Jäljet näkyvät vanhuuteen asti

Papin työ on aktiivista, aktiivisempaa kuin äkkiseltään itsekään arvaisi. Joskus on huolettanut, kun tuntuu, että koko ajan on tullut lisää tietokonetöitä. Valmistelutöiden lisäksi työpöydän ääressä tehdään erilaista taloushallintoon liittyvää raportointia ja toimintaan liittyvää tilastointia. Liikunko tarpeeksi kaupungilla? Näenkö tarpeeksi seurakuntalaisia? 

Ostin jonain vauhtipäivänä uuden sykemittarin. Oli vähänlaisesti aikaa asioida, joten ostin sen Polarin, mitä myyjä suositteli ja sillä siisti. Ostos osoittautui monipuoliseksi, sillä kello antaa tietoa myös yöunesta ja päivän aktiivisuudesta. Olen nukkunut hyviä öitä ja yllätyin myös siitä, miten paljon normipäivään kuuluu kävelyä ja seisomisia. On ollut helppo saavuttaa asettamansa aktiivisuustaso. 

Perjantaina vietin viime vuoden lomakertymän viimeistä vuosilomapäivää, ja sen kunniaksi annoin aktiivisuustason jäädä sohvaperunan tasolle. Mutta lauantaina ja sunnuntaina tapasimme Etelä-Suomessa jälkikasvua, ja jälleen sain täydet pisteet. Täydet pisteet annan myös lapsenlapsille, joiden kanssa me isovanhemmat saimme käydä Espoonlahden kirkossa messussa. Nuorempi nukkui ihanasti sylissäni, ja vanhempi oli ehtoollisosaan asti reippaana pyhäkoulussa. Pyhäkoulussa oli kymmenkunta lasta, siellä oli laulettu ja lopuksi oli ollut väritystehtävä. Messussa oli satakunta henkeä, messun toimittajat olivat hyvin läsnä olevia, ja monipuolinen seurakunta osallistuvaa. Kirkko oli siis meille kaikille hyvä rauhoittumisen paikka. Suloisia kirkkokavereitamme ihastellessa muistelimme, että samanlaisia tyttösten äiti ja tätikin olivat pieninä.

Kirkossa käyminen oli oikeastaan yksi etelänmatkamme syy. Ensinnäkin panin merkille, että kolmivuotiaaseen lapsenlapseen yhteinen jouluvirsi Naskalin salissa oli tehnyt pysyvän vaikutuksen. Hän etsi hiihtolomallakin virsikirjoja ja johdatteli mommaa salin soffalle laulamaan. Tytön heleä laulunääni onkin momman korvaan aivan ihana.

Erityisen kannustimen antoi myös eräs vanhempi mieshenkilö, jonka kanssa torstaina nautin samassa pöydässä kahvia palvelukodin torstaituokion jälkeen. Heti kun menin pöytään sain kuulla, että kun hän oli lapsi, hän sai käydä äidin kanssa usein kirkossa, ja siitä on jäänyt sydämeen sellainen jälki, että hänen on näissä seurakunnan hartaushetkissä aina jotenkin niin hyvä olla. Sellaisen perinnön minäkin haluaisin välittää vielä lastenlapsillekin. 

Sattui niin hauskasti, että Espoonlahden kirkossa tapasimme tutun perheen, joka tuli Vaasassa asuessaan tutuksi jumalanpalvelusten kirkkokahveilla. Nytkin saimme kokoontua kirkkokahveille samaan pöytään porisemaan, ja seurakunnan pastorikin liittyi seuraamme. Tuntui, että meidät johdatettiin yhteen.

Vaasan kollega kertoi hiljakkoin, että joku seurakuntalainen oli tullut sanomaan, että lapset häiritsevät häntä kirkossa, ja hän pyytäisi välittämään kirkkoherralle sellaiset terveiset, että lasten paikka ei ole kirkossa eikä siellä tarvita mitään leikkipaikkaa. Tuollaiseen palautteeseen minulla on valmiina ystävällinen vastaus: Sinä muistutat Jeesuksen opetuslapsia! Hekin estelivät lapsia tulemasta, mutta Jeesus puolusti ja sanoi, että antakaa lasten tulla. Minä aion mennä lastenlasten kanssa kirkkoon silläkin uhalla, että joskus sattuu kohdalle se aktiivisempi päivä.