Lynkkaus ilman oikeutta

Olen varonut ottamasta julkisesti kantaa asioihin, jotka liittyvät nimeltä mainittuihin henkilöihin ja heidän edesottamuksiinsa. Nyt panen minäkin rikkani rokkaan siinä toivossa, että kirjoitukseni pysäyttäisi itse kutakin miettimään, kestääkö pystyssä.

Tapaus Teemu Laajasalo ajatutti paljon ja ärtymyskin nousi, kun ajattelin, miten jotkut, joilla on valtaa, tuppaavat päihtyä siitä ja käyttää sitä omaksi hyväkseen. Esimerkiksi tavanomainen hotellihuone ei riitä, vaan hommataan luxusta työnantajan piikkiin. Tämänhän Laajasalo on myös myöntänyt.

Mutta asiassa on myös toinen puoli, joka on kuin kirkas kuva tämän maailmanajan epäeettisistä toimintatavoista. Johanna Korhonen ei mielestäni toiminut oikein ja vanhurskaasti. Korhonen tuskin ajatteli rikkovansa kahdeksatta käskyä vastaan eli antavansa Laajasalosta väärää todistusta. Ja kuitenkin.

Lutherin Kahdeksannen käskyn selitys Isossa Katekismuksessa alkaa näin: Oman ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi on meillä vielä yksi aarre, nimittäin kunnia ja hyvä maine, joita vailla emme saata olla. Emme mitenkään voi elää ihmisten keskuudessa julkisessa häpeässä, jokaisen halveksimana. Siksipä Jumala ei tahdo, että lähimmäiseltä maine, hyvä nimi ja nuhteettomuus viedään tai se pilataan.

Luther tarkentaa vielä: Ketään ei ole pantu julkisesti tuomitsemaan tai nuhtelemaan lähimmäistään, vaikka huomaisikin tämän tekevän syntiä, ellei hänelle ole annettu tehtäväksi tuomita ja nuhdella. - Saatan kyllä nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minun tehtäväkseni ei ole annettu saattaa häntä puheenaiheeksi toisten kesken. Jos siis olen kärkäs tuomitsemaan ja lausumaan arvosteluni, lankean syntiin, joka on toisen syntiä suurempi. -- Keneltäkään ei saa riistää kunniaa ja hyvää mainetta, ellei sitä häneltä julkisella tuomiolla (oikeusistuimessa) ole jo ennen riistetty.

Sydämeni sanoo Aamen Aamen. Luther sanoo mielestäni jotain tosi tärkeää ja syvällistä. Ensin siis olisi asiat tutkittava, sitten vasta hutkittava. Jos huomautettavaa löytyy, asia on vietävä selvitettäväksi asianomaiselle toimielimelle. Jos on syytä tehdä rikosilmoitus, se on tehtävä. Kristityn tehtävänä on toimia oikein, oikeudenmukaisesti ja samalla lähimmäisen mainetta suojellen. Kaikkea ei tarvitse revitellä julki. Vaikka Korhonen toimii hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana, tuo Kallion seurakunnan asia ei kuulunut hänen tutkittavakseen ja tuomittavakseen. Asia levisi julkisuuteen ennen kuin asianomainen sai antaa vastineensa. Vastinetta vaati henkilö, jolle se ei luottamustoimensa puolesta kuulunut. Korhosen johtamaa hiippakuntavaltuustoa, jolla hän tuntui perustelevan oikeuttaan penkoa asioita, ei oltu edes informoitu asiasta. 

Julkisuus toimii nykyään nopeasti ja tehokkaasti. Näyttää siltä että toimittajat, pastorit, professorit ym. rientävät mielellään imemään veret jokaisesta, jota vastaan on huomautettavaa, erityisesti liittyen raha-asioihin. Kun näin toimitaan, suuri joukko talloo lokaan ihmisen mainetta, vaikka puolueeton toimielin tai oikeuslaitos ei ole vielä saanut asiaa pöydälleen. 

Moraalinen toiminta ei kuitenkaan ole vain raha-asioiden asianmukaista hoitamista ja hyvän esimerkin näyttämistä vaatimattomuudessa, vaan myös ihmisyyttä ja mahdollisen kostonhalun tai muiden vaikuttimien alas painamista. Tässä  mainitussa asiassa tuntui nimittäin tuoksahtavan myös hiljakkoin käytyjen piispanvaalien jälkitussahduksia. 

Sata vuotta sitten moni lynkattiin ilman asiallista ja asianmukaista oikeudenkäyntiä. Niin tapahtuu myös tänään, kun ihmisten maine tahrataan. Miten helposti se käykään, kun vaikkapa suutuspäissään kirjoittaa nettiin jotain? Kristitty on toiselle kristitylle pahin peto. Ja julkisuuden tuoma rangaistus on monasti suurempi kuin rikkeistä kohtuudella kuuluisi seurata. 

Yritän muistaa tämän, kun kirjoitan blogia, sillä olen minäkin ollut se suuremman synnin tekijä arvostellessani toista. Niin kai nytkin.