Koiran ulkoiluttama hylje

Tämän juhannuksen ulkoilusta piti huolta koira. Olimme menossa katsomaan, vieläkö valokki (hilla) kukkii, kun se sai vainun ja lähti mitään kuulematta jahtaamaan metsän eläimiä. Ensin kuljimme edestakaisin polkua huhuillen rakasta rakkia. Lopulta päätin kotiutua, jätin takkini sille paikalle missä polkupyörät olivat olleet ja kävin soittamassa Etsijäkoiraliiton päivystäjälle saadakseni neuvoja. Hän neuvoi viemään koiralle vielä jotain tuttua materiaalia sille paikalle, jossa se ampaisi hajun perään, sekä ruokaa ja vettä. Tein työtä käskettyä ja niinpä sain oikein mukavasti liikuntaa. Mainiota vapaaehtoistyötä tuollainenkin etsijäkoiratyö, missä juhannuspäivänä vastaa puhelimeen ystävällinen ja asiantunteva ihminen. Sovittiin, että jos koira ei palaa kotiin, käynnistetään huomisaamuna laajemmat toimenpiteet. 

Koira kotiutui sitten omia aikojaan vajaan neljän tunnin reissultaan ja kyllä sitä nyt väsyttää yhtä makeasti kuin huoltajiaankin. Ehkä se kuuli tutun auton äänen ja oikaisi vähän, sillä ei se ollut käynyt evästelemässä. Tuhlaajatyttö ei saanut nuhteita, sillä olimme ehtineet olla riittävästi huolissamme. Mietin, miten saisin koulutettua siitä sellaisen oivallisen marjastuskaverin, jollainen colliemme Fiona oli. Fiona pyöri aivan lähellä tosi suloisena pudottelemassa marjoja sammalikkoon. Täytyy edelleen koettaa vahvistaa Dora-koiran luoksetulemista, vaikka kyllähän esimerkiksi kissat, siilit, oravat ja porot näyttävät sen mielestä olevan tavattoman houkuttelevia olentoja.

Kiitos kysymästä, valokki kukkii runsaana, mutta pölyttäjiä on aika vähän. Saa nähdä pilkottaako heinäkuun lopulla ja elokuun alussa marjoja. Uintivedet sen sijaan ovat nyt aivan parhaimmillaan, sillä en erityisemmin arvosta lämpimiä vesiä. Kyllä veden pitää olla sopivan virkistävää kun uimaan vaivautuu, sellaista että vähän ihoa pistelee. Ja sauna kun on vesirajassa, niin siitä on helppo hyljemomman huonollakin polvella molskahtaa.

Pitkäjänteinen harjoittelu on tuottanut tulosta. Marjastuskunto alkaa olla kohdillaan ja hyvän särkylääkkeen ansiosta metsässä kulkeminen ei tuntunut kovinkaan vaivalloiselta. Vielä pari viikkoa töitä niin pääsen kesälomalle kuljeskelemaan marjassa ja sienessä. Syyskuussa saan uuden polven. 

Aaro Hellaakoski oli nuoruuteni suosikkirunoilija, kun sain kummitädiltäni Aililta Hellaakosken Kootut runot. Muistuipa mieleen sieltä pari juhannuspäivään sopivaa Tuppuran Jussin sanasta:


Ja sen minä sanon että vaikka luet
ikävuosia takanas ankaroita
kun oikeat hynttyyt ruholles puet
sua Espislikat ei syrjään soita;
sull` on paksut reidet ja pyöreä ruho
ja käy siitä yhäti lämpimän uho
- kun painautuu sen kylkeen
niin on kuin vierellä hylkeen.
---
Ei Espislintuja tarvita täällä
ne raukat mua ihan säälittää
kun niill` ei ole lihoja luittensa päällä
ja kintut niitten - kuin ristissä ois
kaks kaunaa vain ja kuivia netki.
Minä käännän niistä mieleni pois,
ne olivat harharetki.
Hei mukulat saunaan nukkumaan!
Minä käyn tätä hyljettä halaamaan.

Outoa touhua

Kesän luultavimmin raskain työviikko on takana. Hengissä olen palaillut kotiin, vaikkakin väsyneenä. Seurakunta satsaa melko tavalla rippikoululaisiin. Lepikon leirikeskuksessa oli 25 riparilaista ja kymmenen isosta koulutettavana ja ohjattavana kahdeksan päivän ajan. Isoset toki kantoivat osaltaan myös vastuuta leirin onnistumisesta. Aikuisia työntekijöitä oli ohjaamassa ja opettamassa neljä, vierailevana tähtenä yksi, yövalvojana yksi, paikkoja ylläpitämässä yksi, siivouksessa yksi ja ruokahuollossa 1-2 henkeä koko leirin ajan. Yhteensä siis kymmenkunta aikuista. Ja tänään, kun leiri loppui, siivoojien joukko tuli laittamaan paikkaa kuntoon juhannuksen jälkeen alkavaa leiriä varten. 

Tällä työntekijämäärällä leirin pito on inhimillistä ja hetkittäin myös mukavaa. Nuoret ovat hyvin fiksuja ja esittävät viisaita oivalluksia ja kysymyksiä. Iloitsen aina kun huomaan omaa ajattelua ja rohkeutta pohdiskella. Nuoret ovat kiitollisia hyvästä ruuasta ja saamastaan huomiosta. Myös saunominen ja uiminen meren rannalla kauniissa paikassa on monen mielestä mukavaa. Leirikeskuksen isäntä sanoi tänään, että tämä ryhmä oli poikkeuksellinen, kun tultiin sanomaan rikkoutuneista kaapinovista yms. On mukava nähdä luovia, liikkuvia ja liikuttavia nuoria. Näyttää, että ryhmästämme on tulossa isoskoulutukseen hyvä joukko nuoria. Joku heistä kiitti loppukeskustelussa siitä, että myös oppitunnit olivat hyviä ja tehty meitä varten. Niistä saa kuulemma eniten irti, kun lähtee rohkeasti mukaan tekemään ja miettimään. 

Leirillä on kuitenkin ohjaajan kannalta myös varjopuolensa. Joutuu olemaan pitkään poissa kotoa. Leiripäivät ovat intensiivisen täynnä suunnittelua ja johtamista, varsinkin kun yleensä ei ennen leiriä ehdi valmistella kuin yhden opetuskokonaisuuden. Ennakkovalmistelu on muutenkin hankalaa, kun ei vielä oikein tiedä, mihin ryhmä lähtee mukaan. Jotkut tykkäävät tehdä draamaa, jotkut piirtää, jotkut askartelevat tai innostuvat muovailuvahasta. Ei opetus ole enää sitä, että kaadetaan valmista tietoa päähän, vaan parhaiten meistä jokainen oppii uutta, kun saa prosessoida sitä itse. 

Olen yleensä hyväntuulinen ja iloinen leirillä. Yksi syy on luotettavat ja hauskat työtoverit. Erityinen salainen aseeni on, että poistun joka toinen päivä leirikeskuksen alueelta pyöräilemään kunnon lenkin. Tällä kertaa hoidin pyörällä myös muutaman tärkeän kauppa-asian. On mukava tuoksutella luontoa vaikkapa pienessä tihkusateessa ja palata sitten virkistyneenä leirikeskukseen. 

Juuri loppuneella leirillä oli vaikea saada nuoria nukkumaan yöllä. He nuokkuivat kyllä aamupäivän oppitunnilla, mutta yöaikaan joissakin huoneissa oli turhan paljon huutoa ja mäiskettä. Kaikki eivät osanneet antaa toisille nuorille yörauhaa, vaan hakkasivat seinää tai paukuttelivat ovia. Rauhoittumista yritettiin opettaa monen hengen voimin. Viime yönä yövalvoja herätti minut ja kertoi, että on syntynyt pattitilanne, joka vaatii toimenpiteitä. Pastori lähti selvittämään tilannetta ja päätyi soittamaan erään nuoren huoltajalle. Lopulta saatiin aikaan hyvä ratkaisu: vilkas nuori siirtyi nukkumaan eri huoneeseen saunamajalle. Tilanne siis rauhoittui aamuyön tunteina, mutta pastori ei oikein saanut enää unta. 

Erityisesti nuorisotyönohjaajat ihmettelevät usein työnsä raskautta, sillä heillä on paljon leiripäiviä, jotka vaativat tällaista intensiivistä 24/7 -läsnäoloa. Siitä saatu korvaus on aika pieni: seitsemän vuorokauden leiristä tulee kaksi vapaapäivää. Lisäksi leirin päävastuussa olevalle tulee jonkinlainen johtajakorvaus. Meidän seurakunnassamme papisto ja nuorisotyö vuorottelevat vetovastuussa. 

Toivon, että vanhemmat ymmärtävät arvostaa seurakunnan panostusta nuoriin. Ennen muuta toivon, että Jumala siunaa kylvötyön ja nuoret uskaltavat aina luottaa niin vanhempien kuin Taivaan Isän rakkauteen. 

Kerran kauan sitten eräs nuori itki leirin viimeisenä iltana, että tämä on ollut hänen elämänsä paras viikko. Sen muiston voimalla olen tätä outoa työtä jaksanut. 

Jännittäjätyyppi

Olen juhlistanut ihania kesäsäitä olemalla vapaapävinäni suoraselkäinen pohjalainen emäntä. Toissa päivänä teloin nimittäin selkäni puutarhatöissä, kun kangotin tarikolla syysleimuja siirrettäväksi vanhasta penkistä uuteen. Näinhän siinä käy melkein joka kevät, ja siksi puutarhani onkin villiintynyt. Alaselässä tapahtuneen liikahduksen jälkeen olen kuitenkin ollut sitkeä sissi ja liidellyt niin kuin ei selkänikamissa kipuja olisikaan.

Kokeilin ensiapuna selkävaivaan kilometrin uimista, mutta se ei tällä kertaa tuonut välitöntä helpotusta. No, ehkä autoon ahtautuminen oli mennessä vaikeampaa kuin tullessa. Eilen sitten pyöräilin Vähänkyrön kirjastoon hakemaan yhden kurssikirjan. Selkä ei ollut juurikaan kipeä 30 kilometrin pyörälenkillä, mutta jäykkäselkäisen oli vaikea nostaa jalkaa tangon yli. Lopulta pääsin kuitenkin kirjastoon tarvitsematta ottaa polkupyörää mukaan. Illalla heitin vihdoin talviturkkini tekoaltaalla ja käveleskelin metsässä, sillä toisinaan metsäkävely on ollut hyvää lääkettä. Lettosaari oli uinut lähelle uimarantaa, mutta vielä pääsimme pulahtamaan. Aina kun tuulee pohjoisesta, iloitsemme siitä, että tuuli saattaa painaa saaren kauemmaksi meidän rannasta.

Osa lettosaaresta Kivi- ja levalammella

Tänä aamuna selkä oli jo niin hyvä, että päätin lähteä kolmen maton kanssa tutustumaan Laihian matonpesupaikkaan. Hyvä pystypaikka olikin, ihan luksusta tällaiselle laituripesuun tottuneelle porstanheiluttajalle. Oli vain melkoinen kynnys lähteä ihmisten ilmoille vapaapäivänä. Olen oikeastaan jännittäjätyyppi. Entä jos en osaa matonpesupaikan tapoja? Entä jos siellä on kärttyisiä ihmisiä? Mutta ei kukaan ollut pahantuulinen kesän ensimmäisenä hellepäivänä. Hiki virtasi kilpaa veden kanssa ja mäntysuopa tuoksui.

Myös marjat saattavat tänä kesänä löytyä niinsanotuilta pystypaikoilta, sillä mustikan ja valokin kukinta-aika on käsillä ja ilmat näyttävät erinomaisilta! Sääskiä ja muita pölyttäjiäkin on jo jonkin verran liikenteessä. Koira käyttäytyi eilen metsässä hyvin ja pääsee mukaan marjaan. Ehkä joku ystäväkin, jos valokkeja tulee vuoden 1999 malliin.

Suoraselkäisyyttä pidetään hyvänä asiana. Elämä on opettanut, että joskus kuitenkin tarvitaan joustoa ja kykyä tehdä uudelleenarviointeja. Täytyy olla kasvun varaa.

Hyvyyttä ja heleyttä

Tänään on kesää ilmassa ja sääennustusten mukaan ensi yö olisi viimeinen kylmä yö näillä näkymin. Marjastuskuume nousee, sillä valokki kukkii lähipäivinä, samaan aikaan omenapuiden kanssa. Kuumeesta huolimatta otamme nyt iltalämpimiksi yhdet konjakit, josko tarkenisimme jo ilman keskuslämmitystä. Näin vain olemme selvinneet kylmästä keväästä ja suvi on käsillä! Tänään on monilla ollut juhlapäivä, lämpimät onnittelut nuorille ja vanhoille, joilla on ollut aihetta juhlaan! Meilläkin on nyt vähän juhlan tuntua, kun on saatu jonkinmoiset helluntaisiivot aikaan. 

Tämäniltainen zoomaus paljasti, että telkänpojista yhä kuusi seitsemästä seilaa emon vanavedessä. Kastejuhlassa oli tänään vanhempi herrasmies, jonka kanssa saimme vaihtaa kevään telkkäkuulumisia. Olimme yksimielisiä siitä, että telkät ovat hienoja lintuja ja hauskoja seurata.

Sen sijaan salin hyönteisesiintymä ei ollut miellyttävä. Siellä oli parisenttisiä vähän koin näköisiä tummia perhosia. Pelästyin tuosta enemmän kuin kuullessani lähiseudulla jolkottelevasta sudesta. Perhosia ilmestyi yön aikana kymmenittäin valkoisiin pitsiverhoihin. Imuroin niitä, pesin verhot ja siivosin. Joka aamu kävin imuroimassa uudet yksilöt. Olin huolissani, joko äidin kutoma kaunis ryijy on kärsinyt vaurioita. Kiikutin ulos yhden karvalankamaton. Mietin myös onko talon rakenteissa kosteutta ja tämä hyönteisesiintymä merkki siitä? Lopulta kuitenkin seilailin perhosenkuvia yhtenä yönä ja tulin siihen tulokseen, että ullakolla tai seinässä on ehkä ollut ampiaisen pesä ja pesäkoisa-perhonen on kasvatellut siellä toukkiaan. Yritin varmistaa asiaa naamakirjan Kysy luonnosta -palstalla, mutta parhaat hyönteisasiantuntijat eivät tainneet nähdä julkaisuani. Sain kuitenkin varmistusta arveluilleni. 

Luin kirjaa, jossa puhuttiin onnistumisesta. Hyvillä mielin voin sanoa, että olen onnistunut monessa asiassa, mm. poikasten kasvattamisessa ja viikon töissä. Jos ei kukaan muu kehaise, voihan itseään kiittää, joskus jopa ääneen - kunhan muistaisin nähdä muidenkin ansiot ja heitäkin kehaista. Ainakin kotioloissa on moitteen sana lähempänä kielen päätä. 

Heleää helluntaita Sinulle, rakas lukijani. Mietin, että helluntaihin liittyy ihmeen vähän tapakulttuuria, vaikka se on yksi kristikunnan suurimmista juhlista. Ei ole helluntaileivonnaisia eikä helluntaipaisteja. Ikkunat on ollut tapana pestä helluntaiksi, mutta eihän sekään välttämätöntä ole. Pyhä Henki antakoon sinulle kirkkaat ikkunalasit nähdäksesi Kristuksen rakkauden. Hän antakoon lohdutusta, voimaa ja rohkeutta!