Telkänpojat

Kesä tuli eilen aamulla, kun huomasin, että telkkäemo johdatteli 7-päistä pesuettaan joen vastarannalla. Telkät ovat aina olleet mukavia seurattavia, mutta harvemmin on saanut tarkkailla poikueen elämää. Varhaiskeväällä telkät tulevat talomme kohdassa olevaan virtapaikkaan sukeltelemaan, mutta yleensä ne häipyvät vapun jälkeen näkymättömiin, naaraat hautomaan ja urokset poikajoukkoihinsa. Nyt kun isän puutarhassa on kaksi viime keväänä hankittua telkänpönttöä, pääsemme todellakin näkemään sen, mistä isä sairaalassa haaveili: Telkänpojat (ja -tytöt) seilaavat joella edestakaisin.

Kuvaa en ole vielä pesueesta saanut, koska porukka painoi kovaa vauhtia alajuoksulle päin ja energiani meni tapahtuman kailottamiseen vastaheränneelle puolisolleni. Oheinen kuva on vuosi sitten ikkunan läpi otettu otos telkkäpariskunnasta. Laitan sen tähän siltä varalta, että kuivanmaan ihmiset eivät välttämättä tunnista kaikkia sorsalintuja. Isompi ja valkoisempi on urostelkkä, mutta myös naaraalla on sen verran valkoista siipijuovaa ja kaularengasta, että sen erottaa sinisorsasta. 

Telkkäpari ui  Laihianjoella vastavirtaan

Poikaset olivat eilen todella pieniä karvapalloja vasta. Emo hautoo peräti neljä viikkoa, joten kovin aikaisin telkkä on tänä keväänä muninut. Kun poikaset ovat kuoriutuneet, emo houkuttelee ne jo päivän parin ikäisinä hyppäämään pesäkolostaan ja lähtemään suureen maailmaan. Emo ei ruoki poikasia, vaan ne saavat etsiä itse ruuakseen vesieliöitä. Voi onkohan niitä tarpeeksi näin kylmänä keväänä? Poikaset oppivat lentämään vasta parin kuukauden ikäisenä, mutta uimakoulua ei tarvitse käydä ja sukeltelukin on synnynnäistä.

Telkät ovat varsin suomalainen lintu. Euroopan telkkäkannasta jopa 40 % pesii Suomessa. Ymmärtääkseni telkät eivät ole niin pariuskollisia kuin esimerkiksi joutsenet, ja telkkänaaras saa kantaa vastuun jälkeläisistä yksin. Minulla on ollut se armo, että puoliso ei ole niin paljon poikajoukoissa kulkenut, vaan ollut aina perheen tukena. 

Luonnossa näin kylmänä keväänä taistellaan elämästä. Mietin tänään työkaverin kanssa, että ehkä oudot kevätsäät rasittavat myös meitä ihmisiä. Ainakin itse olen ollut aika väsynyt, vaikka töissä on ollut suvantovaihe. Ei pidä kuitenkaan valittaa, kun saa joka päivä  syödä monta lämmintä ateriaa. Ja sydämeenkin tuli lämmintä, kun näin nuo pikkuruiset vesilinnut.