Elämän taulut

Diakoniatyöntekijä Kati Hannele Koskela s. 1958, k. 2018 Muistotilaisuus 22.12.2018

Hyvät Kati Koskelan omaiset ja ystävät. Äsken ymmärsin ensimmäistä kertaa, miten erityisen hieno paikka Vaasan kirkko on saatella rakasta ihmistä hautaan. Saattelimme Katia, joka kulki Vapahtajan askeleissa. Alttaritauluissa arkun takana oli kuvattuna ihmisen elämänpolku, se miten Vapahtaja syntyi ihmiseksi, miten hän mursi leipää yhdessä toisten kanssa ja miten hänet kuolemansa jälkeen haudattiin.

Syntymän taulu

Kati syntyi Lapualla, sieltä Ridanpään perhe muutti Kannukseen. Ridanpään perheessä oli turvallista kasvaa äidin ja Matti-isän hoidossa, veljien Jukan ja Antin välissä. Kati piti jo 12-vuotiaana seurakunnan lastenkerhoa. Siinäkin hän oli Vapahtajan jalanjäljillä, opettaen 12-vuotiaana. Kannuksessa te myös kohtasitte, Krister ja Kati.

Kati sai kulkea myös Marian teitä, synnyttäen maailmaan rakkaat lapset: Eveliinan, Sampan, Mikon ja Johannan. Lapset ja lapsenlapset olivat aina lähellä sydäntä, Kati huolehti, ettei vain mitään pahaa tapahtuisi, ja puki huolen rukoukseksi ja siunaukseksi.

Elämän taulu, leivän jakaminen

Katin ja Kristerin nuorimmainen, Johanna, puki kauniisti sanoiksi, että äiti, Kati, oli kuin malja, joka täytyi Jumalan rakkaudella, ja läikähteli yli, niin että siitä riitti meille kaikille. Katissa oli lujaa lempeyttä, hän oli täynnä itsestään numeroa tekemätöntä käytännöllistä rakkautta.

Hän näki kauneutta ympärillään ja iloitsi siitä, mutta erityisesti hän näki kauneutta ihmisissä. Hän sai elää hyvän elämän, avoimin silmin ja valmiina jakamaan yhteistä leipää.

Itse sain oppia häneltä muutamia tärkeitä asioita. Yksi niistä on se, että kiire on paljolti itse tehtyä ja me teemme joskus itsestämme mukamas tärkeitä kiireen avulla. Hän sanoi näin jossain yhteisessä kokouksessa. Hän sanoi asiat sillä tavalla, että ne jäivät mieleen. Yli kymmenen vuotta sitten hän sanoi kerran Huutoniemen diakoniamyyjäisissä, että on jo ajat sitten oppinut, ettei kaikkea tarvitse yrittää tehdä itse: kannatta ostaa näitä hyviä laatikoita jouluksi. Tai  hän saattoi toppuutella yli-innokkuutta, jota minussa joskus esiintyy, ja ymmärsin, että hän jaksoi tehdä vaativaa diakoniatyötä niin hyvin juuri siksi, että ei yrittänyt liikaa.

Diakoniapappina tuon tähän muistotilaisuuteen myös diakoniatyöntekijöiden ajatuksia, joita diakoniajohtaja Tuula Alho on koonnut. Läheiset työtoverit kertoivat, että Kati jakoi elämän iloa, rohkaisi ja lohdutti. Hänellä oli vahva osaaminen ammatissaan, hän oli hyvä itsenäinen diakoniatyöntekijä, jolla oli paljon lämpimiä kohtaamisia ihmisten kanssa. Samalla hän oli hyvä tiimityöntekijä.

Ihan viimeisen vuoden aikana Kati sanoi usein, että hän on kiitollinen, kun on saanut tehdä työtä kirkossa ja juuri rakastamaansa lähimmäisten palvelemista, diakoniatyötä.

Hän oli kiitollinen myös siitä, että sai hoitaa omaa äitiään. Oli hienoa, että hän piti ennen sairastumistaan vuorotteluvapaan ja sai antaa aikaa perheelleen, oli enemmän yhteistä aikaa myös Kristerin kanssa.

Kun olimme nuoria, oli sellaisia tarroja, joissa luki: Jumala on Rakkaus. Kati oli joskus sanonut, että häntä vähän ihmetytti nämä suuret sanat, mutta vanhemmiten hänelle on avautunut aivan erityisellä tavalla, että Jumala todella on rakkaus.

Rukous oli hänelle tärkeää, hän kantoi teitä läheisiään ja myös seurakuntalaisia rukouksissaan. Hän koki myös, että sairautensa aikana hän sai apua ystävien ja läheisten, teidän ja meidän monien esirukouksista. Rukoukset kantoivat vaikeissa hetkissä. Jos kysyimme, mitä hän toivoisi, hän toivoi esirukousta.

Johanna kertoi, että rukoukset ovat kantaneet, ja tärkein perintö, mitä te lapset saitte, oli äidin siunaus, sillä ennen kuolemaansa hän siunasi teidät ja lastenlapset. Hänen siunauksensa kantaa teitä eteenpäin myös tässä surussa.

Kärsimyksen ja kuoleman taulu

Oli todellakin ihmeellistä, miten positiivinen Kati jaksoi olla oman sairautensa keskellä. Muutama viikko sitten vietimme hänen eläkkeellelähtöjuhlaansa tässä isossa seurakuntasalissa. Näimme, ettei enää ole paljon matkaa jäljellä, minua itketti koko ajan. Mutta Kati oli kiitollinen elämästään ja rohkaisi meitä: Muistakaa, että teette tärkeää työtä! Hän sanoi, että ihmeitä on, ja suurin ihme on se, jos kerran saamme olla taas koolla taivaassa.

Krister kertoi, että Kati ei pelännyt kuolemaa, kuolemasta saattoi puhua, ja kävitte yhdessä läpi raamatunkohtia, jotka kertovat ylösnousemuksesta ja taivaasta.

Ylösnousemustaulu

Meidän kirkkomme tauluista puuttuu ylösnousemuksen taulu, ehkä siksi, että on niin vaikea kuvata ja kuvitella sitä, mitä on rajan tuolla puolen. Kati oli toivonut keskellä sairautta, että kun vain usko säilyisi - ja se säilyi. Hoitaja oli sairaalassa sanonut Katille, että tartu kiinni elämään, ja Kati oli kysynyt, että iankaikkiseen elämäänkö? - Siihen hän tarttui, ja toivossa olemme häntä saatelleet. Voimallaan Jumala voi varjella meistä jokaisen, niin että jonain jouluna mekin olemme taivaan ihanassa kodissa. 

Kati on päässyt jouluksi Kotiin, meillä on vielä Adventti.