maanantai 18. kesäkuuta 2018

Elävä kivi

Kävimme tänään kävelemässä metsäpalstalla, jonka ostin vuosia sitten äidin henkivakuutusrahoilla. Se on Sarakylällä kauniin puron varrella. Yhtenä rajapyykkinä on kivi, jonka pinta on joka syrjältä kuin mosaiikkia. Ihana kulmakivi! Sen täytyy olla elävä kivi. Lieneekö joku jäkälä muovannut kiven noin kauniiksi?

Mieleen tuli sana Raamatusta: Tukaa hänen luokseen (Jeesuksen luo), elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. (1. Piet.2.4-5.) Kirjoittaja jatkaa että Jeesus on kulmakivi. Ajattele, jokainen voi olla noin kaunis kivi Jumalan rakennukesssa. Jokainen voi olla kuninkaallista papistoa, kun uskoo Herraan ja tahtoo olla hänen omansa. 
Seuroista pyöräillessä otin kuvan Isonkyrön kivikirkosta
Kun kuljin viime viikolla Vaasassa, kaduilla oli syksyn tuntua. Tuuli puhalsi jalavan siemeniä kuin syksyn lehtiä, ja niitä oli ruskeana mattona kuivuuden kulottamassa heinikossa. Nyt sadekuuro on kastellut maata niin siellä kuin täällä. Rukoilimme Huutoniemellä Martin kesäkahvilassa sadetta, ja viitisen milliä saimme. Ehkä saamme vielä lisääkin. Elämä versoo ja kukoistaa, kun se saa sen mitä vihreän kasvin elämä vaatii: aurinkoa, vettä ja hiilidioksidia.
Mitä ihminen tarvitsee kukoistaakseen? Ajattelen, että jokaisen perustarpeita ovat ruoka, lämpö, kauneus ja rakkaus. Yllätytkö kauneudesta? Ajattele, jos ei olisi mitään muuta kuin valkoinen seinä tai musta maa. Entä rakkaus? Kovin köyhä on elämä, ellei ole kosketusta toisiin ihmisiin ja Luojaan: välittämistä, huolenpitoa, yhteenkuuluvuutta ja ymmärtämystä. -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Olen siirtynyt syksyn ajatuksista kevään ajatuksiin, sillä kävin suolla toivioretkellä hilloja tutkailemassa, ja katselin kaikkea muutakin: luonto kukkii ja tekee hedelmää. Jumala on hyvä! 
 

2 kommenttia:

  1. Sanoistasi kumpusi mieleeni säkeitä Anna-Mari Kaskisen runosta:
    "Yhdessä kukimme kauniimmin,
    ystävä, yhdessä,
    .........................
    .........................
    Yhdessä kukimme kauniimmin.
    Kukaan ei varjoon jää.
    Valvomme toistemme vierellä
    keskellä pimeää."
    Hyvää juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kaskisella on Hellaakosken poljentoa., joten tähän sopii myös katkelma Aaro Hellaakoskelta ajatuksella toisiamme tarvitsemme ja sokea näkee joskus selkeämmin:

    "Pian kuuro sokealle,
    pian kuuro sokealle
    oli puhunut lintujen laulua ja
    humutuulten hupia,
    ja sokea kuurollensa,
    ja sokea kuurollensa
    tais kuvata kukkien loistavain
    ja pilvien tupia.
    ----
    He tienneet eihän, että
    sellaista saavat osakseen
    vain kuuro ja sokea,

    ja kuurokin vain niin kauan
    ja kuurokin vain niin kauan
    kuin hän sen sokean tiedossa
    voi kiinni pysyä,
    ja sokea vain sen verran
    ja sokea vain sen verran
    kuin hän tätä elämänlauluaan
    saa kuurolta kysyä."

    VastaaPoista