Valkoista savua

Kun Sikstuksen kappelin savupiipusta nousee valkoista savua, paavi on valittu. Meillä ei valita paavia, vaan Lapuan hiippakunta saa pian uuden piispan. Ansiokkaasti hiippakuntaa palvellut, minuakin vaikeina hetkinä rohkaissut, piispa Simo Peura riisuu hiippansa ja uusi piispa astuu virkaansa ensi vuoden helmikuussa. Hän on järjestyksessään nuoren hiippakuntamme viides piispa. Olen jokaiselta heistä saanut jotain evääksi ja uskon vahvistukseksi. Ensimmäisenä muistan sen käsin kosketeltavan tiheän tunnelman kun piispa Eero Lehtinen puhutteli rakastavasti satapäistä nuorisoa yhteiskoulun juhlasalissa. 

Simo Peura riisumassa hiippaansa

Piispan pääsevät valitsemaan seurakunnista valitut maallikkovalitsijat ja hiippakunnan papit. Tulevaa piispaa miettiessäni sain kutsumuksen olla Jukka Jämsénin valitsijayhdistyksessä. Se on minulle ehkä vähän outo valinta, mutta sydämen ääntä on kuunneltava. Sydämeni ääni sanoi, että kirkossa on päästävä eroon alituisesta vastakkainasettelusta ja on keskityttävä vänkäämisen sijasta keskeisiin uskon asioihin. On etsittävä toisten kristittyjen lahjoja ja rohkaistava heitä käyttämään niitä. On luotava merkityksellisiä  uskon yhteisöjä. Tällaisena tunnen Jukan. Hän ei ole kovin korkeasti oppinut eikä pönötä millään tavalla, mutta hän on Jeesuksen tiimissä ja hänellä on rakkauden armolahja. Kirkon ja seurakuntien merkitys ei nouse tempuilla, vaan keskittymällä olennaiseen. 

Minä vähän oudoksun karismaattisuutta, koska nuorena sain sitä vastaan rokotuksen, kun oli huonojakin kokemuksia. Mutta vuosia sitten lähetysseminaarissa Jukka rohkaisi, että kun joku lähimmäinen tarvitsee uskon rohkaisuksi sanaa, on hyvä pysähtyä rukouksessa kuuntelemaan, mitä Jumala meille antaa. Hän jakoi meidät pienryhmiin, joka tietenkin tuntui vähän pelottavalta. Meitä oli kolme naista ja tehtävänä oli ajatella yhtä vuorollaan, katsella mitä ajatuksiin tai kuviin tulee ja antaa joku sana matkaevääksi, siunata. Hiljennyimme ajattelemaan ensimmäistä henkilöä. Änkytin sitten ääni väristen, että en tiedä kehtaanko sanoa tätä, mutta kun minun silmieni editse kulki sinua ajatellessa koko ajan vaatteita. Ei oikein mitään sellaisia fiinejä juhlavaatteita, vaan aivan tavallisia, ehkä käytettyjä vaatteita. Kaksi muuta naista purskahti nauramaan ja kertoivat että tämä rouva on meidän seurakunnan kirpputorivastaava, joka lajittelee paljon vaatteita. Myös joku sopiva rohkaisun sana löytyi. Minua jäi askarruttamaan se, että körttiläisenä olen ehkä torjunut jotain uskon ja rukouksen voimasta. Terveellä tavalla käytettynä armolahjat palvelevat yhteisöjämme. 

Myös piispakunnassa on hyvä olla hyvin erilaisia ja erilaisilla lahjoilla varustettuja ihmisiä. Olen myös aikaisemmassa elämässäni halunnut olla rikkomassa ihmisten rakentamia bunkkereita ja etsimässä erilaisuuden vahvuuksia. Yksi Jukan ihana puoli on se, että hän on lämmin mutkaton ihminen, jonka suuhun sopii niin luontevasti kysymys siitä, saanko rukoilla tuon kipeän polvesi puolesta. Vuosi sitten keskustelimme johtamisen päivien illallisella J. Karjalaisen musiikista ja sanoituksista silmät vesissä.

Toki tällaisen harvinaisen pitkämuistisen ihmisen asenteisiin ja valintoihin vaikuttaa myös se, jos on joku huono kokemus, jos joku on terävällä lohkaisulla vaikkapa vienyt innon pitää kotiseuroja tai ei ole kelpuuttanut alueen seurapuhujien luetteloon. Sehän on vain vanha kulunut sanonta, että heränneet muka aina rakastaisivat joukkoonsa, kyllä he torjuakin osaavat. Ehkä sellaisesta asenteesta voi armon avulla parantua. Helposti ajattelee, että ihminen ei voi muuttua, mutta meillä on se toivo, että jossain määrin voi. Sitä paitsi aivan jokaisella johtajalla on vikansa. Uskon, että tuli valituksi kuka tahansa, hän tulee kasvamaan tehtävänsä mukana.