Pikkukarhut ja isot

Joskus ihmettelemme, miten olemme jaksaneet neljän pienen lapsen kanssa. Ja emmehän me totta puhuen aina niin hyvin jaksaneetkaan. Paappaseni väittää, että meidän lapset olivat niin rauhallisia ja kilttejä, mutta en ole siitä aivan varma. Joka tapauksessa lapsista on valtavasti sekä iloa että vaivaa. Meillä on nyt ollut kaksi momman "marjahirmua" kuuntelemassa tarinoita ja kyselemässä pientä purtavaa. 

Eilen kävimme katsomassa pandakarhuja, pikkupandoja, harmaakarhuja ja panda-pehmoleluja Ähtärissä. Tuntui, että päivän urheilusuoritus oli monin verroin valokkiretkeä rankempi. Erityisen rankaa oli jäätelön jonottaminen. Kuitenkin päivän aktiivisuustaso oli sykemittarin mukaan vain 100 %. Sunnuntainen valokkinevalla käynti oli mukamas kolme kertaa kuluttavampaa. Illan olotila oli kuitenkin Ähtärissä käynnin jälkeen paljon nuutuneempi.

En missään nimessä väitä, että päivä olisi ollut ikävä, päin vastoin. Mutta lapset ovat energiasyöppöjä. Jouduin suorastaan tyytymään jo aiemmin kertomaani tarinaan, kun pyydettiin sinistä iltakertomusta. Kerroin tarinan sadun sinisestä linnusta, tanssivista keijukaisista ja menninkäisistä, jotka yrittivät anastaa keijukaisten siniset mekot heidän nukkuessaan.

Kesälomani alkaa ensi sunnuntaina, ja ehkä siksikin olen antanut jo luvan väsymykselle. Toissa päivänä sain päätökseen kesän tärkeimmän työn eli konfirmoitua rippikouluryhmäni. Rippikoulusta jäi hyvä mieli. Olimme juhannuksen jälkeen rippileirillä Lepikon rakkaaksi käyneessä leirikeskuksessa, joka pian myydään säästösyistä. Sain taas tehdä työtä ammattitaitoisten ohjaajien ja hyvien isosten kanssa. Ryhmä oli aluksi hiljainen, mutta koko ajan hyvin mukana oppimisessa. Pidin poikkeuksellisen pohdiskelevan konfirmaatiosaarnan, sillä ei todellakaan ollut mitään syytä aliarvioida nuorten tai heidän vanhempiensa ja kummiensa ajattelukykyä. 

Me kaikki, joilla on joskus ollut pieniä lapsia, ajattelemme, että lapset kasvavat niin nopeasti. Se vaativa pienen lapsen elämä on vain kuin pieni hetki. Monet asiat eivät edes jää muistoihin, kun tuo aika on vanhempien kannalta niin hektistä. Luulee muistavansa, missä oltiin kesälomareissulla, mutta siitä ei olekaan jäänyt muistijälkeä. Syntyy paapan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, kun toinen muistaa jotain, minkä toinen on kokonaan unohtanut. Pikkulapsivaiheen jälkeen tulee lasten nuoruus ja lasten aikuisuus. Jokainen ikävaihe tuo uusia huolia ja uusia iloja, sillä toden totta, me huolehdimme ja murehdimme myös aikuisia lapsiamme, ja iloitsemme heidän ilojaan. Tämän kesän suurimpia iloja on kuopuksen uusi opiskelupaikka ja uudet haasteet monen vuoden työelämän jälkeen. 

Tässä selvästikin meidän nelikko,
edelleen läheisiä toisilleen.

Elämä on täynnä mahdollisuuksia! Lapsenlapseni on juuri saanut enonsa kanssa oikeasta veneestä leikkivihreästä vedestä viiden kilon hauen.