Vetovoimatekijöitä

Laihialla olisi tilaa uusillekin asukkaille. Olen miettinyt Laihian vetovoimatekijöitä ja hakenut osviittaa historiasta. Minkähän tähden esivanhemmat ovat asettuneet Laihialle asumaan? Ajatus harppoo muinaisuudesta nykyisyyteen.

Kulkuväylät

Laihianjoki oli asutusta houkutteleva tärkeä kulkuväylä, jota pitkin päästiin rannikko- ja merikalastuspaikoille vetämään nuottaa. Laihialaisilla oli kalastusoikeuksia rannikolla, mutta maan nousemisen takia ne jäivät lopulta kuiville. Kalaa saatiin toki myös Laihianjoesta. Joen varrella oli viljavaa maata, ja syntyi kyläryhmiä, joiden väliset polut kehittyivät vähitellen teiksi joen kahta puolen. Laihialaisten polttama terva liikkui kuitenkin 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla Vaasan kauppiaille pääosin venekyydillä. 

Laihianjoki

Hyvät kulkuyhteydet ovat tärkeitä myös nykyään. Laihian sijainti on hyvä: kaunista maaseutua, mutta lähellä Vaasaa - eikä Seinäjoelle tai Uumajaankaan ole pitkä. On tärkeää, että puolustetaan teiden kuntoa ja pidetään huolta riittävästä julkisesta liikenteestä ja asiointikyydeistä. 

Kauppa

Kauppa se on joka kannattaa. Vaasan läheisyys oli tärkeää satoja vuosia sitten, ja laihialaiset maakauppiaat hakivat tuotteita paitsi lähikaupungista, myös Mälarilta ja Tallinnasta asti. Kolme esivanhemmistani olivat tällaisia talonpoikaispurjehtijoita 1500-luvulla: Jaakko Miemoinen, Mikko Jaaksi ja Erkki Lyyski. 

Vaikka laihialaiset ovat tarkkoja kaupoillaan, ei pelkkä halpa hinta ratkaise, vaan myös laatu ja kestävyys. Matka Vaasaan on turha, jos omasta pitäjästä saa hyvää. Laihialla onkin nykyään monipuolinen kattaus kauppaliikkeitä. Monet erikoisliikkeet, kuten urheilutarvikeliike ja pienkoneliike ovat siirtyneet paremmille apajille, mutta jos asukasluku kasvaa, voivat erikoisliikkeetkin kannattaa paremmin. Myös nettikauppa on avannut uusia mahdollisuuksia kaupanteolle.

Luonnonantimet

Arvelisin että jo vuosisatoja sitten todettiin, että Laihialla on hyvä asua siksikin, että täällä on hyvät puolukka-  ja valokkimaat. Nämä marjat kun säilyivät omassa liemessään - ja siksi täydensivät erinomaisesti talven ravintotilannetta. Valokkinevat ovat toki vähentyneet, ja tuulet ja hallat pilaavat usein "hillan" kukinnan, mutta joka 15. vuosi saa kerätä niin paljon kuin jaksaa. Myös mustikoita ja vadelmia löytää sen verran, että marjoissa pysyy. Löytyy mahtavia kanttarelli- ja suppilovahveropaikkoja. Myös metsästys tarjoaa hyvää liikuntaa niille, jotka viihtyvät muuallakin kuin urheiluhalleissa.

Rakentaminen

Rakentaminen on Laihialla ollut edistyksellistä jo 1600-luvun lopulla, jolloin pitäjässä asui muurimestari ja lasinleikkaaja. Pitäjässä valmistettiin myös tiiliä. Siirryttiin vähitellen savupirteistä hormillisiin taloihin, joissa oli lasi-aakkunat. Pian isonvihan hävityksen jälkeen jo 1700-luvun lopulla vaurastuttiin, varmaankin paljolti tervanpolton ansiosta. Alettiin rakentaa "komian tähren" kaksifooninkisia pitkiä taloja. Laihialla on säilynyt asumiskäytössä erityisen paljon vanhoja pohjalaistaloja. On kulttuuriteko, että näitä puutaloja on jaksettu kunnostaa ja rakastaa. Ne antavat pitäjälle sen ominaisilmeen.

Maalattiin alkukesästä Naskalin lutti

Nyt uutta rakennetaan vauhdilla, on tekemisen meininki. Kirkonkylään nousee mm. Halpa-Halli ja kunnantalo, Maunulaan suuri yrityshalli. On tilaa ja tontteja jokaiselle, joka tahtoo rakentaa uutta, mutta on myös käyttökelpoisia yritystiloja ja asumuksia sille, joka haluaa vuokrata tilaa tai ostaa valmista.

Maanviljelys 

Laihian kappalaisen Israel Reiniuksen aktiivisuuden vuoksi pitäjän maanviljelys alkoi kehittyä 1750-luvulla. Reinius aloitti perunan- ja tupakanviljelyn ja tuotti ulkomailta heinänsiementä. Alettiin lannoittaa niittyjä ja kehittää lampaiden kasvatusta ja rotua. Perustettiin kankaiden vanutuslaitos ja useita salpietaritehtaita. Laihia olikin silloin maamme tärkeimpiä salpietarin tuotantopaikkoja. Pitäjän viljavat ja hyvin hoidetut pellot tuottavat nykyään merkittävän osan Suomen ravintokasveista. Erilaista teollisuuttakin on pienessä mittakaavassa.

Maisema

Laihian luonto on omaleimainen: on avaraa lakeusmaisemaa ja suuria metsäalueita. Metsissä kulkiessa törmää usein pronssi- tai rautakautisiin kiviroukkioihin eli muinaishautoihin. Ne muistuttavat siitä, että alueella on asuttu jo ennen meitä maahanmuuttajia. 

Joki halkoo yhä maisemaa, ja jokitöyrän asukkaana toivoisin, että sen kuntoa vaalittaisiin. Eihän meillä ole täällä paljon vesistöjä. Joessa on kaloja, joita saukot sukeltelevat meidänkin klasin alla. On jopa taimenia, olen nähnytkin. Joen kunto on kuitenkin alkanut huolettaa. Lapsuudessani se pilaantui ojitusten ja sahan päästöjen takia. Nyt kun tilanne on petraantunut ja kala taas viihtyy, on rehevöityminen ja kalakuolemat jälleen uhkana. Uusi joen vihollinen on haitallinen vieraslaji jättipalsami, joka on vallannut penkat, mutta ei sido maata. Kun sataa, vesi näyttää heti rapavelliltä. Outo kasvi: Palsamin kasvu lähtee hitaasti kevätkesällä ja penkat näyttävät paljailta, mutta silti se pystyy estämään muiden kasvien kasvun. Sitten palsamikasvusto röyhähtää jopa naisen mittaiseksi. Ja niin olematon juuri sillä on, että jokitöyrä pääsee lomahtelemaan veteen.  Olen koettanut nyhtää palsamia omalta maalta, mutta aika ja voimat eivät riitä satojen metrien puhdistamiseen. 

Tarvitaan yhteistä innostusta ja työtä pitää arvokkaat asiat arvossa. Asukkaat ovat luomassa asuinympäristöä.

Oma laituri