Vaalit ja valinnat

Aina kun käydään henkilövaaleja, joillakin ihmisillä on taipumusta riehaantua ja ryhtyä kuninkaantekijöiksi. Joskus oleellista ei tunnu olevan edes se kuka valitaan, vaan se, ketä ei valita. Siitä on joskus varsin kaukana ansioiden, innostavuuden, osaamisen ja taidon analysointi. Ehkä suorastaan petataan omaa suosiota ja etenemistä uuden johtajan alaisuudessa. Kuitenkin valinta vaatisi ymmärrystä siitä, mitä yhteisö ja organisaatio juuri tällä hetkellä tarvitsee. Harvalla sitä ymmärrystä oikeastaan on. Ja vielä harvempi osaa pyytää ylhäältä viisautta.

Itse en ole koskaan ollut henkilövaaleissa pelurin asemassa, vaan olen jo nuoresta asti varonut innostumasta liikaa. Pari kolme kertaa olen joutunut surkeaan häviöön, kun muut ovat pelanneet mustilla nappuloilla. Monta kertaa olen ollut toivomassa jotain tiettyä lopputulosta, ja joutunut sitten katkerasti pettymään. Eräs sellainen kerta oli presidentinvaalit, joissa jo alkumetreillä päätin äänestää Elisabeth Rehniä, koska hänellä oli niin raikas tapa ilmaista rakentavasti ja selkeästi asioita. Mutta Ahtisaari voitti.  

Ahtisaari-katu Opuwossa, Namibiassa

Tänä päivänä hiljennyn monen muun kanssa muistamaan presidentti Martti Ahtisaarta, koska olemme saaneet kuulla suru-uutisen hänen kuolemastaan. En osannut arvostaa häntä hänen presidenttikaudellaan, mutta myöhemmin silmät ovat avautuneet. Hän oli rauhantekijä monissa maailman konfliktipesäkkeissä. Hänellä oli mielenkiintoa kuulla ihmisten kertomuksia ja nähdä ihmisen arvo. Siksi hän pystyi rakentavaan diplomatiaan. Ehkä myös isolla koolla ja vähän hitaalla liikkumisella oli rauhoittava vaikutus monissa tilanteissa. Muun muassa Namibian Opuwossa eli Loppu-nimisessä kaupungissa on hänen katunsa, koska hän toimi maan itsenäistymisprosessin aikana YK:n edustajana Namibiassa ja hänellä oli tärkeä rooli sen itsenäistymisessä. 

Ahtisaari ei urallaan saanut tehtävistään varauksetonta kiitosta sen paremmin kotimaassa kuin maailmalla. Maailmalla häntä tosin arvostettiin jostain syystä enemmän kuin kotimaassa. Ehkä hän oli meille niin tavallinen. Kotimaassakin arvostetaan yleensä viimeistään kuoleman jälkeen. 

Maailmalla on ollut ja on paljon vaaleja, joiden lopputulos on aivan kauhea. Valtaan on päässyt salailijoita, valehtelijoita ja itserakkaita suuriegoisia vihanlietsojia. On myös merkittäviä vaaleja, joissa ei näytä olevan edes erityisen päteviä ehdokkaita, koska vain ökyrikkailla on mahdollisuuksia asettua ehdolle. Silti tunteet palavat suurella roihulla. Rauhantekijöitä ja toisten lahjojen näkijöitä kuitenkin tarvittaisiin kaikkein eniten.

Terve

On tapahtunut sellainen ajatustapojen keikaus, että matkustamista, elektroniikan hankintaa, sisustamista, kauneudenhoitoa, muodikkuutta ja erilaista ruualla hifistelyä pidetään tärkeämpänä kuin elämän perusasioita.

Minä annan sinulle neuvon: Osta silmävoidetta!

Ihmisen fysiologisia perustarpeita ovat ruoka, juoma, lämpö ja hengittäminen. Hengissä selviytymiseen ja terveyden ylläpitämiseen tarvitaan joskus myös sairaanhoitoa, jonka yhteiskuntamme on organisoinut. Tänäänkin puolisoni sai apua oman kunnan terveyskeskuksesta, kun sattui tapaturma.

Happea yleensä riittää, jos henki kulkee. Mutta yhteiskuntamme säästötavoitteiden vuoksi moni on vaarassa joutua kärsimään ruuan ja lämmön puutteesta. Kymmeniä terveysasemia aiotaan sulkea rahan ja osin myös työvoiman puutteessa kokonaan, ja lisäksi monien terveyskeskusten vuodeosastoja supistetaan tai suljetaan. Sen sijaan erilaisilla verohelpotuksilla kasvatetaan hyvätuloisten ostovoimaa, jotta nämä voisivat lennellä ympäri maailmaa, ostaa ulkomaisia herkkutuotteita, kiinalaista elektroniikkaa yms. Tämän katsotaan tuottavan taloudellista toimeliaisuutta ja verotuloja, joilla tarvittavat palvelut kyetään järjestämään.

Kun vanhus joutuu vuodehoitoon johonkin kauas, ei hänen puolisonsa pääse häntä katsomaan eivätkä lapset ehdi käydä häntä ruokkimassa, joten soppa jää lautaselle. Hän jää yksin ja kuihtuu pois.

Kun maataloustöissä tapahtuu tapaturma, ei viljelijällä ole aikaa lähteä kymmenien tai jopa sadan kilometrin päähän jonottamaan tuntikausiksi sairaalan päivystykseen, vaan hän jättää vammansa hoitamatta ja seurauksena saattaa olla verenmyrkytys tai jokin muu vakava komplikaatio.

Jokainen keksii helposti esimerkkejä itse. 

Silloin kun säästetään ja silloinkin kun tuhlataan on kysymys arvovalinnoista. Päättäjiksi ei pidä valita sellaisia, jotka ovat niin vieraantuneita arkielämästä, että eivät tiedä, mitkä ovat perusasioita ja mikä taas on vain ja yksinomaan kuluttamista.

Sairaanhoidossa joudutaan joka tapauksessa säästämään. Jokaisen ihmisen elämää ei lunasteta maksimaaliseen hintaan, vaan joudutaan päättämään, miten kalliita hoitoja kannattaa antaa "toivottomille tapauksille". Vai käännetäänkö tässäkin arvot päälaelleen niin että jätetään perusterveydenhuolto retuperälle ja satsataan eliittiin? 

Valkoinen hevonen

Erästä historiaryhmää selaillessa tuli vastaan valokuva vuodelta 1930. Katsoin, että siinäpä on hieno olkikattoinen lato ja toimelias kuva, ja avasin sen. Pian huomasin, että kuvassa onkin tuttua väkeä maataloustöissä.

Paappani Eemeli Rinta (virallisemmissa yhteyksissä J.E. Rinta) aloittelee kuvassa ruismaan muokkausta vuonna 1921 ostamallaan rautapyörä-Fordsonilla. Paappa oli edistyksellinen ja myös seppä, joka valmisti työkoneita. Kuvassa kaksi hevosvetoista lapiorullaäestä on liitetty yhteen. Muokkauksen aikaan nuoret ajavat hevosilla heinää latoon. Kuva on minulle kuluneen viikon evankeliumikuva, sillä viime sunnuntaina kuulimme, miten kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Kuvasta tuleekin jotenkin toiveikkaalle ja iloiselle mielelle.

Kuva v. 1930: M.Hautala. 
Näet suurempana jos klikkaat.

Heinänteossa ahkeroivat talon vanhimmat lapset ja kolme muuta nuorta. Kuvan on ottanut valokuvaaja M. Hautala ja valotus on onnistunut niin hienosti, että henkilöt ovat hyvin tunnistettavissa. Isän vanhin sisar Helvi istuu haravakoneen päällä ja edessä on aivan mahdottoman kaunis täysin valkea hevonen. Helvi-tädin muistan hyvin selkeäsanaisena talonemäntänä, joka puhui mahtavaa laihianmurretta. Tosin hän oli sillä tavoin sovinnainen, että kun valoin nuorena isovanhempien haudalle kynttilöitä, joista tuli vähän punavioletteja, hän antoi palautetta, jonka mukaan haudalle ei saa viedä kaikenfärisiä kynttilöitä.

Rinnan toiseksi vanhin lapsi Aino haravoi heinää keskellä kuvaa. Hän lähti talvisotaan muonituslotaksi, sai siellä lentävän keuhkotaudin ja kuoli keväällä 1940 alle 20-vuotiaana. Hän oli hyvä käsityöihminen ja sai palkintoja ja kunniakirjoja Maatalousnäyttelystä. Kerran tammisunnuntain juhlassa joku hänen lottakaverinsa tuli kertomaan, miten ihana ihminen sinun tätisi oli ja miten vieläkin tulee suru kun häntä ajattelee. Minua hävetti, kun eräs sukulainen vastusti aikanaan lottapatsaan pystyttämistä Forssaan poliittisista syistä, vaikka hänen oma isänsäkin oli elänyt rintamalla lottien muonituksen varassa. 

Varsin helppo on tunnistaa kuvasta myös Martti-setä, joka seisoo heinäkuorman päällä. Martti ehti palvella jatkosodassa Rukajärvellä. Myöhemmin hän toimi liikennöitsijänä Lahdessa ja lapsettomana piti Kuusysin poikia kuin ominaan tukien jalkapallojoukkuetta ja kuskaten sitä paikkakunnalta toiselle. - Heinähangon varressa ovat myös Viljo Saloranta ja Aino Vesanen. Ladossa olevaa nuorta ei ole tunnistettu. 

Isäni Juhani oli kuvanottohetkellä kaksivuotias ja Inkeri-täti oli neljän vanha. Sisaruksista kuopus Marketta-täti on elossa ja asuu Hämeenlinnassa. Hän on maisteri ja toiminut opettajana. 

Olen ylpeä suvustani ja taustastani. Jo kauan sitten on kylvetty uskon, päättäväisyyden, rehellisyyden ja rohkeuden siemeniä jotka nytkin kasvavat satoa.

Kun olemme rehellisiä, saamme ajaa valkoisella hevosella. Muistan, kun olin ehdokkaana kotipaikkakunnan kirkkoherranvaalissa ja taas alkoivat erään omankin kyläläisen levittämät valheet ja syytökset kiertää. Esimieheni Krister toivotti onnea ja sanoi shakkitermein, että sinä kuitenkin pelaat valkoisilla ja se on hyvä. 

Kun istuin isän kuolinkamppailua seuraamassa poukahti tuo kylänmies sairasvuoteelle. Kysyin että tulitko pyytämään isältä anteeksi - se on nyt myöhäistä. Hän oli aivan hämmennyksissään että mitä hänen pitäisi anteeksi pyytää - uskoi omiin juoruihinsa niin lujasti. Sääliksi käy niitä, jotka uskovat kaiken pahan eivätkä elämän kilvoituksissa valkoisista hevosista mitään tiedä. 

Ylienkeli Mikael

Minua puhuttelee ja rohkaisee tänään Helsingin Sanomien juttu, missä kerrotaan arkkienkeli Mikaelista. Presidentti Niinistölle oli lahjoitettu Ukrainassa Kiovan alueen aluepuolustusprikaatin tunnus, jossa on kuva arkkienkeli Mikaelista. Se oli kiinnitettynä hänen suojaliiviinsä Suomen lipun rinnalle. Ylienkeli Mikael on myös Kiovan suojeluspyhimys.

Kiovan lippu

Kun Ukrainan sota alkoi viime maaliskuussa, uutisissa näytettiin, miten valtava kymmeniä kilometrejä pitkä venäläisten sotilaiden ja tankkien kolonna vyöryi kohti Kiovaa. Kyllähän se pisti valvomaan. Yön pimeydessä rukoilin, että Jumala lähettäisi sotajoukkojensa päällikön ylienkeli Mikaelin puolustamaan kaupunkia. En ennen tätä päivää tiennyt, että Kiova oli omistettu Mikaelille. Mutta sain tuona yönä jotenkin rauhan, että ihmeitä tapahtuu. Ja tankit upposivat mutaan ja niitä tuhottiin ja otettiin haltuun. Venäläiset eivät päässeet Kiovaan eivätkä pääse.

Olen usein muistoissani palannut noihin tunnelmiin ja saanut rohkeutta. Vielä enemmän nyt kun tiesin että mieleeni johdatettiin juuri se rukous, joka oli myös kiovalaisten sydämessä: Suojele meitä Jumalan palvelija Mikael.

Meille luterilaisille ajatus suojeluspyhimyksistä on vähän vieraampi, mutta uskomme yhdessä kristikunnan kanssa, että hyvän voimat vaikuttavat maailmassa. Jumalalla on meidät ihmiset, jotka voimme tehdä hyvää. Mutta hänellä on myös yliluonnollisia hyvän voimia, jotka palvelevat häntä. Kirkkomme katekismuksen mukaan emme ole täällä sokean kohtalon armoilla. Rukoilemme: Päästä meidät pahasta.  Silloin rukoilemme, että Jumala itse taistelisi puolestamme. Emme ymmärrä miksi hän sietää pahan mahtia ja miksi se vaikuttaa myös omassa elämässämme. Mutta saamme luottaa siihen, että kerran saamme lopullisen voiton ja vapautuksen kaikesta pahasta.

Kun ylistämme: Sinun on valtakunta, voima ja kunnia - tunnustamme, että hänelle kuuluu valta sekä minun että koko maailman elämässä. Vaikka emme käsitä aina Jumalan teitä, hän on läsnä luomakunnassaan ja vaikuttaa niin yksityisen ihmisen kuin kansakuntien kohtaloissa. Me saamme kurottaa yli rationaalisen todellisuuden kohti Jumalaa, hänen enkeleitään ja pyhiään.