Riippuvaisuutta ei tänä maailmanaikana pidetä suotavana. On pitänyt oppia, ettei saa olla riippuvainen Venäjän öljystä ja maakaasusta tai lannoiteteollisuudesta. Ei pidä olla riippuvainen amerikkalaisten hävittäjien varaosien saannista tai USA:n ase-avusta. Liittolaiset muuttuvat äkkiä vihollisiksi ailahtelevaisten valtiaiden puheissa, ja teoissakin. Riippumattomuuden tavoittelu takertuu herkästi myös ihmissuhteisiin. Se, joka on pettynyt rakkaudessa tai ystävyydessä, saattaa pelätä sitoutumista toisiin ihmisiin. Sitoutuminen jopa omiin arvoihin saattaa höllentyä. Elämästä tulee irrallista epäluottamuksen elämää.
Kun synnyimme, olimme pitkään täysin riippuvaisia vanhempien tai muiden meistä huolehtivien huolenpidosta. Ja pysymme syvästi riippuvaisina muista elämän loppuun saakka, halusimmepa tai emme. Täytyypä oikein miettiä tätä.
Olen riippuvainen niistä, jotka tuottavat ruokaa ja lämpöä, tai valmistavat vaatteita. Olen riippuvainen toisten avusta. Olen riippuvainen läheisten rakkaudesta, ystävyyden ja hyväksynnän osoituksista. Olen riippuvainen siitä mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä, jopa ilkeistä ihmisistä. Elämäni on riippuvainen siitä, mitä tapahtuu maailmanpolitiikassa. En pysty katkomaan kaikkia niitä siteitä, joiden kautta olen kiinni toisissa ihmisissä ja maailman tapahtumissa, vaikka joskus haluaisinkin.
Riippuvaisuus on tietenkin vielä paljon syvempää. Olen riippuvainen ilmasta, jota hengitän. Olen riippuvainen lehtivihreähiukkasista. Olen riippuvainen monista hyönteisistä ja isommista olioista. Olen riippuvainen menneiden sukupolvien aikaansaannoksista. Olen riippuvainen hänestä, joka on luonut maailman ja minutkin. Riipun hänessä riippuvaisena ja kyselen, kuten lapsena, voiko hän kuulla kaikkien huokaukset. Voisiko hän pitää huolta siitä, että tämä tärkein luottamussuhde säilyy?
Koen, että tässä riippuvaisuudessa voin olla vapaa ja rohkea. Kaikki ei ole myytävänä, kaikesta ei tehdä diiliä. On olemassa oikea ja väärä, ja saan apua, kun yritän erottaa ne toisistaan.