Kun kirppu puree sinua

Kansakouluaikana kierrätettiin koulutoverien kesken ruutuvihkoja, joihin piirrettiin puuvärikynillä kuvia tai kirjoiteltiin loruja. Yksi loruista tuli mieleen tänä aamuna:

Kun kirppu puree sinua
muista silloin minua.
Jos se puree kovasti
sinusta tulee rovasti. 

Tuo loru kävi yllättäen toteen eilen, kun piispa Simo Peura myönsi minulle rovastin arvonimen. Se tuli yllättäen ja pyytämättä, ja ilahdutti suuresti, sillä olin juuri ajatellut itsekseni, että maatalousylioppilaiden Sampsa ry:n kultainen ansiomerkki (jonka olen luultavasti kadottanut) tulee ehkä olemaan elämäni ainut huomionosoitus. Olen vaihtanut alaa, joten työurasta ei tule kovin pitkä. En voi saada seurakuntatyön merkkiä luottamushenkilönä enkä työntekijänä, kun noita vuosia ei lasketa yhteen. 

Tosin tarkemmin ajateltuna sain kansakoulun ensimmäisellä luokalla markan stipendin, oikein paperimarkan, ja lukioikäisenä valtakunnallisen 4H-stipendin. Mutta olen joskus pettynytkin. Muistelin, että aloitin pyhäkoulunopettajana jo 13-vuotiaana, mutta kun seurakunta jakoi pyhäkoulunopettajille viisivuotismerkkejä, Helpisen Anna-Maija sai merkin, vaikka oli aloittanut minun jälkeeni. Minun opettajuuttani ei varmaan oltu merkitty kinkereillä kirjoihin ainakaan alkuvuosina. Kuitenkin minulla ja kummitädilläni oli yli 20-päinen pyhäkoululuokka, jolle opetimme vuorotellen. Opetin uusia laulujakin siten, että soitin harmonilla ensin melodian, ja Koskelan musikaaliset veljekset nappasivat sävelen siitä, vetäen komeasti laulua. Jatkoin pyhäkoulunopettajana 90-luvulla, kun omat lapsemme olivat pieniä. Viisivuotismerkeistä oli luovuttu, mutta olisin jo ansainnut 10-vuotismerkin. Jäin kuitenkin taas ilman, sillä kappalainen ei ollut huomannut katsoa vanhaa 70-luvun pyhäkoulunopettajien luetteloa. 

Kuten huomaatte, jotkut ovat kovin kunniankipeitä ja kaipaavat kiitosta työstään - aika monetkin. Kerran kun olin hyvin väsynyt, sanoin, että olisi mukava saada joskus jotain myönteistä palautetta, ja esimiesasemassa oleva henkilö kysyi hämmästyksissään: Minunko sitä pitäisi antaa? Mietin, että ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

Rovasti on hauska arvonimi, sillä siitä tulee vieläkin mieleen iäkkäämpi, kookas, ainakin vähän vatsakas mies, joka pitää puhetta hieman värisevällä äänellä ja nouseskelee välillä päkiöiden varaan. Ajattelinkin, että rovastina ehkä pääsen kehomyönteisempään asenteeseen vatsakumpuani kohtaan. Ennen rovastin arvonimi annettiin lähes kaikille papeille, jotka tulivat tiettyyn ikään eivätkä olleet urallaan isommin mokailleet. Vuonna 2004 kuitenkin jakoperusteita muutettiin siten, että piispa voi hiippakunnassaan myöntää neljässä vuodessa yhden rovastin arvonimen kutakin 30 virassa olevaa pappia kohti. Arvonimi annetaan kirkollisessa työssä erityisen ansioituneelle papille. Arvonimeä ei kuitenkaan myönnetä teologian tohtorille. Rovastin arvonimi on siis eri asia kuin olla lääninrovasti tai tuomiorovasti. Lääninrovastin tehtävänä on toimia piispan apulaisena rovastikunnassa. Tuomiorovastiksi taas nimitetään hiippakunnan keskuspaikan eli tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraa. 

Kun Eija Harmanen vihittiin papiksi Lapuan tuomiokirkossa vuonna 2004, mukana juhlassa oli kolme pastorin agronomipuolisoa: Heikki Harmanen, Arjo Kangas ja Jouko Perälä. Agronomit pohdiskelivat hymyssä suin, kukahan heistä pääsee ensimmäisenä rovastin viereen maata. Niin siinä kävi, että meidän Jouko tuon kisan voitti. Vapusta tuli rovasti jo vuosi sitten, mutta hänen puolisonsa, tutkimusaseman johtaja Arjo siirtyi jo vuosia sitten taivaan pitoihin. Eija taas ei rovastin arvonimeä ymmärtääkseni saa, koska hän on teologian tohtori.

Olen saanut paljon onnitteluja ja ollut niistä sekä piispan antamasta tunnustuksesta hyvin kiitollinen. Olen ollut kirkon töissä vasta vajaat 16 vuotta, mutta piispa on mitä ilmeisimmin lukenut ansiokseni myös aikaisemmat luottamustoimeni seurakunnassa, hiippakunnassa, kirkolliskokouksessa ja kirkkohallituksessa. 

Olen myös saanut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta määräyksen toimia helmikuun alusta vuoden ajan Taivalkosken seurakunnan vs. kirkkoherrana. Nykyinen kirkkoherra Tuomo Törmänen aikoo saattaa väitöskirjansa valmiiksi. Taivalkoski on tuttu paikkakunta, koska se on Syötteen mökkimme lähellä. Asiassa oli johdatuksen makua, sillä kun tiedustelin asiasta, Taivalkosken kirkkoherra ja diakonissa sattuivat olemaan Vaasassa seurakuntaretkellä ja tapasimme iltasella. He arvelivat, että hakijoista ei ole tunkua, mutta lopuksi minut nimettiin kahdeksasta virkaan ilmoittautuneesta. Iloitsen suuresti tästä uudesta mukavasta haasteesta työskennellä toisenlaisella paikkakunnalla ja tutustua lähemmin Koillismaan vireään seurakuntaelämään. Viime päivinä olen ihastuksissani seurannut tulevien työtoverieni tekemiä upeita ja puhuttelevia joulukalenteripäivityksiä Taivalkosken seurakunnan Facebook-sivulla. Seurakunta on muutenkin osallistuva ja aktiivinen.