lauantai 3. kesäkuuta 2017

Hyvyyttä ja heleyttä

Tänään on kesää ilmassa ja sääennustusten mukaan ensi yö olisi viimeinen kylmä yö näillä näkymin. Marjastuskuume nousee, sillä valokki kukkii lähipäivinä, samaan aikaan omenapuiden kanssa. Kuumeesta huolimatta otamme nyt iltalämpimiksi yhdet konjakit, josko tarkenisimme jo ilman keskuslämmitystä. Näin vain olemme selvinneet kylmästä keväästä ja suvi on käsillä! Tänään on monilla ollut juhlapäivä, lämpimät onnittelut nuorille ja vanhoille, joilla on ollut aihetta juhlaan! Meilläkin on nyt vähän juhlan tuntua, kun on saatu jonkinmoiset helluntaisiivot aikaan. 

Tämäniltainen zoomaus paljasti, että telkänpojista yhä kuusi seitsemästä seilaa emon vanavedessä. Kastejuhlassa oli tänään vanhempi herrasmies, jonka kanssa saimme vaihtaa kevään telkkäkuulumisia. Olimme yksimielisiä siitä, että telkät ovat hienoja lintuja ja hauskoja seurata.

Sen sijaan salin hyönteisesiintymä ei ollut miellyttävä. Siellä oli parisenttisiä vähän koin näköisiä tummia perhosia. Pelästyin tuosta enemmän kuin kuullessani lähiseudulla jolkottelevasta sudesta. Perhosia ilmestyi yön aikana kymmenittäin valkoisiin pitsiverhoihin. Imuroin niitä, pesin verhot ja siivosin. Joka aamu kävin imuroimassa uudet yksilöt. Olin huolissani, joko äidin kutoma kaunis ryijy on kärsinyt vaurioita. Kiikutin ulos yhden karvalankamaton. Mietin myös onko talon rakenteissa kosteutta ja tämä hyönteisesiintymä merkki siitä? Lopulta kuitenkin seilailin perhosenkuvia yhtenä yönä ja tulin siihen tulokseen, että ullakolla tai seinässä on ehkä ollut ampiaisen pesä ja pesäkoisa-perhonen on kasvatellut siellä toukkiaan. Yritin varmistaa asiaa naamakirjan Kysy luonnosta -palstalla, mutta parhaat hyönteisasiantuntijat eivät tainneet nähdä julkaisuani. Sain kuitenkin varmistusta arveluilleni. 

Luin kirjaa, jossa puhuttiin onnistumisesta. Hyvillä mielin voin sanoa, että olen onnistunut monessa asiassa, mm. poikasten kasvattamisessa ja viikon töissä. Jos ei kukaan muu kehaise, voihan itseään kiittää, joskus jopa ääneen - kunhan muistaisin nähdä muidenkin ansiot ja heitäkin kehaista. Ainakin kotioloissa on moitteen sana lähempänä kielen päätä. 

Heleää helluntaita Sinulle, rakas lukijani. Mietin, että helluntaihin liittyy ihmeen vähän tapakulttuuria, vaikka se on yksi kristikunnan suurimmista juhlista. Ei ole helluntaileivonnaisia eikä helluntaipaisteja. Ikkunat on ollut tapana pestä helluntaiksi, mutta eihän sekään välttämätöntä ole. Pyhä Henki antakoon sinulle kirkkaat ikkunalasit nähdäksesi Kristuksen rakkauden. Hän antakoon lohdutusta, voimaa ja rohkeutta! 

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti eivät olleet koita. Kirjoituksesi toi mieleen lapsena kuulemiani sanontoja mm. Kissa kiitoksella elää, koira pään silityksellä. Kukas se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse jne. Ehkä me kaikki suomalaiset olemme kuulleet noita riittävästi, koska aika harvoin kuulee kiittämistä ja kannustusta noin yleensäkin. Ei kannata kiitää, ettei kohde ylpisty. On hyvä, että osaa antaa itselleen kiitosta, sillä omaa suuta suurempaa lainaten: "Kaikkein tärkein ihmissuhde elämässäsi on suhde itseesi". Tai "Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi". Yksi sanonta vielä liittyen helluntaihin, Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä. Yritetään rakastaa omiamme, vaikka eihän sille mitään voi, etteivät he taida kotitöitä niin hyvin kuin me itse. Siunattua helluntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että erityisesti yli 50-vuotiaat ovat vielä kärsineet aika kiitosköyhästä kulttuurista. Nauroin, kun luin viimeisen ajatuksesi kotitöiden osaamisesta :D
      Kiitos kun kannustat kommenteilla.

      Poista