sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Työmatka

Harvalla on niin kaunis työmatka kuin minulla. Saan ajella joulumaassa. Ei tietoakaan mustasta joulusta. Tosin näin talvisydämenä usein lähden, kun on pimeää ja palaan, kun on pimeämpää. Väkisinkin väsyttää näin joulusesongin aikaan. Tänään, talvipäivän seisauksen päivänä, ajellaan kuitenkin valoa kohti.

Matkani täällä jatkuu kevääseen. Pastori Törmänen anoi neljä kuukautta lisää virkavapaata kirkkoherran virasta. On ollut aika ajoin koti-ikävä, mutta harkinnan jälkeen lupauduin jatkamaan, koska esimiehen vaihtuminen lyhyeksi ajaksi rasittaa koko työyhteisöä. Kun olin päätökseni tehnyt, kävi ilmi, että juuri sisään ajettu ja työtehtävänsä kiitettävästi hoitanut seurakuntapastori onkin muuttamassa etelämmäksi. Se oli masentava uutinen, mutta sikäli ymmärrettävä, että seurakuntapastorimme virka on osa-aikainen. 

Tuo päivä marraskuun lopulla tuntui varsin raskaalta. Olin vähän pois tolaltani sinä iltana, kun ajelimme vuoden ensimmäisiin Kauneimpiin joululauluihin. Täällä niitä on tapana kokoontua laulamaan joka kylällä pirteissä, kylätaloilla, kaupoilla ja metsästysmajoilla, mikä on erinomaisen yhteisöllistä. Pirtti oli silloinkin täynnä ja koin rohkaisevana sen, että sain sinä iltana pari hyvää palautetta seurakuntalaisilta, jotka eivät tienneet mitään näistä muutoksista ja mieleni myllerryksestä. Ymmärsin myös, että eihän seurakunta ole yhden eikä kahden työntekijän varassa, kun on monta kokenutta työntekijää, jotka sitä kannattelevat, hyvät luottamushenkilöt ja aktiivisia seurakuntalaisia. 

Seurakuntatyötä tehdään paljolti persoonan varassa, ja siksi seurakuntalaisia voi kuitenkin huolettaa nopeat muutokset. On kurjaa, jos on juuri ehtinyt oppia tuntemaan työntekijän, ja hän onkin sitten jo lähdössä. Siksi ajattelin tiedottaa ja laadin  ytimekkään lehdistötiedotteen työntekijämuutoksista. Toimittaja innostui sitten soittelemaan sinne ja tänne ja teki aiheesta ison jutun. Kävi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut. Tuli mieleen, miten eräs Vaasan diakonissa kerran lohkaisi hymyillen: Ei pidä dramatisoida!  

Elämässä riittää draamaa tekemättäkin. Tuossa vieressä istuu mies, jolla on käsi hankussa. Kolme viikkoa sitten sattui hiihtoladulla pieni horjahdus, jonka ansiosta olkapään jänteet repesivät. Käsi leikattiin Oulussa puolitoista viikkoa sitten, ja nyt koko talvi menee toipumiseen. Ei voi hiihtää eikä tehdä metsätöitä. Tulee kuulemma mökkihöperöksi, ja sen hyvin ymmärrän, kun joutuu olemaan mökillä vähän liikaa ja on tottunut aina jotain puuhastelemaan. 

Tänään sain kastaa lapsen, joka on tasan 60 vuotta minua nuorempi. Olin väsynyt ja hapuilin kastepuheessa. Päädyin omaksi ihmetyksekseni muistelemaan yhtäkkiä, miten juuri edesmennyt piispa Olavi Rimpiläinen kohtasi neitsyt Marian. Olimme käsikirjavaliokunnan matkalla Tallinnassa, vanhassa kaupungissa Pyhän Hengen kirkossa (Püha Vaimu kirik). Siellä on maailmankuulun lyypekkiläisen taiteilijan Bernt Notken 1400-luvulla valmistama kaunis alttarikaappi, jossa on muistaakseni myös pyhä Olavi. Olavi-piispa kuitenkin pysähtyi Marian kohdalle, ja kävi silmissäni aivan pikkupojaksi, kun hän nöyrästi lausui Ave Marian alun: Terve Maria, armoitettu, Herra olkoon sinun kanssasi. Siunattu olet sinä naisista siunatuin ja siunattu sinun kohtusi hedelmä, Jeesus. 

Jotenkin pääsin sitten tästä jatkamaan läsnä olevaan perheeseen ja kasteväki oli hyvin mukana toimituksessa. Kun pyhän kasteen hetki koitti, havahduin viimein siihen, että lapsen nimeksi tuli Olavi. Minä kun en ollut nimeä ymmärtänyt, vaikka olin sen jo kahdesti sanonut. Näin elämää ja työtä johdatetaan ja väsyneelle joskus annetaan sanoja, jotka sittenkin liittyvät yhteen.  

Saa nähdä, tuleeko mustasta maasta ikävä tänne valkeaan maahan, kun jään joululta lomalle. Aion levähtää, kun seurakuntapastori on vielä käytettävissä. 

lauantai 7. joulukuuta 2019

Suuri juhla Naskalissa

Rovasti Maaria Perälä, filosofian tohtori Ossi Viita
ja kauppaneuvos Perttu Rinta 
Tänään vietimme Naskalissa suurta juhlaa, kun saimme pitää isän elämänkerran julkistamistilaisuuden. Kirjan on kirjoittanut filosofian tohtori, dosentti Ossi Viita. Ossi on tehnyt valtavan työn, haastatellut monia ihmisiä ja kahlannut läpi isän puheita ja kolumneja sekä pöytäkirjoja ja muita lähteitä. Veljeni Pertun kanssa olemme auttaneet sisällön miettimisessä ja kirjan painokuntoon saattamisessa. Isä oli ennen kuolemaansa tehnyt Ossin kanssa sopimuksen, ja perikuntana (veljeni Perttu, veljenpojat Markku ja Mikko sekä minä) päätimme saattaa hankkeen päätökseen. Kirja kertoo isän elämänarvoista ja hänen ahkeroinnistaan yhteisten asioiden hoitajana, erityisesti Ilkka-lehdessä ja Valiossa. 

Oli vaikea keksiä kirjalle nimeä. Nimi löytyi lopulta valokuvan kautta. Löysimme vanhan valokuvan, missä isä on lapsena rakentamassa isänsä ja kyläläisten kanssa Naskalin riihtä. Riihen runko on hahmollaan. Yhteistä rakentamista kuvaa myös takakannen kuva kokouksesta, missä isä johtaa puhetta. Ajattelen, että isässä isänmaallisuus ilmeni haluna antaa taitonsa käyttöön yhteisten asioiden hoidossa. Kirjan kannen on suunnitellut taittaja Mikael Manninen

Kutsuimme isän sisaret Inkerin ja Marketan sekä joitakin muita sukulaisia, isän ystäviä ja  muutamia kirjaan haastattelunsa antaneita koolle juhlistaaksemme tätä päivää. Pari toimittajaakin kävi talossa. Nyt on mieli korkealla, kun monivuotinen hanke on saatu päätökseen. Kirja painettiin Bookcoverin painossa ja se on saatavilla Bookcover.fi -nettikirjakaupasta.

Pirjo Lahtinen ja Heleena Rinta
Kenenkään elämää ei pysty painamaan yhteen kirjaan. Vieläkin tulee mieleen monia asioita, jotka olisi voinut ottaa mukaan laajentamaan näkökulmaa. Ossi sanoikin esittelypuheessaan, että Maaria oli jossain vaiheessa huolissaan siitä, ettei kuvasta tulisi yksipuolisen kiittävä. Onhan niin, että jokainen ihminen tekee toisinaan myös virheellisiä arvioita ja valintoja, ja parhaimmillaan pystyy ottamaan niistä opikseen ja kehittymään. Ossi olikin hoksannut, että isä toimi alkiolaisen itsekasvatusperiaatteen pohjalta "itte opetellen" ja siksi pystyi kiertokansakoulupohjalta vaativiinkin tehtäviin. Hän oli myös sanonut Ossille tehtäväksiannon yhteydessä: "Kirioota mitä kiriootat!"

Aune Kiviojan runo:
on lämpiävä riihi
             nokinen kiuas / parsilla lyhteet
             lattia savea
             kynnyshirsi sileä ja musta
      luuvan jännittävät portaat
syysaamun kajeessa
     varttojen polkantahti
               yks-kaks-kolme
                       yks-kaks-kolme
      maassa valkoinen kuura
           väkevästi tuoksuu kuivuva ruis
      pellavan liko / tervattu kärrynpyörä
                             höyryävä hevonen



Muotokuvat isästä ja äidistä
(Fritz Jakobsson)