Kävimme tänään Taivalkosken näyttämöllä katsomassa uusinta produktiota, Takinkääntäjää. Kappale osoittautui hyväntuuliseksi ja esittäjät lahjakkaiksi. Muistan, miten työhaastattelussa minulta kysyttiin, että kun täällä on kaksi kokoavaa tekijää, teatteri ja Rauhanyhdistys, niin nähdäänkö sinua molemmissa paikoissa? Vakuutin, että kyllä nähdään. Aion lunastaa lupauksen. Kumpikaan ei ole vieras maailma.
Eilen olimme kolmen työkaverini kanssa rippikoulupäivässä Jokijärven leirikeskuksessa. Valmistelimme rippikoululaisten kanssa tämän päivän messua. Kerroin, että messu on kuin pyhää näytelmää. Sanoma kohtaa meidät tämän hetken asioissa, mutta eläydymme samalla niihin tapahtumiin, joista Raamatussa kerrotaan. Kun kanttori laulaa Kunnia Jumalalle korkeudessa, pomppaamme ylös ja liitymme laulamaan jouluenkelien kanssa maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Vaikea kuvitella, että enkelit laulaisivat istuen Jumalalle kunniaa! Tai kun ehtoollispöytä on katettu, palvomme Johannes Kastajan kanssa Vapahtajaa laulamalla Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä...
Eläytymistaito on tärkeä avu. Taide voi kasvattaa kykyä samaistua toisen osaan. Elämä ei kuitenkaan ole näytelmää, vaan totisinta totta, niin aitoa kuin ikinä. Tänään olen ollut kosketettu erityisesti Himoksella rippikoululaisen hengen vaatineesta onnettomuudesta. Rukoilimme messussa lohdutusta ja voimaa kuolleen nuoren läheisille, ystäville, rippikoulutovereille, -ohjaajille ja kaikille, joita asia on koskettanut. Olkoon Paraisilla Jumalan pyhiä enkeleitä, jotka voivat paitsi iloita, myös itkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti