Rollaattorionnettomuus

Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Keikahdin äsken perintörollaattorilla nurin, pitkin pituuttani jäätikölle. Ulkoilutin koiraa. Voimakkaassa vastatuulessa matkanteko oli kohtalaisen hidasta, ja yhtäkkiä koira alkoi vetää taaksepäin. Ajattelin, että no, antaa sen nyt vähän pakittaa, enkä ymmärtänyt painaa jarrua. Hajun lähde olikin pellolla, ja voimakas sivunykäisy sai niin tukevan ajopelin kuin rovastinkin keikahtamaan nurin. Olkapäähän koskee, muuten selvisin vammoitta.

Vaasan uudet rovastit ja piispa Simo Peura
Kuva lääninrovasti Petri Hautala

Olimme päivällä piispan kesteillä. Sain vastaanottaa piispa Simo Peuran joulukuussa myöntämän rovastin arvonimen hyvässä seurassa ja pidettiin kauniita puheita. Kirkkoherra Tuomo Klapuri sai saman huomionosoituksen, ja edelliselle kirkkoherralle Krister Koskelalle luovutettiin tasavallan presidentin myöntämä Suomen Valkoisen ruusun I luokan komentajamerkki. Sitten syötiin maittava ateria. En nyt voi sanoa olleeni juuri sillä hetkellä ylpeä, pikemminkin jotenkin ujo ja hajamielinen. Niinpä oli hyvä, että puolisokin eli ruusti oli kutsuttu. Hän on ollut tärkeä tukija myös työssäni, niin henkisesti kuin myös käytännön palvelullaan. 

Tässä työssä voittopalkinnot jaetaan vasta taivaassa, mutta toisaalta jokaisessa työssä kannustus ja kiitos ovat tärkeitä. Ajattelen, että ehkä joku peruspappi, kenties elämässään muutakin kuin kirkon työtä tehnyt, voi kokea, että olen ikään kuin hänenkin edustajansa. Toivon, että niin voisi olla. Tuossa saamassani "kirjassa" sanotaan jotain sellaista, joka sopii todella moneen työntekijään: On virassaan osoittanut kiitettävää taitoa ja huolellisuutta. Ajattelen kaikkia heitä, jotka tekevät hyvää työtä sydämellä, antavat ideansa käyttöön ja etsivät uusia tapoja kohdata ihmisiä ja sanoittaa kristinuskon vapauttavaa sanomaa. 

Kun sitten lenkillä kaaduin, ajattelin, että se on hyvä muistutus apostoli Paavalin sanasta: Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu (1.Kor.10:12). Erityisesti minun, joka olen nyt saanut osakseni arvostusta, tulee oppia näkemään muiden lahjat ja rohkaisemaan heitä. Kaatuminen muistutti myös siitä vaarasta, että saatan nurista turhista tai palvella elämässäni epäjumalia. Silloin pidän tärkeinä asioita, jotka ovat tyhjänpäiväisiä eivätkä tuo turvaa.