Vaalit ja valinnat

Aina kun käydään henkilövaaleja, joillakin ihmisillä on taipumusta riehaantua ja ryhtyä kuninkaantekijöiksi. Joskus oleellista ei tunnu olevan edes se kuka valitaan, vaan se, ketä ei valita. Siitä on joskus varsin kaukana ansioiden, innostavuuden, osaamisen ja taidon analysointi. Ehkä suorastaan petataan omaa suosiota ja etenemistä uuden johtajan alaisuudessa. Kuitenkin valinta vaatisi ymmärrystä siitä, mitä yhteisö ja organisaatio juuri tällä hetkellä tarvitsee. Harvalla sitä ymmärrystä oikeastaan on. Ja vielä harvempi osaa pyytää ylhäältä viisautta.

Itse en ole koskaan ollut henkilövaaleissa pelurin asemassa, vaan olen jo nuoresta asti varonut innostumasta liikaa. Pari kolme kertaa olen joutunut surkeaan häviöön, kun muut ovat pelanneet mustilla nappuloilla. Monta kertaa olen ollut toivomassa jotain tiettyä lopputulosta, ja joutunut sitten katkerasti pettymään. Eräs sellainen kerta oli presidentinvaalit, joissa jo alkumetreillä päätin äänestää Elisabeth Rehniä, koska hänellä oli niin raikas tapa ilmaista rakentavasti ja selkeästi asioita. Mutta Ahtisaari voitti.  

Ahtisaari-katu Opuwossa, Namibiassa

Tänä päivänä hiljennyn monen muun kanssa muistamaan presidentti Martti Ahtisaarta, koska olemme saaneet kuulla suru-uutisen hänen kuolemastaan. En osannut arvostaa häntä hänen presidenttikaudellaan, mutta myöhemmin silmät ovat avautuneet. Hän oli rauhantekijä monissa maailman konfliktipesäkkeissä. Hänellä oli mielenkiintoa kuulla ihmisten kertomuksia ja nähdä ihmisen arvo. Siksi hän pystyi rakentavaan diplomatiaan. Ehkä myös isolla koolla ja vähän hitaalla liikkumisella oli rauhoittava vaikutus monissa tilanteissa. Muun muassa Namibian Opuwossa eli Loppu-nimisessä kaupungissa on hänen katunsa, koska hän toimi maan itsenäistymisprosessin aikana YK:n edustajana Namibiassa ja hänellä oli tärkeä rooli sen itsenäistymisessä. 

Ahtisaari ei urallaan saanut tehtävistään varauksetonta kiitosta sen paremmin kotimaassa kuin maailmalla. Maailmalla häntä tosin arvostettiin jostain syystä enemmän kuin kotimaassa. Ehkä hän oli meille niin tavallinen. Kotimaassakin arvostetaan yleensä viimeistään kuoleman jälkeen. 

Maailmalla on ollut ja on paljon vaaleja, joiden lopputulos on aivan kauhea. Valtaan on päässyt salailijoita, valehtelijoita ja itserakkaita suuriegoisia vihanlietsojia. On myös merkittäviä vaaleja, joissa ei näytä olevan edes erityisen päteviä ehdokkaita, koska vain ökyrikkailla on mahdollisuuksia asettua ehdolle. Silti tunteet palavat suurella roihulla. Rauhantekijöitä ja toisten lahjojen näkijöitä kuitenkin tarvittaisiin kaikkein eniten.

Terve

On tapahtunut sellainen ajatustapojen keikaus, että matkustamista, elektroniikan hankintaa, sisustamista, kauneudenhoitoa, muodikkuutta ja erilaista ruualla hifistelyä pidetään tärkeämpänä kuin elämän perusasioita.

Minä annan sinulle neuvon: Osta silmävoidetta!

Ihmisen fysiologisia perustarpeita ovat ruoka, juoma, lämpö ja hengittäminen. Hengissä selviytymiseen ja terveyden ylläpitämiseen tarvitaan joskus myös sairaanhoitoa, jonka yhteiskuntamme on organisoinut. Tänäänkin puolisoni sai apua oman kunnan terveyskeskuksesta, kun sattui tapaturma.

Happea yleensä riittää, jos henki kulkee. Mutta yhteiskuntamme säästötavoitteiden vuoksi moni on vaarassa joutua kärsimään ruuan ja lämmön puutteesta. Kymmeniä terveysasemia aiotaan sulkea rahan ja osin myös työvoiman puutteessa kokonaan, ja lisäksi monien terveyskeskusten vuodeosastoja supistetaan tai suljetaan. Sen sijaan erilaisilla verohelpotuksilla kasvatetaan hyvätuloisten ostovoimaa, jotta nämä voisivat lennellä ympäri maailmaa, ostaa ulkomaisia herkkutuotteita, kiinalaista elektroniikkaa yms. Tämän katsotaan tuottavan taloudellista toimeliaisuutta ja verotuloja, joilla tarvittavat palvelut kyetään järjestämään.

Kun vanhus joutuu vuodehoitoon johonkin kauas, ei hänen puolisonsa pääse häntä katsomaan eivätkä lapset ehdi käydä häntä ruokkimassa, joten soppa jää lautaselle. Hän jää yksin ja kuihtuu pois.

Kun maataloustöissä tapahtuu tapaturma, ei viljelijällä ole aikaa lähteä kymmenien tai jopa sadan kilometrin päähän jonottamaan tuntikausiksi sairaalan päivystykseen, vaan hän jättää vammansa hoitamatta ja seurauksena saattaa olla verenmyrkytys tai jokin muu vakava komplikaatio.

Jokainen keksii helposti esimerkkejä itse. 

Silloin kun säästetään ja silloinkin kun tuhlataan on kysymys arvovalinnoista. Päättäjiksi ei pidä valita sellaisia, jotka ovat niin vieraantuneita arkielämästä, että eivät tiedä, mitkä ovat perusasioita ja mikä taas on vain ja yksinomaan kuluttamista.

Sairaanhoidossa joudutaan joka tapauksessa säästämään. Jokaisen ihmisen elämää ei lunasteta maksimaaliseen hintaan, vaan joudutaan päättämään, miten kalliita hoitoja kannattaa antaa "toivottomille tapauksille". Vai käännetäänkö tässäkin arvot päälaelleen niin että jätetään perusterveydenhuolto retuperälle ja satsataan eliittiin?