keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Luontohavaintoja

Olen tehnyt luontohavaintoja. Viime viikonloppuna Turussa oli paljon Homo sapiens -lajia Kirkkopäivillä. Aurajoen rannoilla kuljeskeli eri värisiä viehättäviä ihmisiä. Maanantaina sain pyydystettyä kamarin ja tuvan ikkunalta kaksi mötiäistä froteepyyhkeeseen ja kiikutettua ulos. Olivat sen verran isoja, että luullakseni mantukimalaiskuningattaria. Jos semmoisen tappaa, on maailmassa yksi hyvä pölyttäjäyhdyskunta vähemmän.  Kuvia en huomannut niistä ottaa, joten täytyy laittaa tähän lainakuva. On virolaisen kuvaajan söpö otos. Pienenä pelkäsin aina kaikkia pöriseviä hyönteisiä, mutta elämä on tehnyt rohkeammaksi ja rohkeuttahan tässä maailmassa tarvitaan. 
Ivar Leidus @ Wikimedia Commons
Tänä aamuna huomasin, että oravanpesässä on ainakin neljä poikasta. Olen jo aikaisemmin huomannut, että oravainen luultavasti pesii ulkorakennuksen lappeen nurkassa olevassa kolossa lähellä hännätöntä oravatuuliviiriä. Aamulla kun menin koiran kanssa hakemaan postia, koloon luikki joukko tuuheahäntäisiä poikasia. Olisin nyt kameran kanssa vaanimassa koloa, ellei koira räksyttäisi paraikaa juoksunarussaan kalastajille, jotka veneilevät joella.


Menomatkalla töihin kauris juoksi kolmostien yli aika turvallisesti juuri edellä ajavan kuorma-auton edestä ja luikki metsään. Töissä sain pyöräillä kastekotiin, koska auto oli huollossa. Oli kaunista ja kesäistä, olin onnellinen tuosta liikuntahetkestä, sillä päivä oli muutoin kiireinen. Huomenna on reformaation juhlavuoden ekumeeninen piispanmessu Isonkyrön Vanhassa kirkossa  kymmeneltä ja saan olla siellä ehtoollisavustajana. Illansuussa ajelin televisioharjoitukseen ja ihailin kyröläisten kuorolaulua. 
Isonkyrön Vanha kirkko rakennettu joko 1300-luvulla tai 1500-luvulla
Puut eivät viheriöi vielä niin kuin tässä vanhassa kuvassa, mutta ovatpa koivukujan koivutkin jo hieman hiirenkorvalla. Tervetuloa helatorstain messuun! Toivottavasti väkeä on yhtä paljon kuin helteisessä Turussa viime pyhänä. Alla olevassa kuvassa on Turun takapenkkiläisiä ja juhlakulkue laskeutumassa Tuomiokirkon portaita. 
Suvivirsimessu helteisellä Turun Tuomiokirkontorilla

tiistai 16. toukokuuta 2017

Voimaannuttava kevät

Ehkä myöhäinen kevät on kuin luotu minulle. Joskus kipu on salakavala energiasyöppö. Nivelrikkoiset polveni olivat niin kipeät, että nukuin huonosti ja olin päivisin väsynyt. Sain niihin hyvää kipulääkettä ja määräyksen röntgeniin ja ortopedille. Nyt on toinen ääni kellossa ja olen osannut nauttia ensimmäisistä kevätpäivistä. Sanon ensimmäisistä, sillä oletan, että terminen kasvukausi on vihdoinkin alkamassa. 

Toki myös valoisat päivät ovat luoneet toivoa ja piristäneet. Kevään upeat värit houkuttelevat ulos. Hyvin voimisen kierre lähtee siitä, että jaksaa liikkua ja tehdä jotain. Siitähän tulee hyvä mieli ja saa lisää energiaa. Olemme tehneet pyörälenkkejä koiran kanssa ja käyneet valokuvaamassa lintuja ja äestävää isäntää. Kevätkylvöt ovatkin jo hyvässä vauhdissa. Olen haravoinut, istuttanut orvokkeja, ja tänä iltana pyöräilin myös haudalle kastelemaan kukkia kolme litraa vettä repussa. Tuosta ponnistelusta tuli nälkä ja niinpä nyt on taas raparperipiirakka hupenemassa. Äitienpäiväksi leivoin itselleni ensimmäisen. 

Tänä äitienpäivänä ei kukaan lapsista ehtinyt käydä kotona, mutta ei se haitannut, kun itsellänikin oli töitä. Jännitin vähän, kun jouduin toimimaan liturgina ja saarnaamaan seurakuntamme englanninkielisessä messussa. Joidenkin oudompien liturgisten sanojen ääntämys meni pieleen ja takeltelin, mutta yhteisö oli armollinen ja otti vierailevan pastorin lämpimästi vastaan. Siitä tuli kiitosmieli. 


Myös edessä on sopivan väljä työviikko. Pari päivää hartauksia ja tapaamisia, sitten enon hautajaiset Isossakyrössä ja lähtö Kirkkopäiville Turkuun. Turkuun on luvattu peräti yli 20 astetta lämmintä, niin että saa varmaan ottaa sopivan pienen kapsäkin, kun vaatteita ei paljon tarvita. 

Eilen tuli haikea mieli, kun pussitin isän keräämiä postimerkkejä vietäväksi Turussa Kirkkopäivien yhteydessä pidettäville Lähetyjuhlille, josta kulkeutuvat postimerkkihuutokauppaan lähetystyön hyväksi. Ihmettelin, että isä vielä vanhoilla päivillään otti kannustukseni vastaan ja rupesi keräämään merkkejä lähetystyölle. Tuntui hyvältä ajatella, että pieni vinkkini vaikutti. Mistä lienee löytänyt vielä noin paljon myös 1900-luvun merkkejä? Siinä merkkejä lajitellessa tuli mieleen yhtä ja toista muutakin kaihoisaa ja herkistävää. Mutta uskon, että surustakin voi voi syntyä jotain uutta.