Mua siipeis suojaan kätke

Saarna Taivalkosken kirkossa 29.3.2020

Teksti Luukas 13:31-35

Matkalla matkan päähän

Jeesus on Galileassa, Herodes Antipaan hallintoalueella, matkalla kohti Jerusalemia. Fariseukset tulevat varoittelemaan häntä, että Herodes aikoo tappaa hänet. Se on sinänsä ihan uskottavaa, sillä Herran profeetta Johannes Kastaja oli asettunut Herodesta vastaan, ja Herodes oli mestauttanut hänet. Fariseusten vilpittömyyteen ei kuitenkaan voi luottaa. Luukkaan evankeliumissa mikään fariseuksista piirretty kuva ei viittaa siihen, että he voisivat olla huolissaan Jeesuksen turvallisuudesta. Ehkä he tiesivät, mikä Jeesusta Jerusalemissa odottaa, ja halusivat hänen lähtevän sinne.

Myös Jeesus tiesi, mikä häntä Jerusalemissa odotti, mutta hän ei lähtenyt Jerusalemiin siksi, että pelkäsi Herodesta, vaan siksi että tahtoi saattaa työnsä päätökseen. Hänen täytyi jatkaa matkaansa! Matkaa matkan päähän. Matkalla hän ajoi pois pahoja henkiä ja paransi sairaita, mutta työnsä hän saattoi loppuun ristin tiellä ja kolmannen päivän voitossa, kun ylösnousemuksen kirkkaus valaisi hänen hautansa pääsiäisaamuna.

Olisi väärin sanoa, että Jeesus jatkoi matkaansa kohti Jerusalemia, koska hän ei pelännyt kuolemaa, joka häntä odotti. Getsemanen taistelu kertoo siitä, että hän joutui suuren ahdistuksen ja kuoleman tuskan valtaan. Mutta hän kulki ihmisen tien loppuun saakka sinun tähtesi ja minun tähteni. Jos ja kun meitä pelottaa, saamme kiinnittää katseemme häneen. Ja vieläkin enemmän, saamme turvan hänen luonaan. 

Kettu ja kanaemo

Evankeliumitekstissä on vertauskuvana kaksi eläintä. Toisella puolella lurkkii kettu. Jeesus sanoo Herodesta ketuksi. Kettu on oveluuden, viekkauden ja vääryyden vertauskuva. Niitä on Raamatussa muitakin. Paha kuvataan vaarallisena ja petomaisena, sen kanssa ei voi pelata riskeeraamatta omaa elämäänsä. Saatanaa verrataan viekoittelevaksi käärmeeksi tai ärjyväksi leijonaksi, joka etsii, kenet voisi niellä. Väärät profeetat ovat kuin susia lammasten vaatteissa. Nämä eläimet: kettu, leijona, käärme ja susi, eivät ole sinänsä pahoja, vaan paha on näkymätön tuhovoima, ja sen katalaa olemusta on yritetty kuvata vertauksin.

Kuva @ Pixabay

Jeesus taas vertaa itseään suojelevaan kanaemoon. Hän käy kettua vastaan ja tahtoo suojella lapsiaan. Olen tahtonut koota lapseni, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan. Hän on kutsunut jerusalemilaisia ja hän on kutsunut taivalkoskisia: Tulkaa minun luokseni, antakaa minun auttaa ja pelastaa. Tahdotko tulla? Luotatko tähän lempeään ääneen, joka kutsuu?

kuva @ Pixabay

Jumala suojelevana lintuna

Vertaus lintuun ei ole yllättävä. Vanhassa testamentissa on monia kuvia, missä Jumalaa verrataan suojelevaan lintuun. 5. Mooseksen kirjan luvussa 32 sanotaan, että Herra kuljetti kansaansa niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä.

Jumalan siivet ovat monissa Raamatun teksteissä suojeluksen vertauskuva. Ruutin kirjassa puhutaan Jumalasta, jonka siipien alta saa etsiä suojaa. Psalmissa 17 on rukous: Varjele minua kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. Psalmissa 36 sanotaan: Ihmeellinen on sinun armosi, sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Psalmissa 57 huokaistaan: Minä kätkeydyn sinun siipiesi suojaan, kunnes myrsky on ohitse. Jumalan siipien suojasta puhutaan myös psalmeissa 61,63 ja 91.

Jumalan äidillinen puoli

Jeesuksen käyttämä vertauskuva on kuitenkin sikäli yllättävä, että hän käyttää linnusta feminiinistä muotoa, vertaa itseään lintuemoon. Se tuo jumalakuvaan äidillisen ulottuvuuden: Jeesus on kuin äiti, joka tahtoo suojata lapsensa uhkaavan tuhon keskellä, jopa oman henkensä uhalla.

Myös Vanhassa testamentissa on Jumalasta äidillisiä vertauskuvia:
5. Moos 32. luvussa, jossa Jumalaa verrataan kotkaan, moititaan myös israelilaisia siitä, että ette muistaneet Jumalaa, joka on teidät synnyttänyt. Jobin kirjan 38. luvussa Jumala itse viittaa kohtuunsa: Kenen kohdusta syntyy jää, kenen sylistä taivainen huurre? Jesajan kirjan luvussa 42 Jumala sanoo huutavansa ja huohottavansa kuin synnyttäjä. Jesajan kirjan 49. luvussa Herra kysyy: Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.

On aivan oikein verrata Jumalaa Isään. Jeesus kutsui Jumalaa isäksi ja opetti meille ”Isä meidän” -rukouksen. Mutta varsinkin jos jollakin on ollut vaikea isäsuhde tai isä on ollut hyvin ankara, on hyvä muistaa, että Jumalassa ja Jeesuksessa on myös tämä äidillinen puoli, lempeä suojelija, joka on valmis uhraamaan henkensä lapsensa puolesta.

Kaupunki ja kirkko äitinä

Kaupunki on myös feminiini, äiti. Jerusalem on Vanhan testamentin kuvissa äiti ja sen asukkaat ovat lapsia. Heitä Jeesus kutsui luokseen, Jerusalemin lapsia. Samoin ymmärrämme kirkon äitinä, ja kirkon jäsenet ovat Jumalan lapsia. Saamme suhteessa Jumalaan taantua rakkautta ja turvaa janoavan lapsen tasolle.

Jumala tahtoo armahtaa ja vapauttaa sinut, mutta myös varjella ja suojella, missä ikinä kuljet. Hän hoitaa ja kasvattaa. Jeesus kokoaa lapset siipien suojaan turvaan, kun vaara uhkaa. Hänen rakkautensa on järkkymätön.

Kun aika kerran päättyy, ja hän tulee kunniassa, me saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin ja liittyä ylistykseen: Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, hoosianna.