On yleistä yrittää päteä näennäistiedolla, somessa mutta muuallakin. Löysin taannoin erään lähes olemattoman kasvin, hennon lähes vaaksan pituisen (alle 15 cm) ainokaisen yksilön pihaton vierestä polvipuntarpäiden vierestä. Sillä oli yksi pieni lila kellokukka ja järkyttävän pitkät heteet, kaksi kertaa terälehtien mittaiset pallopäät. Lehdet olivat vastakkaiset ja liuskeiset. En pystynyt tunnistamaan kasvia, joten laitoin illansuussa somen luontoryhmään kuvauksen, kuvia ja kyselyn, josko jollain tietävämmällä olisi vinkki.
Ennen varsinaisten kasvitietäjien heräämistä löytyi kymmenkunta opettavaista, jotka sanoivat että ihan selvä sinilatva. Joku oli ollut niin nero että oli käyttänyt tunnistamisessa google lenseä ja toisella kasvoi samanlainen sinilatva kukkapenkissä (tarkasti oli penkkinsä tutkinut). Ei auttanut, vaikka perustelin, miksi kyseessä ei ole sinilatva. Löytyi vain uusia viisaita. Ehdotin jotain hunajakukkaa, jolloin tuli lakoninen vastaus, että ei ole hunajakukka. Pyysin perusteluja, koska maailmalla on 200 hunajakukkien lajia ja olin kertonut, että kartanolla on käsitelty erilaisia siemeniä, joiden mukana on voinut tulla. Aamuun mennessä pari palstan asiantuntijajäsentä oli torjunut sinilatvan ja komppasi hunajakukkaa. Tarkempi lajinmääritys jäi tekemättä, koska Suomessa tunnetaan lähinnä aitohunajakukka ja kellohunajakukka, eivätkä tuntomerkit sovi kumpaankaan.
Marjastusryhmässä oli kaunis kuva ruohokanukasta ja kysely, mikä marja on kyseessä. Kymmenkunta viisasta kertoi että kyseessä on "myrkyllinen" lillukka, muutama kertoi että kyseessä on "myrkyllinen" sianpuolukka ja olipa siellä marjastajia, jotka varoittivat sudenmarjasta ja juolukastakin. Oli toki muutama oikeakin vastaus. Mutta nämä lillukanvarsi-ihmiset pysyivät kannassaan. Paitsi että tunnistus oli väärä, olivat myös lillukan, sianpuolukan ja juolukan myrkyllisyystiedot vääriä tai sudenmarjan ja juolukan kohdalla marjan värikin jätetty huomiotta. Kasvin lehtiähän varsista puhumattakaan eivät monet marjastusryhmän viisaat katsoneet ollenkaan. Mistä mahtaa tulla tämä halu osoittaa tietämystä, vaikka ei ole energiaa katsoa tarkasti ja ottaa selvää?
 |
| Lillukka |
Tämä koskee koko yhteiskuntaa ja tiedonvälitystä, erityisesti meidän tiedon vastaanottajien kykyä erottaa tosi ja epätosi, tärkeä ja vähemmän tärkeä. Olisi usein tarvetta faktantarkistukselle. Yllättävää kyllä usko on voittanut tiedon eikä se monastikaan ole hyvä asia. Se on johtanut myös monet päättäjät pelaamaan mielikuvilla. On tärkeää näyttää jämäkältä tai olla kansanomainen, urheilullinen ja sympaattinen, jopa tärkeämpää kuin hoitaa työnsä osaavasti ja asiantuntevasti.
Esimerkiksi presidentti Stubb on pysytellyt tyylilleen uskollisena ja keskittynyt moniin tehtävänsä kannalta epäolennaisiin asioihin. Niinpä hän onkin saanut enemmän julkisuutta uintikilpailujen ja olympialaisten halausmittelöiden kautta kuin asiaosaajana. Se on varmaan tavoitekin, sillä presidenttimme ei vaikuttaisi olevan erityisesti tietäjä ja tiedonjakaja. On kuitenkin säälittävää, että myötätunnon osoittamisesta tehdään viihdettä.
Samaan aikaan pääministeri Orpo kumppaneineen on jämäkkä ja yrittää kyykyttää naisvaltaisia matalapalkka-aloja säätämällä lain, jonka mukaan vientivetoiset alat määrittävät prosentuaalisen palkkakehityksen. Kun viiteentonniin lisätään prosentti saadaan viiskymppiä lisää eli 5050 euroa. Ja kun kahteentonniin lisätään prosentti saadaan kakskymppiä lisää eli 2020 euroa. Palkkaero on kasvanut kolmellakympillä. Tämä on matematiikkaa, ei mielikuvia.
On olemassa sanonta: Ei pidä tarttua lillukanvarsiin. Ilmeisesti se tulee siitä, että lillukan marjassa on iso kivi, se on aika mauton ja arvoton meille ihmisille, vaikka se linnuille onkin ravinnonlähde. Onhan lillukka kyllä aika koristeellinen, ja jotkut kasvattavat sitä puutarhassaan. Juolukka on kuitenkin mainituista marjoista arvokkain.
