Laskiaissunnuntain perhemessu Taivalkosken kirkossa 3.3.2019
Laskiainen on todella juhla, jossa on paljon iloa ja ylistystä, mutta samalla aavistus siitä, että ilo voi muuttua suruksi. Ihan niin kuin tässä äsken luetussa Raamatun tekstissä ihmiset kiittävät ja ylistävät Jumalaa siitä avusta, jonka Jeesus antaa, ja samalla kuitenkin mielessä on Jeesuksen sanat, että kun hän saapuu Jerusalemiin, siellä tapahtuu murheellisia asioita.
Kun olin lapsi, vanhemmat usein sanoivat, jos me lapset riehaannuimme, että itku pitkästä ilosta. Joskus se tuntuukin pitävän paikkansa, mutta ei niin tarvitse aina ajatella. Saa iloita, kun on ilon aika, ja etsiä lohdutusta surun aikana.
Täällä Taivalkoskella on mahdottoman hyviä laskettelumäkiä. Minä olen kotoisin lakeuksilta, siellä ei ole juuri ollenkaan mäkiä. Silti onnistuin lapsena katkomaan monet sukset. Kävimme laskettelemassa Rinnan kallioilla, eikä se ollut kummoinenkaan mäki, mutta kerran kun laskin siitä suksilla kyykyssä, en hallinnutkaan suksia, vaan laskin puuhun. Onneksi ei käynyt pahasti, mutta toinen suksi meni poikki. Sukset olivat silloin puuta. Onneksi nämä nykysukset kestävät vähän paremmin.
Sain sitten pitkän ajan kuluttua joululahjaksi uudet sukset. Menin laskettelemaan Laihianjoen törmälle. Se ei ole mikään iso joki, ja törmä oli vain pari metriä korkea. Hyvällä kelillä saattoi saada yli viiden metrin liu’un. Vastarannalla oli tuulen pyörteeksi muovaamaa hankea, ja päätin koettaa, mitä tapahtuu jos antaa mennä suoraan päin jyrkkää hankitöppyrää. Josko siitä pääsisi hyppäämään vähän kuin mäkihyppyä. No arvaahan sen – suksi poikki. Ei oikein tehnyt mieli kertoa isälle, kuinka kävi. Mutta kerrottavahan se oli. Isä pujotti sitten suksensäleet yhteen ja pani liimaa väliin. Vielä hän nakutteli pellinpalan suksen päälle tueksi ja aika hyvähän siitä tuli.
Ehkä sinultakin on joskus mennyt rikki joitain, ja on tehnyt mieli salata se vanhemmilta. Mutta kannattaa kertoa. Usein vanhemmat ymmärtävät, ja jos ovatkin vähän vihaisia, sitten kuitenkin leppyvät. Kun asia on saatu selvitettyä, on parempi mieli. Toivotaan, että vanhemmilla on hyvä muisti ja he muistavat myös omia virheitään.
Muistan kolmannenkin suksen katkeamisen. Oli kylän hiihtokilpailut meidän metsässä. Olin aika hyvä hiihtämään ja olin hyvässä vauhdissa jo lähellä maalia. Latu ei kuitenkaan ollut mikään konelatu, vaan isän tekemä latu, jossa suksi pääsi luisumaan kivenkoloon ja kärki napsahti poikki. No ei hätää, äiti hiihti perässä ja arvelin, että äiti antaa minulle oman suksensa, että pääsen jatkamaan matkaa. Mutta eihän toki, äidillä oli itsellään kova kisa menossa Merja Kuusiston äitiä Lahtisen Pirjoa vastaan. Hän huikkasi, että konkkaa vain yhdellä suksella maaliin. Siinä minä sitten konkkasin ja itkeä tihuutin poikkinaisen suksen kanssa. Niemelän Sirkku voitti, mutta Sirkun isä Jussi olikin reilu, ja sanoi, että saan hiihtää Sirkun suksilla uudestaan. Ja niin häviäjästä tuli voittaja.
Samoin kävi sokealle miehelle, joka kohtasi Jeesuksen. Hänellä oli tosi vaikeaa, kun hän ei nähnyt eikä pystynyt tekemään työtä esimerkiksi pellolla. Ei ollut sokeiden kouluja, että olisi voinut oppia ammatin. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pyytää ohi kulkevilta rahaa, että saisi ruokaa.
Jeesuksen opetuslapset olivat joskus vähän tylyjä. Muistatte ehkä sen raamatunkohdan, jossa kerrotaan, miten Jeesuksen opetuslapset estelivät lapsia ja lasten vanhempia, että ei, älkää nyt häiritkö Jeesusta. Mutta Jeesus vähän suuttui ja sanoi, että lasten pitää saada tulla, ja otti lapsia syliinsä. Ja nyt opetuslapset sanoivat sokealle miehelle, että älä nyt huuda, ole hiljaa. Mutta sokea mies oli kuullut, että Jeesus voi auttaa monenlaisissa asioissa, ja siksi hän vain huusi entistä lujempaa: Jeesus, Daavidin poika, armahda minua! Tuo nimitys Daavidin poika tarkoittaa, että hän todella piti Jeesusta Herrana ja kuninkaana. Hän oli sokea, mutta hänellä oli sydämessä usko ja luottamus Jeesukseen.
- Oikeastaan me miltei jokaisessa jumalanpalveluksessa otamme mallia tuosta sokeasta miehestä, sillä mekin tahdomme luottaa siihen, että Jeesus voi auttaa kaikessa hädässä, ja siksi laulamme: Herra armahda meitä, Kristus armahda meitä, Herra armahda meitä. Niin äskenkin. Se tarkoittaa, että Herra auta! Ja siitä nousee ylitys ja kiitos enkelien kanssa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!
Jeesus huomasi sokean miehen Jerikon tien varrella ja pysähtyi hänen kohdalleen - ja kohtasi hänet rakkaudella. Jeesus halusi kuulla, mikä on hätänä ja kysyi mieheltä, mitä sinä tahdot. Mies toivoi, että voisi nähdä silmillään ja Jeesus paransi hänen silmänsä. Hän sai elämässä uusia mahdollisuuksia.
Joskus kun sinulla on joku vaikea asia, voi kuitenkin tuntua vähän samanlaiselta kuin minulla siellä hiihtokilpailuissa äidin kanssa. Kun huudat apua Jumalalta, tuntuu, että Jumala ei kuule eikä auta. Tuntuu, että jäät yksin oman hätäsi kanssa.
Mutta kyllä Jumala kuulee ja hän myös aikanaan lähettää lohdutuksen. Joskus joutuu odottamaan ja itkemään. Yksi iso lohdutus on siinä, että Jeesus on kokenut kaiken sen, mitä ihminen kokee. Hän on mennyt edeltä myös kaikkein vaikeimpia latuja, niitäkin latuja, missä joutuu kokemaan pilkkaa, lyömistä ja häpeää. Niitäkin latuja, joissa ihminen menee rikki. Siksipä hän voi hyvyydellään, armollaan ja rakkaudellaan parantaa ja antaa uuden elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti