Luontopäivä

Metsässä on hyvä olla ja hengittää. Jotkut pienet olennot nyt syksymmällä hiukan häiritsevät lontimalla niskavilloissa ja paidan alla, mutta kaikkeen tottuu. Tässä elämänvaiheessa on upeaa, kun päivätyö ei häiritse marjastusta ja sienestystä. Tosin on kiitollisena todettava, että onnistuin myös seurakuntatyössä hämmästyttävän hyvin saamaan vuosilomani niin, että ehdin kerätä pakastimet täyteen. 

Olin haaveillut luontoretkestä lastenlasten kanssa, ja kun en aina seuraa kännykkää niin tiiviisti, ehdotin sitä ihan oma-aloitteisesti samana päivänä kuin lasten isä tuntia aiemmin. Oli kuulemma sopivasti Suomen luontopäivä ja lippukin siksi salossa. Retkikohteeksi valikoitui isäni rakentama Jokisalon laavu. Siis poimurit ja eväät mukaan ja menoksi. 

Ihmettelimme, miten hiljaista metsässä oli, eikä kuitenkaan yhtään pelottavaa. Poimimme vähän mustikoita ja puolukoita. Paistoimme makkaraa ja maistelimme pusuja, jotka osoittautuivat liian makeiksi, joten ketulle jätettiin vähän. Luimme isäni laatimat ohjeet kulkijalle. Hänellä oli enemmän runosuonta kuin minulla:

Heipä hei
Huilaa hetki
kunnes taasen jatkuu retki.
Käristääkin voit
kunhan tulen vartioit.
Siisteys on silmänruokaa,
roskista taas luonto huokaa!
Roskat viethän mennessäs -
silmälle helppo tullessas.
Siitä kiitos sulle,
hyvä mieli mulle!

Terveisin Tekijä.

Isän kunniaksi on sanottava, että hän taisi positiivisen vaikuttamisen taidon. Ainahan positiivisella vireellä saa aikaan enemmän kuin ikävillä heippalapuilla. Ja varmasti isä olisi mielissään, jos tietäisi, että pikkuPertun lapset ovat nyt poimuriensa kanssa laavulla. Lapset kyllä väittivät, että heidän isänsä on isoPerttu eikä mikään pikku.

Minun oli tietenkin vähän vaikea irtautua metsästä ja omasta poimuristani. Mutta kun nuotio hiipui, "palomies Sami" huolehti jälkisammutuksesta vesitilkkasella. Neiti kesäheinä ilmoitti kotimatkalla, että oli tosi tylsää, mutta onneksi ei ollut rosvoja. Palomies taas kertoi, että  hänen mielestään oli tosi kivaa, ja hyvä kun saatiin marjoja. Sanoin että momma saa hänestä hyvän marjastuskaverin, johon neiti totesi, että kyllä minustakin tulee marjastaja, kun vielä vähän kasvan. 

Olen ihmetellyt, miten hyvin esimerkiksi Laihialla asuvat thaimaalaiset ovat ottaneet metsät omikseen. He löytävät marjoja, poimivat nopeasti ja liikkuvat kepeästi erilaisissa maastoissa. Toivotaan, että myös meidän suomalaisten metsäsuhde pysyy vahvana. Osin se on geeneissä, mutta myös tutustumista tarvitaan. Nykyään ei tarvitse pelätä eksymistäkään, kun on kännykät ja muut suunnistamisen oivalliset apuvälineet. Muuta pelättävää ei metsässä oikeastaan olekaan. 

P.J. (Paavo Juhani) Rinta v. 1998