Saarna Kärsimyksen sunnuntaina 7.4.2019 Taivalkosken kirkossa
Koettelemus
Jotkut ovat aivan loukkaantuneet sellaisiin Raamatun teksteihin kuin Abrahamin uhri. Totta on, että tuossa kertomuksessa on paljon käsittämätöntä. Ihminenhän kuuntelee tekstiä omasta elämästään käsin, ja meille vanhemmille ajatus lapsen uhraamisesta tuntuu mahdottomalta. Jumala puhutteli Abrahamia, ja hän vastasi Hinnenni – tässä olen, tahdon kuunnella. Hän sai määräyksen: Ota poikasi, ainokaisesi, jota rakastat, ja lähde Morian maahan vuorelle, jonka minä sinulle osoitan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi. - Miten Jumala voi vaatia sellaista? Onko hän sadisti? Lapsiahan täytyy puolustaa ja varjella.
Niin täytyykin. Kertomuksen sanoma on jossakin muussa. Ihan alussa lukijalle kerrotaan, että Jumala tahtoi koetella Abrahamia. Abraham ei varmaankaan sitä heti tiennyt.
Muistan kun kerran kansakoulun toisella luokalla opettaja selitti, että Jumala voi joskus koetella ihmistä, tulee vaikeuksia ja murheita, mutta sitten hän taas antaa aurinkonsa paistaa. Kun tulin koulusta kotiin, äidillä oli joku suru ja hän itki kamarissa. Sanoin hänelle, Jumala joskus koettelee ihmistä – opettaja sanoi niin. Myöhemmin äiti sanoi, että lapsi toi tärkeän sanoman koulusta. Koettelemus, se on kuin Jumalan kysymys: Vieläkö uskot ja luotat johdatukseen, luotatko siihen, että Jumala koettelee, mutta ei hylkää?
Matkan mietteitä
Raamatun kertomakirjallisuus on jo antiikin aikana ollut poikkeuksellista realistista kirjallisuutta, kun kaikkea ei sanota eikä tunteista kerrota, vaan lukija saa ja joutuu eläytymään. Kun Abraham saa tuon mahdottoman määräyksen, ja ryhtyy kuuliaisesti toimeen, ja kulkee kolmatta päivää, hänen ajatuksistaan ja tunteistaan ei kerrota. Mutta lukija ehkä tietää, että hän sai kerran kehotuksen jättää taakse menneisyytensä: Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Nyt on vaakalaudalla Jumalan lupaama tulevaisuus. Ehkä Abraham kulkiessaan muistelee, miten Jumala on elämää johdattanut, ja miettii, voiko Jumalaan luottaa tälläkin ahdistuksen hetkellä.
Jumala oli luvannut tehdä Abrahamista suuren kansan ja antaa hänelle siunauksen, joka tulee siunaukseksi kaikille kansoille. Abraham olikin rikastunut ja saanut paljon omaisuutta, mutta lasta ei kuulunut. Hän oli tehnyt myös virheitä, kun ei ollut luottanut Jumalan huolenpitoon, vaan oli valehdellut, että Saara on hänen sisarensa. Jumala uudisti lupauksensa jälkeläisistä, vei Abrahamin tähtitaivaan alle ja lupasi että sinulla on oleva jälkeläisiä kuin taivaan tähtiä. Tuona yönä Abrahamin valtasi synkkä kauhu. Hän joutui epäilysten valtaan.
Abraham sai lapsen Saaran orjattaren Hagarin kanssa, mutta se ei ollut se luvattu lapsi. Jumala teki Abrahamin kanssa liiton luvaten hänelle ja hänen perillisilleen pysyväksi perintömaaksi Kanaaninmaan. Kun Jumala sitten taas kerran uudisti lupauksen Saaran ja Abrahamin yhteisestä lapsesta, Abraham naurahti. Myöhemmin, kun Jumala vieraili Abrahamin luona kolmen enkelin hahmossa luvaten, että vuoden kuluessa teillä Saaran kanssa on lapsi, Saarakin naurahti, sillä lapsen saaminen sillä ikää tuntui aivan mahdottomalta. He kuitenkin saivat Iisakin, lupausten lapsen. Ja nyt hänet oli määrä uhrata.
Näitä Abraham varmaan mietti kulkiessaan vaitonaisena poikansa Iisakin ja polttopuiden kanssa. Hän ajatteli, että Jumala on pitänyt lupauksensa. Hänen elämällään on ollut siunaus, hän sai pitkään odotetun ja kaivatun pojan. Nyt jos poika kuolee, Jumalan lupaama tulevaisuus ei toteudu. Mutta Jumalaan voi luottaa. Abraham oli oppinut ottamaan elämän sellaisena kuin se tulee, Jumalan kädestä. Sitä kai elämä meillekin on jonkin verran opettanut, että on asioita, joihin voi vaikuttaa ja on asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Joskus täytyy taipua Jumalan tahtoon, vaikka se tekee kipeää eikä näe huomista.
 |
| Rembrandt 1635 |
Luottamus
Abraham luotti siihen, että Jumala pysyy lupauksessaan, ja siksi hän sanoi palvelijoille, että minä ja poika menemme rukoilemaan, mutta palaamme sitten luoksenne. Rembrandtin maalauksessa Abrahamin uhrista Abraham on peittänyt pojan kasvot ja katsoo taivaaseen Jumalan puoleen. Mutta kyllä Abraham katsoi poikaansa. Hän ei kovettanut sydäntään Iisakille, vaan kun poika puhutteli häntä, hän vastasi samoin kuin Jumalalle Hinnenni – tässä olen, tahdon kuunnella. Hän luotti siihen, että Jumala auttaa tavalla tai toisella. Paavalin mukaan Abraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, hän luotti Jumalaan, joka voi herättää kuolleet ja kutsua olemattomat olemaan. Niinpä hän lohdutti Iisakia, että Jumala katsoo itse karitsan uhriksi. Ja niin myös tapahtui.
Herran enkeli puhutteli Abrahamia ja hän sanoi kolmannen kerran Hinnenni – tässä olen. Enkeli kielsi koskemasta poikaan. Abraham näki uhrieläimen, ja uhrasi sen. Hän antoi paikalle nimeksi ”Herra katsoo”. Niin, Herra näkee ihmisen ahdistuksen. Hän on kuulolla, aivan lähellä, silloin kun sinä olet mahdottoman edessä. Hän lähettää avun, tavalla tai toisella.
Jumalan suunnitelma
Abraham olisi voinut sanoa ei, jolloin Jumalan lupaus olisi rauennut ja Jumala olisi valinnut toisen tien suunnitelmansa toteuttamiseksi. Ehkä Israelista ei olisi silloin tullut Jumalan kansa eikä Jeesus olisi syntynyt juutalaiseksi.
Jumala antaa ihmiselle vapauden, eikä määrää kaikkia asioita ennalta. Ehkä ajattelen joskus Jumalaa hyvin muuttumattomana. Hän on kyllä muuttumaton rakkaudessa, mutta monissa Raamatun kertomuksissa Jumala näyttää muuttavan mielensä katumuksen tai synnin vuoksi tai siksi, että hän kuulee rukouksen. Abrahamin koetus oli aito. Jumalan enkeli sanoi: Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa.
Sinä ja minä emme aina kestä elämän koettelemuksissa. Usko ja toivo hiipuvat, voimme masentua ja voi nousta myös kapinamieli Jumalaa kohtaan. Silloinkin saamme kuitenkin sanoa: Hinnenni, tässä olen, Jumala sinun edessäsi. Saamme kertoa hänelle tuskamme, niin kuin Vanhan testamentin Jobkin teki. On parempi vaikka syyttää Jumalaa kuin lähteä pois hänen luotaan.
Tämä Vanhan testamentin kertomus on myös tulkittavissa ennakkokuvaksi Jeesuksen kärsimyksestä. Iisak kantaa polttopuita selässään niin kuin Jeesus kantoi ristiään. Morian vuori on Jerusalemissa, siellä missä myös Golgata – vuori, jolla Jumalan Poika, ainokainen, jota hän rakastaa, uhrattiin meidän puolestamme. Mitään muuta uhria ei enää tarvita. Jeesus on uhrattu meidän puolestamme. Hän rukoili ja toivoi, että olisi joku toinen ratkaisu, ettei hänen tarvitsisi käydä ristille. Mutta hän taipui Jumalan tahtoon ja oli kuuliainen kuolemaan asti, jotta me voisimme luottaa Jumalan rakkauteen ja pääsisimme perille siihen maahan, joka on varattuna meille taivaassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti