Hetkiä elämän virrassa

Hetkien virta on ketjuttanut pitkiä, mutta antoisia päiviä. Taivalkoskella on vietetty Kalle Päätalo -viikkoa monine tapahtumineen. Seurakuntakin on ollut menossa mukana monin tavoin ja siinä sivussa on tehty toimituksia. Viikolla oli soutuhartaus, kansanlaulukirkko, pirttiseurat, upea kirkkokonsertti, markkinateltta onnenpyörineen, runon ja musiikin ilta ja tänään juhlamessu, jossa Iijokisarjan lukenut rovasti Markku Tynkkynen saarnasi hyvin koskettavasti. On voittajan olo, kun olen tämän kaiken lisäksi ehtinyt ja jaksanut osallistua jonkin verran muuhunkin ohjelmaan. 

Maanantaina olimme oman päätalofanini kanssa avajaisissa Kalle Päätalon syntymäkodissa Kallioniemessä ja ihailimme näytöstä, jossa tukkilaiset Saku Mikkonen ja Jaakko Saarinen taiteilivat ansiokkaasti tukilla. Rantaan vihittiin käyttöön myös uusi komea ponttuu muistoksi niiltä ajoilta, jolloin ponttuun avulla vedettiin tukkilauttoja Iijokea pitkin. Löytyi myös miehiä, joilta parkkaus kävi osaajan ottein. Iltapäivällä vielä kiersimme kirjastoon kootun Päätalonäyttelyn.

Etualalla Tuomo Horsma, joka vihki ponttuun .

Tiistai valkeni kauniina, ja lähdimme kahdella autolla kohti Hepokangasta ja Saijaa. Minua vähän jännitti, sillä olimme laihialaissyntyisen Pirkko-Liisa Luhdan (Karppi) innostamana ilmoittautuneet Iijokisoutuun. Emme pystyneet aikataulullisista syistä olemaan mukana koko päivämatkaa, mutta veimme auton Hepokankaalle, minne maakravun mielestä oli Jokijärven Kirkkosaaren hartaushetken jälkeen laskettavana aivan riittävän monta kovaa koskea. Saimme hyvän veneen ja perämieheksi soutupäällikkö Leo Siiran, jonka kanssa matka taittui turvallisesti ja iloisissa merkeissä. Lopuksi hän vielä muisti kehua soututaitojamme niin että ryhtini koheni.

Pidimme ensin Kirkkosaaressa heinämaarian hartaushetken, sillä oli Marian käyntipäivä, jota on vietetty sen muistoksi, että Jeesuksen äiti Maria kulki monta päivämatkaa sukulaisensa Elisabetin luokse kertomaan kuulumisistaan. Ihmeekseni huomasin, että matkassa oli pari teemaan erinomaisesti sopivaa jokivenettä, joista toinen oli nimetty Mariaksi ja toinen Maariaksi. 

 

Ilma oli mitä paras, ja nautin soutamisesta suunnattomasti. Olisin mieluusti jatkanut Puttaanmutkaan saakka, nyt soutumatka jäi noin10 kilometriin. Koko soutu kestää viisi päivää ja matkaa taitetaan 160 km. Ehkä vielä joskus osallistumme pidemmälle etapille. "Ratamerkkeinä" toimi reippaita naisia, jotka meloivat kajakillaan koskia ylös alas ja merkkasivat uomaa jäämällä paikoilleen. Kuulin heidän sanovan, että "täällä on ihan sikana venneitä", vaikka minusta myös kajakkeja oli paljon. Meitä oli kaikkiaan pitkälti toista sataa henkeä.

Näimme, miten paljon työtä tuollaisen tapahtuman järjestäminen vaatii ja miten hyvin järjestäjät olivat varautuneet kaikkeen. Edellä laskeneen veneen irronnut hankain ja murtunut veneenlaita korjattiin suvantopaikalla tuossa tuokiossa. 

Työ ja elämä virtaa joskus niin nopealla tempolla, että koskenlasku voi olla luppoaikaa ja lepoa. Yllättävää, eikö totta! Jos ei tee mitään muuta kuin välttämättömän, väsyy. Niin kauan elämä on elämisen arvoista, kun jaksaa kerätä hetkiä.