ja muita. Sivumennen sanottuna työhuoneessani oli kaksi pitkää riviä vakavailmeisiä kirkkoherroja. Kyllästyin heihin ja siirsin väliaikaisesti syrjään. Sijoitin tilalle metsämaiseman, ajatelman, kukkataulun,  kirkonkuvan ja Airi Kekäleen maalaaman taulun: "Katso Jeesukseen." Joskus on hyvä katsoa edellä kulkeneisiin, mutta vielä parempi on kiinnittää katseensa häneen, jolta kaikki hyvä on lähtöisin. 

Ei haittaa, vaikka teen välillä virheitä. Joskus kyllä soimaan itseäni ajattelemattomista sanoista. Sitä toivoisin, että en höpötellessäni loukkaisi ihmisten tunteita, vaan osaisin asettaa sanani ja olemiseni niin, että minusta heijastuisi Kristuksen rakkaus ja huolenpito. 

Kaunista hiekkaa

Luulen, että Vaasan työkaverit muistavat minut pappina, joka välillä väsyi hautausten suureen määrään. Viime vuonna sainkin toimittaa aikaisempaa enemmän kasteita ja tuntui, että työ oli valoisampaa. Arvasin kyllä, että Taivalkoskelle siirtyminen vie minut jälleen kirjaimellisesti haudan partaalle. Alkuvuodesta hautauksia on riittänyt niin että pienessä pitäjässä on jo saateltu Kaakkurivaaran hautausmaalle 24 vainajaa ja viisi on kuulemma tällä hetkellä vielä maan päällä.

Olen kuitenkin huomannut, että hautajaiset eivät täällä tunnu kovin raskailta, vaikka kaikki ovat olleet arkkuhautauksia. Vaasassa arkkuhautaukset alkoivat jo olla harvinaisia. Täällä on säilynyt vanha kaunis tapa, että monet haudat peitetään heti hautaan laskemisen jälkeen lapiolla "arkunpeittoon" tai "kummulle". Minusta se on puhuttelevaa, ja myös jotenkin voimaannuttavaa. Hautausmaan hiekka on kaunista ja kivetöntä. Muistelen aina, miten meidänkin miehet jaksoivat vielä lapioida peittoon Paavo-veljen haudan, mutta sitten tavasta luovuttiin, kun tuli ylivoimaisen raskas kahden arkun päivä. 

Kuva: Kauko Kumpumäki

Minun on monta kertaa tehnyt mieli ottaa kamera haudalle ja kuvata, kun hiekka putoaa arkulle, mutta olen ajatellut, että ehkä se ei sovi rooliini. Pyysin hautausurakoitsijalta jonkun kuvan tuollaisesta hetkestä. Hän toimitti asian heti. Yritin rajata kuvan niin, ettei kenenkään yksityisyyttä loukata. Taivalkosken siunauskappelin alttariseinä on ikkunaa, ja siitä on hyvin kaunis näkymä Taivalkosken kirkonkylään, samoin hautausmaalta.

Hautaustavoissa on jonkin verran eroa eri paikkakunnilla, mutta erot ovat varmaan kaventuneet aikojen saatossa. Lähinnä olen huomannut sen, että täällä ihmiset liikkuvat luontevasti, kaikki tapahtuu jouhevasti, ruoka on hyvää, virsivalikoima on rikkaampi kuin kaupungissa ja jos muistotilaisuudessa on vapaa sana, niin yleensä aina löytyy heitä, jotka kiitollisina kertovat jonkun mukavan muiston. Ja kaikkeen tähän kuluu milteipä vähemmän aikaa kuin Vaasan tuhkahautauksiin, missä väki saattaa siirtyä joskus kovin hitaasti kappelilta muistotilaisuuteen. 

On olemassa eräs valtakunnallinen hautaustrendi, jota tahtoisin jarrutella ja milteipä kieltää. Olen siis piispainkokouksen kanssa samoilla linjoilla, kun piispat ovat lausuneet, että tällaiseen menettelyyn vaaditaan erityinen syy. Jotkut nimittäin toivovat, että vainaja voitaisiin ensin tuhkata ja sitten toimittaa hautaansiunaaminen tuhkauurnalle. Ymmärrän kyllä, että jos halutaan tuhkaus, tämä varmasti on edullisempaa ja "kätevämpää". Edullisuus ei ole huono asia. Minua kuitenkin huolettaa se, että ihmiset saattavat vieraantua vielä enemmän kuoleman ajatuksesta. Arkku puhuttelee, sillä siellä on kuollut ruumis. Minusta tämä auttaa surutyötä ja on myös muistutus siitä, että omakin ruumiini lasketaan kerran hautaan.

Olen kiitollinen Rannen Lealle siitä, että hän ehdotti, että tulisin mukaan laittamaan äitiäni ja isääni arkkuun. Sain molemmilla kerroilla mukaani ja tuekseni Martta-tyttären. Olen saanut kokea vahvasti syntymän ja kuoleman hetket. Niihin tiivistyy jotain oleellista elämästä.

En ole kysynyt, onko täällä kukaan aikaisemmin käyttänyt uuden raamatunkäännöksen mukaisia siunaussanoja, joita vastustin ollessani kirkolliskokouksessa ja sitten kuitenkin aloin käyttää papin urani alkupuolella saatuani rohkaisua eräässä muistotilaisuudessa: Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä. 

Hautaan siunaaminen on pääsiäisjuhla, parhaimmillaan yhtä valoisa kuin kastejuhla.

Kukko

Meidän Pertun Joona-kukko laulaa erityisesti aamuisin, ja nyt keväällä se laulaa paljon kovemmin kuin pimeinä talvipäivinä. Toissa päivänä Joona sai kuljeskella pihamaalla kevätauringossa. Joona näyttää tarpeettomalta ja joutilaalta, mutta Joonaa tarvitaan. Kuinkahan kovasti kukon pitäisi laulaa, että me näkisimme valheemme ja itkisimme niitä? 

Joona tepastelee Naskalin pihamaalla

Joku sanoi, että kyllä tuokin oli Jeesuksen seurassa, onhan hän galilealainenkin. Pietari vastasi: En käsitä mistä puhut. Siinä samassa hänen vielä puhuessaan kukko lauloi. Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari  muisti Jeesuksen sanat: Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut. (Luuk. 22.)

Eilen illalla Taivalkoskella hiljaisen viikon iltakirkossa oli kymmenen henkeä. Odotin, että meitä olisi 12, mutta hyvä näinkin. Kaksi kuulijaa saattoi osallistua internetin kautta, niin että saatiin opetuslapsien luku täyteen. Muistan, että lapsuudessa hiljaisen viikon illat ja erityisesti pitkäperjantai olivat hyvin tärkeitä kirkkopäiviä. Tuntui, että Jeesuksen ristintie kosketti ihmisten sydämiä. Silloin toivoin, että kunpa meistä tulisi paremminkin ylösnousemuksen Pääsiäisen ja ilon ihmisiä. Nyt vanhempana näen ristintien arvon, ehkä siksi, että omakin tie on välillä ollut raskasta ja osaan paremmin samastua siihen, mitä hylätty, yksin jätetty, ahdistunut Jeesus kokee Getsemanessa. Ristin pääsiäinen koskettaa. 

Taivalkosken kirkon alttaritaulu 

Pysähdyimme eilen tutkimaan Väinö Tigerin maalaamaa Taivalkosken kirkon alttaritaulua Jeesus Getsemanessa, ja mitä se meille kertoo. Tauluhan on yllättävä, koska Jeesus on kuvattu siinä niin kauniina ja rohkeana. Kuvan täytyy olla juuri siitä hetkestä, kun hän ahdistuksensa keskellä rukoilee, ja taivaasta ilmestyy hänelle enkeli, joka vahvistaa häntä. Jeesus taipuu kuuliaisena tehtäväänsä, ja saa siihen tarvittavan voiman. Päivän teksti kuitenkin jatkui: Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin. Ja opetuslapset vain nukkuivat, eivät jaksaneet valvoa hänen kanssaan.

Jeesuksesta sanotaan (Fil.2), että hän oli riisuutunut pois jumalallisuudestaan ja ottanut orjan muodon. Hän todella kärsi ihmisen kärsimyksen. Kuitenkin jotkut silminnäkijät näkivät hänessä myös jotain jumalallista, kun hän suostui kuuliaisena tehtäväänsä. Olen joskus miettinyt, että Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin kuvaus Golgatan tapahtumista on hyvin riipaiseva ja koskettava, kun Jeesus huutaa: Jumalani, miksi hylkäsit minut? Johanneksen kuvaus Jeesuksesta, joka kallistaa päänsä ja antaa henkensä, on toisenlainen. Ehkä kysymys ei ole ainoastaan siitä, että aika on kaunistanut muistoja (Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu myöhemmin kuin muut), vaan myös katsojan sydämen tilasta ja näkökulmasta: Jotkut saattoivat nähdä kaiken hirveän kärsimyksen takana myös jotain aivan poikkeuksellista hyvyyttä ja kauneutta. 

Kärsimystä ja pimeyttä vastaan tulee taistella. Kuitenkin joskus myös ahdistuksen hetkellä tulee välähdyksellisesti esiin jotain kaunista. Siksi, että Jumala on läsnä. 

Eikö kannata?

Jussi Halla-aho on sanonut useissa vaalitenteissä, että suomalaisten ei kannata suojella luontoa pienentämällä esimerkiksi autojen hiilidioksidipäästöjä, koska meidän tekemisemme eivät vaikuta maailman mittakaavassa yhtään mitään. Jokainen ihminen ja lähes jokainen kansakunta voikin ajatella, että minun ja meidän tekemiset eivät paljoa pyllistä. Jos siis kukaan ei muuta käyttäytymistään, kuljetaan yhdessä kohti tuhoa. Mutta jos monet toimivat epäitsekkäästi ja oikeansuuntaisesti, ollaan paremmalla tiellä. Näin se on monessa asiassa ja myös tässä. Yksilön valinnoilla on merkitystä, yhdellä äänellä ja yhdelläkin hyvällä teolla on merkitystä. 

Seurasin mielenkiinnolla Vaasan suomalaisen seurakunnan järjestämän Ekoilijan alkeet -tapahtuman onnistumista, koska ideoin ja pistin tapahtumaa alkuun siellä työskennellessäni. Oli hieno huomata, että monet yritykset lähtivät esittelemään ympäristöystävällisiä tuotteitaan ja mainostivat tapahtumaa. Väkeä oli mukavasti ja sanomalehti Pohjalainen teki tapahtumasta kivoja haastatteluja. Joku voi ihmetellä, kuuluuko luonnonsuojelu kirkon tehtävään - eikö olisi parempi keskittyä taivaallisiin asioihin? Jumala loi tämän kauniin maan ja antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella sitä. Olen ollut viljelijä, tahdon olla myös varjelija. 

Täällä pohjoisessa en saa Oulua lähempää biokaasua autooni, joten joudun käyttämään Joukon dieselautoa. Dieselauto onkin täällä varmasti esimerkiksi sähköautoa järkevämpi vaihtoehto myös tulevaisuudessa. Pelkään, että valmistusvaiheessa sähköautot saastuttavat liikaa, ja pakkasilla syövät paljon sähköä, joka on kenties tuotettu vähemmän luontoystävällisesti. 

Jotain voin kuitenkin aina tehdä paremmin. Televisiossa on pyörinyt aivan puhutteleva "luontodokumentti" muovipussin seikkailuista ja miten se lopulta hajoaa ja saa ikuisen elämän meren pohjassa ja kalojen vatsassa. Olen tehostanut täällä jätteiden lajittelua. Mies on meillä ollut edelläkävijä. Hän perusti tännekin metallinkeräyspussukan ja kertoi, että Syötekylän jäteroskiksiin voi viedä kierrätyspahvit ja pienmetallit. Itse huomasin, että Taivalkosken Joki-Jussin päädyllä on myös muovinkeräyspiste, ja olen ryhtynyt erottelemaan pakkausmuovit. Koira nuolee jogurttipurkit sopivan puhtaiksi. Näin mökkiyhtiön roskiskaan ei täyty turhaan. Biojätteen lajittelu puuttuu - siinähän laihialaiset ovat olleet edelläkävijöitä. Kompostori ei ehkä pysyisi sulana täällä kovilla pakkasilla. 

Olen myös ylen tympääntynyt siihen, että stretciä sisältävät byxorini lahoavat jalkaan ja työntävät esiin muovipiikkejä. Aion kiinnittää entistä enemmän huomiota vaatteiden materiaaleihin ja kestävyyteen.

Luontoahdistuksen keskellä rukoilen viisautta tehdä elämässäni oikeita valintoja, etten varastaisi tulevilta sukupolvilta. Valintoja tehdessä ei tule yleensäkään ajatella ensi sijaisesti omaa hyötyä. Oikeita asioita tulee tehdä yksinkertaisesti siksi, että ne ovat Jumalan mielen mukaisia ja kantavat siunausta. Rukoilen myös päättäjille yksituumaisuutta johdattaa kansakuntia oikealle tielle.