Kuluneella viikolla sain kuitenkin jälleen vierailla nuorisotyönohjaajan kanssa nimikkokoulussani, pitää merenrantajumalanpalveluksen rantahietikolla ja siunata ekaluokkalaiset. Edellytyksenä tälle on, että opettajat järjestävät jotain yhtä kaunista niille, jotka eivät voi tähän osallistua, eli takana on vaivannäköä ja lasten yksilöllistä huomioimista. Kiitos koulun henkilökunnalle, ja kiitos myös kiitoksista, jotka voi lukea koulun blogista.
Huoli kristillisen kasvatuksen ohentumisesta on todellinen, mutta tuli mieleen, että kirkko voi kyllä mennä tässä myös itseensä. Onko hoidettu oma tontti? Muistan, miten 90-luvulla, kun olin seurakunnan luottamushenkilö, kyselin, pidetäänkö seurakunnan kerhoissa hartauksia tai kristillistä opetusta. Siihen aikaan varhaisnuorisokerhoissa kävi paljon lapsia. Kristillistä opetusta ei kuitenkaan varhaisnuorisotyössä nähty välttämättömäksi, sekä työntekijät että jotkut luottamushenkilöt vakuuttivat, että pääasiahan on, että lapset ja nuoret ovat hyvien harrastusten parissa.
Vanha kastetodistus. Pudasjärvi. |
Syyllisiä tilanteeseen on turha etsiä. Olen varmasti itsekin ollut äitinä heikko lasten kristillisessä kasvatuksessa. Mutta olkoon tämä muistutus siitä, että seurakunnan ja kirkon tehtävänä ei ole järjestää kaikenlaista kivaa ilman kosketusta siihen tärkeään ja iloiseen sanomaan, jonka välittäminen on annettu meille tehtäväksi.
Itse olen ollut huono kasvattaja ja perinteen välittäjä joka saralla.
VastaaPoistaLaiskalla äidillä on usein ahkerat lapset, jotka etsivät lisätietoa oma-aloitteisesti, jos heille edes vilauttaa vaihtoehtoja.
Lasteni hengellisyydestä voin antaa täyden tunnustuksen kylässämme toimineelle pyhäkoululle, seurakunnan päiväkerhojen ohjaajille, nuorisotoimelle ja koululle. Lastenlasten kohdalla vastuu jää kokonaan kodille. Siinä suhteessa elämme erilaista aikaa.
Hienoa syksyä sinne!
Vieläkin seurakunta järjestää perhekerhoja, päiväkerhoja, musiikkikerhoja, perhemessuja, varhaisnuorten kerhoja ja leirejä... Tukea kristilliselle kasvatukselle löytyy, mutta perheet eivät aina koe sitä niin tärkeäksi tai ei jakseta moninaisissa paineissa priorisoida. Koulun varaan ei enää voi laskea, itselläni kansakoulunopettajat kertoivat raamatunkertomuksia mieleen painuvasti ja pitivät koskettavia aamuhartauksia, vaikka joskus joku pyörtyikin koulun juhlasalissa, missä seisottiin riveittäin veisaamassa "Nyt silmäni mä nostan taas ylös mäkihin..."
Poista