Anna rauha!

Saarna konfirmaatiossa Vaasan kirkossa 8.7.2018

3. Moos. 19: 1-4, 11-18
Luuk. 6: 27-31


Elämänohjeita

Vanhemmat toivovat lapsilleen onnellista elämää, ja siksi antavat neuvoja ja elämänohjeita. Opimme myös muiden ihmisten kautta, toisin sanoen elämä opettaa. Joskus elämä voi kuitenkin viedä myös harhaan, tärkeä ja vähemmän tärkeä hämärtyvät. 

Myös Jumala on antanut meille elämänohjeita Raamatussa, ja jos osaisimme niitä noudattaa, elämä olisi kaunista ja hyvää. Raamatun moraaliperustalta on sitten luotu länsimainen oikeuskäytäntö, kirjoitettu paksuja lakikirjoja: Suomen perustuslaki, Suomen laki, YK:n ihmisoikeuksien julistus jne.  Sitten on vielä monenlaisia säädöksiä ja Euroopan Unionin direktiivejä, jotka koskevat myös meitä. Kuinka osaisin elää oikein ja tahdonko edes?

Tämän päivän raamatunkohdissa oli monta ohjetta. Saimme kuulla muutamia niistä kymmenestä käskystä, joita rippikoulussa opeteltiin, sitten oli joitain yllättävän tarkkoja ohjeita erikoistilanteisiin. Kehotettiin välttämään puolueellisuutta ja olemaan oikeudenmukainen. Oli myös ne tärkeät käskyt, joita Jeesus erityisesti painotti, rakkauden käskyt: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi – ja mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. Onkin tärkeää, etten ainoastaan pinnistele osatakseni vaikkapa tietosuojalainsäädännön, vaan yritän ymmärtää, mikä sen tarkoitus on. Jos niin teen, koetan elää niin, ettei kukaan joudu kärsimään huolimattomuudestani. Jos otan toiset huomioon, olen oikeilla jäljillä. 


Raamatuntulkinta

Jotkut väittävät, että ei Raamattua tarvitse tulkita. Asiat tulee ottaa kirjaimellisesti niin kuin siellä sanotaan. Väitän, että tulkitsematta näistä käskyistä ei selviä. Ihmisen kieli ja sanat ovat aina avoimia toisen ihmisen tulkinnoille. Ajattelen vaikka tuota Jeesuksen sanaa, että anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.  Äärimmilleen tulkittuna se johtaa siihen, että en pidä puoliani, köyhdyn ja masennun enkä enää pysty auttamaan ketään. Mutta uskon Jeesuksen tarkoittaneen, ettei saa olla säälimätön ja kovasydäminen, vaan tulee auttaa, jos voi, ja jos arvelee siitä olevan hyötyä. Joskushan meidän anteliaisuutemme voi olla myös haitaksi. 

Entä tämä: Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Pohdimme rippileirillä, mitä tuo toisen posken kääntäminen voisi olla ja mitä se ei ole. Jos aina on nöyrä ja alistuvainen ja suostuu ottamaan vastaan henkisiä ja fyysisiä iskuja, se ei todellakaan ole oikeudenmukaista eikä johda mihinkään hyvään. Kuitenkin oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo ovat Raamatun tärkeitä perusperiaatteita. 


Väkivallaton vastarinta

Joskus väkivallaton vastarinta on tuottanut tulosta, esimerkiksi kun ihmiset ovat taistelleet itsenäistymisen puolesta Intiassa tai rotusortoa vastaan Yhdysvalloissa. On haettu oikeuksia rauhallisin keinoin. Niin mekin voimme yrittää tehdä omalla kohdallamme tai puolustaessamme toista, joka kärsii vääryyttä. Se, joka joutuu syyttömästi epäilyksenalaiseksi saa kertoa oman kantansa. Se, jota kiusataan, saa etsiä oikeutta.


Aseellinen vastarinta

Joskus kuitenkin kansakunnat ovat tarvinneet myös aseellista vastarintaa. Suomi ei olisi itsenäinen maa, ellemme olisi puolustautuneet. Moni kansa on samalla tavoin joutunut kamppailemaan oikeuksistaan.

Rauhan rakentaminen

Pohdimme leirillä rauhan rakentamista. En tiedä, onko teistä kukaan tänä aamuna riidellyt. Ehkä ei ollut mitään stressiä kellään. Mutta aika usein meillä on riitoja kotona, koulussa, rippileirillä, tämän kaupungin eri ryhmien välillä ja sitten on niitä kansainvälisiä konflikteja, joista kerrotaan uutisissa. 

Rukoilemme: Anna rauha! Ja se onkin tosi tärkeä ja Jumalan mielen mukainen rukous. Jeesuskin sanoi, että autuaita ovat rauhantekijät. Hän itse rukoili ristillä pahantekijöiden puolesta ja tuntuu vaativan samaa myös meiltä.

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo neljällä eri tavalla, että tulee rakastaa vihamiehiä, ja kuvaa neljä erilaista tapaa tehdä se. Uskon, että tekstin ydin on juuri siinä, että Jeesus näkee niin tärkeäksi rauhan ja sovinnon rakentamisen. Hän ehkä haluaa sanoa, että voimme olla rukousvastaus omiin rukouksiimme, jos opettelemme rakentamaan rauhaa, ja on aloitettava läheltä.

Mitä me voimme tehdä, että saataisiin aikaan sovintoa ja rauhaa? Mietimme sitä Lepikossa erilaisten tapauskertomusten kautta. Löysimme ainakin seuraavia asioita:

- Keskustelu auttaa, puhuminen ja toisen kuunteleminen. On hyvä, jos osaa kuvata, miltä itsestä tuntuu, niin toinen voi paremmin ymmärtää. 
- On tärkeä kuunnella, miksi toinen menetteli noin, ja tärkeää uskoa häntä enemmän kuin omia luulojaan.
- Joskus tarvitaan ulkopuolinen selvittäjä tai joku, joka paljastaa vinoutuneen tilanteen. 
- Joskus auttaa, kun tutustuu lähemmin ihmiseen, jota kohtaan on ennakkoluuloja. Saattaakin nähdä jotain tosi hienoa ihmisessä, jota on pitänyt uhkana.
- Kosto ei lopulta tuota hyvää oloa kostajalle eikä tuo takaisin sitä hyvää, minkä on menettänyt.
- Joskus on myös osattava tuoda rehellisesti esiin omat virheensä, pyydettävä ja annettava anteeksi. Totuutta ja armoa on joskus käytetty myös kansainvälisten konfliktien ratkaisussa, kun on haluttu eroon koston kierteestä.

Raamattu siis asettaa meidät itse miettimään, miten päästään rauhaan ja rakkauteen. Valmiita vastauksia ei ole ja elämän tilanteet tuntuvat joskus ylivoimaisen vaikeita. Tarvitsen Pyhän Hengen antamaa viisautta sekä siihen että osaisin tulkita Raamattua, mutta ennen kaikkea siihen, että osaisin kohdella oikein toisia ihmisiä ja itseäni. 


Armahdettuna armahtamaan

Enkä kuitenkaan osaa. Teen väärin. Siksi Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan. Hän rukoili ristillä ja hän rukoilee yhä. Hän rukoilee minun puolestani ja sinun puolestasi. On olemassa ehdoton, täydellinen rakkaus, jonka varaan saan jäädä ilman ehtoja. On olemassa Jumalan armo ja hyvyys, ja niillä on voima muuttaa ihmistä. Niinpä: Sinussa on valo, sinussa on yö Sinulla on sitkeä sydän joka lyö Väsymättä kipinöitä tuuleen Valaisemaan tietä pimeää. Jumala lähettää meidät maailmaan olemaan valona. 



2 kommenttia:

  1. Hyvä saarna. Hauskaa oli että luettuna siitä puhuttelivat ihan eri kohdat kuin kirkossa sitä kuullessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla. Olenkin aina miettinyt, kannattaako puhutuksi tarkoitettua julkaista kirjoitettuna ja onko kirjoitettu tarpeeksi selkeää puhuttuna :D

      Poista