Tuuli tekee olon jotenkin huolestuneeksi ja levottomaksi. Se puhaltaa kovissa puuskissa, ulvoo ja vinkuu talon nurkissa. Tällaisella tuulella ei olisi mukava olla yksin kotona. Onneksi kymmenen päivää minua nuorempi päivänsankari on seuranani. Olen paitsi onnitellut ja hellitellyt häntä, myös motkottanut äänekkäästi siitä ettei hän ollut kertonut että eräs kaipaamani lasku on tullut. En ollut tiennyt itsekään, että pidän niin paljon laskuista.
Ihme ettei talo ole nyt kylmä. Toissa päivänä kun tulin töistä, samainen etelänpuoleinen tuuli oli jäähdyttänyt tuvan 18,5 asteeseen. Ehkä silloinen kaakeliuunin lämmitys on vielä vaikuttanut ja sähköuunin käyttökään ei varmaan ollut huonompi idea. Onhan tuuli myös vähän lämminnyt.
Olen viime päivinä miettinyt kateutta, joka on paitsi kylmä tuuli, myös katala käyttövoima. Pohjalaisen tekstaripalstaltahan saa hyvän käsityksen siitä, miten ilkeitä, kateellisia ja valheellisia ihmiset osaavat olla. Tuon palstan joutaisikin lopettaa kokonaan.
Mutta kateutta on myös siellä missä sitä ei tuoda avoimesti esiin. Se liikuttaa isoja asioita ihmissuhteissa. Se synnyttää monenlaista peliä, kiusaamista ja pahaa mieltä. Jos on itse kateuden kohteena, pääsee jo jonkin verran tilanteen herraksi, kun ymmärtää mistä "pelin politiikka" saa käyttövoimansa. Tajuaa että syy ei ole itsessä vaan siinä mitä toinen jostain syystä tuntee. Jos taas itse tuntee kateutta - ja kaikki me joskus tunnemme - sen myöntäminen ja käsitteleminen on avain onnellisempaan elämään. Sillä kateushan synnyttää vain katkeruutta ja käpertymistä.
