Elämän kauniit laulut

Istuin nojatuolissa tikkuamassa ja yskimässä ja kuuntelin radiosta tasavallan presidentti Sauli Niinistön kyselytuntia. Hyvin presidentti vastaili, pohdiskellen ja tavoittaen yhteishenkeä. Huomasin, että aina kansalaisena lopulta totun presidentteihin olivat he lähtöisin mistä poliittisesta ryhmästä tahansa. Elinaikanani on tosin ollut vain viisi presidenttiä, mutta kaikki he ovat paikkansa ansainneet ja ottaneet. Päätösmusiikiksi presidentti Niinistö oli valinnut Tapio Rautavaaran laulaman, Toivo Kärjen säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman Lauluni aiheet. Sehän sopi siihen kuin nenä päähän:

Mä mistä laulun aiheet saan,
niin moni tiedustaa,
kun kuljen laulun tietä huoletonta.
On helppo käydä vastaamaan,
kun kiertää maailmaa
ja elänyt on vuotta kyllin monta.

- On laulun aihe köyhyyskin
ja riemu rikkaitten
ja murhe, mikä polttanut rintaa.
Tuo laulun ilo räiskyvin
tai jälki kyynelten,
se myöskin, mikä onnemme on hintaa.
Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun.
(Reino Helismaa)

Teimme kerran nuorina kolmen tytön porukalla pyörä- ja telttaretken seurakuntamme leirikeskukseen Oravaisten Röykkäsjärvelle. Kävelimme leirikeskuksen takana olevaan mäkeen ja kiipesimme näkötorniin, vaikka se oli jo vähän laho. Minua huimasi aivan valtavasti siellä ylhäällä enkä meinannut uskaltaa lähteä laskeutumaan tikapuita. Paluumatkalla metsässä kallioilla makoili mies, joka kysyi erotammeko me uroshirven papanat naaraan jätöksistä. Outo kysymys paljasrintaiselta  mieheltä ja vähän arvelutti jäädä vastaamaan. 

Hän sitten esitteli itsensä Reino Helismaan veljeksi, jolla oli mökki leirikeskuksen naapurissa. Kun meillä ei heti sytyttänyt, niin hän huomasi viitata Toivo Kärkeen. Se olikin tutumpi nimi.Toivo Kärjen lapsuudenkoti on tästä kilometrin päässä, Perälän pappilassa. Kun se ei ole enää pappila, olen leikkimielisesti nimennyt Naskalin Perälän pappilaksi. Presidenttikin kertoi, että Toivo Kärjen ja Tapio Rautavaaran syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 100 vuotta.

Enää ei taida syntyä tällaisia kansallisia tähtiä. Ei niin etteikö osaajia olisi, vaan pikemminkin lahjakkaita ihmisiä on niin paljon, monet pääsevät esiin ja harvat jäävät mieleen. Aika huikea sanoituskin tuossa laulussa on, ja löysin siitä myös itseni. Ikää on tullut ja elämänkokemusta monenlaista. Löytyy paljon laulun aiheita. Löytyy iloja ja suruja, jaettavaa ihmisten kesken. Kun osaa kysyä tai yrittää vastata, syntyy vuorovaikutus. Ei niinkään että olisi valmiita vastauksia, mutta on etsijän mieli.

Laulun löytää ja ilmi sen tuoda voi,

jos sen etsijän laulajaks Luoja loi.
Ei lopu aiheet milloinkaan, jos esille ne saa.
Niin paljon on aihetta lauluun.

- Se on laulu, kun rakkaus valloittaa,
se on aihe, kun orvoksi jäädä saa.
Tuo kevät laulun riemuisan,
mut surullisen syys.
Niin paljon on aihetta lauluun.

(Reino Helismaa)

Kun näitä sanoja kirjoitan, ajattelen lempeästi myös häntä, joka kantaa elämän suuria suruja. Surussa ei ole mitään kaunista, mutta taitaa se niin olla, että ilman surua ei synny elämänlaulua.