Suuri taistelu

Kerronpa ensin pienistä murheista ja sitten suuremmista asioista. Irtisanoin eilen Talouselämä -lehden tilauksen, koska lehti kirjoitti todella ikävään sävyyn Valiosta ja maitosodasta. Kirjoitus oli maalaileva, asenteellinen ja sisälsi virheellisiä tietoja. Niinpä lähetin palautteen ja pyysin välittämään päätoimittajalle. Olin oikein pahalla tuulella, sillä kuluttajat eivät Valion virhettä joutuneet maksamaan, päinvastoin, saivat juodakseen alihinnoiteltua maitoa. Unohdin sanoa, että en pitänyt eräästä toisestakaan lehden jutusta. Kun joku joutuu Suomessa lehdistön hampaisiin, ei ehkä koskaan saa rauhaa. On kurjaa, että joitakin henkilöitä jahdataan vuosikymmenestä toiseen. Isäntä taas kertoi, että hän sai toisen lehden kylkiäisenä muutaman Suomen Kuvalehden numeron. Hänestä tuo lehti vaikutti mielenkiintoiselta, kun sitä luki pitkän tauon jälkeen. Jo toisessa numerossa lehti nosti kuitenkin esiin ja haastateltavaksi rikollisjärjestöön kuuluvan moottoripyöräjengiläisen. Laatulehti ei nosta rikollisten agendaa esiin, ei myöskään mollaa rikollisiksi niitä, jotka yrittävät puolustaa ruuan kotimaisuusastetta. Olemme siis kriittisiä kuluttajia.

Maanviljelysneuvos Risto Knaapi kertoo Napuen taistelun kulusta Napuen
muistomerkillä. Maanviljelysneuvos Juhani Rinta pitelee karttaa. (Arkistokuva)

Nämä murheet ovat kuitenkin aivan olemattomia verrattuna siihen, että Suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikaan koko kansakunnan olemassaolo oli vaakalaudalla, ja orjaksi joutuminen noissa ankeissa oloissa saattoi koitua suorastaan pelastukseksi. Tämän opin, kun kävimme Isonkyrön Vanhassa kirkossa kuuntelemassa historijoitsija Teemu Keskisarjan luennon aiheesta. Suuren Pohjan sodan ja  Napuen taistelun (v. 1714)  miestappiot suhteutettuna väkimäärään olivat aivan järkyttävät verrattuna mihinkään käytyyn sotaan, ja sitä seurannut aika oli eloonjäämiskamppailua. Nykypäivän ongelmia on hyvä suhteuttaa niihin, joiden läpi esivanhempamme ovat joutuneet käymään. Tämän Keskisarja sanoi rohkaisevan meitä, jotka murehdimme laskusuhdannetta, kansan kahtiajakautumista tai ympäristöongelmia. Keskisarjan sanoma oli hyvä ja hän on valloittava persoona. Hänen pitäisi kuitenkin saada opetusta puhetekniikassa, sillä hän karjaisi lauseiden alut niin kovaa, että korviin sattui ja jouduin pitelemään päätäni kaksin käsin. Virkkeen loppua kohden äänen käyttö pieneni pienenemistään niin että täpötäydessä kirkossa kauempana kaiuttimista istuneet eivät enää saaneet selvää kaikesta. Tai ehkä Keskisarja vain halusi tuottaa yleisölle paitsi ajattelemisen aihetta myös jonkin verran kärsimystä, että käsittäisimme miten suurista asioista on kysymys.

Kirkontäysi yleisöä odotti historijoitsijaa

Teemu Keskisarja saapui
sympaattisena

Teemu Keskisarjan mukaan Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti saattaisi hyvinkin olla totuudenmukainen kuvaus sitä, miten jotkut lapsina Venäjälle orjiksi joutuneet löysivät kotiin ikään kuin vaiston varassa. Palanneitahan jonkin verran oli, eikä heillä ollut karttoja ja turhaa oli kysyä tietä, kun ei osannut selittää mihin. Täytyi vain kulkea luottamuksessa oikeaan ilmansuuntaan. 

Olen tänä kesänä ihmetellyt geneettisessä perimässä olevaa vaistoa, joka myös ihmisellä on. Linnut suunnistavat ihmeellisesti muuttomatkoillaan, mutta myös ihmisellä on sellaista tietoa, joka modernissa maailmassa saattaa jäädä piileväksi. Olin viime viikolla mustikassa eräässä ihan itse löytämässäni paikassa. Kerran tosin isä opasti minua juuri tuohon pieneen paikkaan, kuvaten hyvin tarkasti miten sinne ajetaan, missä on autolle parkki, missä on oja ja sen takana suopursua. Hän kertoi löytäneensä paikan kerran äidin kanssa ja siellä on isoa rotua. Nauroin ja sanoin, että myös minä olen marjastanut juuri tuossa paikassa. Aika jännää että olemme löytäneet saman marikon, sillä jos Naskalista piirtää harpilla ympyrän, jonka säde on 30 km, puhutaan  lähes 3000 neliökilometristä, jonka sisältä olemme löytäneet juuri saman muutaman aarin mustikkapaikan. Samalla suunnalla on myös suuri suo, jonka rantaan päästessäni koen aina tulleeni kotimaisemiin, ehkä siksi että isoisäni äiti on sieltä päin kotoisin. Koen että usein kannattaa kulkea siihen suuntaan, mihin vaisto kuljettaa ja syödä niitä ruokia, joihin on erityinen mieliteko. Ja jos päähän tulee joskus joku asia, sillä voi hyvinkin olla joku merkitys. Myös etiäisiä on.

Kävin tänään Vaasassa parturissa ja ajattelin jostain syystä menomatkalla Rantalan Veikkoa. En nähnyt reissulla ketään muita tuttuja, mutta Rantalan Veikko oli Cittarin kassalla edelläni ja saimme vaihtaa kuulumiset. He ovat kuulemma Maija-Liisan kanssa viettäneet hiljakkoin iloisia 90-vuotispäiviä. Terveisiä vain kaikille muillekin tutuille.  

PS Huomasin että Talouselämän juttua oli palautteeni jälkeen hieman siistitty. Hyvä niin, ehkä palautteellakin oli jotakin merkitystä.

Johtamistaito

Johtamistaito ei ole mitään rakettitiedettä, sanoi Iijokisoutumme perämies Leo Siira. Hän kummasteli sitä, miten paljon johtamistaidosta kirjoitetaan oppikirjoja, kun pääasiat kuitenkin valkenevat tavalliselle järjelle ajattelemalla ja havainnoimalla. Hän luetteli joitain asioita, joita johtajan tulee osata: Täytyy luottaa työntekijöihin, kannustaa, kuunnella, ja olla kiinnostunut siitä mitä kukin tekee. On tärkeää olla kiinnostunut työntekijöistä myös ihmisinä, eikä vain suorittajina. Mielestäni Leo toteutti hienosti näitä oppejaan myös perämiehenä. Taukopaikalla hän tuli vielä kehumaan soututaitoamme ja kehaisi: Kun sanoin että tiukka oikea, se oli niin tiukka, että tarvittiin vain yksi veto. Voi miten hyvä mieli tuosta jäi! 

Perämies Leo Siira edessä taukoilemassa

Jostain syystä olen miettinyt kesälomallani johtamistaitoa. Ehkä johtamiskirjoja tarvitaan siksi, että johtajuudella on taipumus sairastuttaa. Monet johtajat ovat sairastuneet kaikkitietävään puheripuliin. He puhuvat niin paljon itsestään, ettei saa sanaa väliin. He johtavat kokouksia ohjeistamalla, käskyttämällä ja samalla vitsailemalla uupumatta. He pystyvät vaivattomasti pitämään kolmen tunnin kokouksen ilman että muut juuri saavat suunvuoroa. Vai onko kysymys siitä, että tällaiset henkilöt jostain syystä valikoituvat johtajiksi? He vaikuttavat suunnannäyttäjiltä ja antavat itsestään osaavan vaikutelman. 

Lohdutus on siinä, että kaikki viat eivät useinkaan keräänny samaan persoonaan. Monet paljon puhuvat ihmiset osaavat luottaa, että hommat hoituvat ilman että he puuttuvat jokaiseen pikkuasiaan. Eiväthän he omilta tarinoiltaan tietenkään paljon muuta ehdi. Oma lukunsa ovat sitten ne johtajat, jotka eivät osaa luottaa ja saavat aikaan ahdistavan ilmapiirin epäilemällä kaikkea. Minulla itselläni on varmaan taipumusta tarkistella onko asia hoidettu. Usein myös ajattelen ja sanon, että kukaan muu kuin minä ei muista antaa koiralle vettä. 

Mielelläni palaan töihin viikon lopulla. Marjastus ei ole tänä kesänä tuottanut niin paljon saalista, mutta ei myöskään niin paljon iloa kuin tavallisesti. Leikkaamaton polvi on vihoitellut sen verran, että käveleminen on tuottanut tuskaa. Kesälomaan on siis sisältynyt poikkeuksellisen paljon tuiki tarpeellista ja hyvää lepoa. Olen opetellut heittämään syrjään monet sisäiset ja ulkoiset vaatimukset.