Puoskareita

Tapasin tänään oman alansa osaajan, joka kuvitteli olevansa kaikkien terveysasioiden asiantuntija. Erehdyin sanomaan, että inkivääri on vähän auttanut tähän yskään. Siitäkös päästiin viinietikan kautta kiinalaiseen lääketieteeseen ja kiinalaisen lääketieteen kautta haukkumaan suomalaista maanviljelystä.

Keskustelukumppanini ensimmäinen virheellinen väite oli, että kaikki suomalainen vehnä olisi geenimanipuloitua, ja siksi meillä on niin paljon keliakiaa. Kerroin hänelle, että Suomessa ei viljellä ainuttakaan geenimanipuloitua vehnä- tai viljalajiketta. Hän jatkoi että ongelmahan on myös siinä että meillä viljellään kevätvehnää kun taas Keski-Euroopassa viljellään syysvehnää, ja siksi sairastamme. Kerroin, että vain harvat vehnälajikkeet kestävät Suomen talvea, mutta en usko tuohonkaan. Arvelin että Keski-Euroopan syysvehnälajikkeet ovat pidemmälle jalostettuja ja kauempana alkuvehnästä speltistä. Ainakin Keski-Euroopassa käytetään enemmän kasvinsuojeluaineita, joten ei se mitään luomua ole. 

Sitten päästiin lehmiin. Suomessa on kuulemma paljon maitoallergiaa, koska maito on täällä käsitellympää kuin muualla. Kerroin että tämäkään ei pidä paikkansa ja uskoisin esim. laktoosi-intoleranssin liittyvän paremminkin siihen, että täällä käytetään enemmän maitotuotteita, koska täällä ei ole pystytty ilmaston vuoksi viljelemään soijaa ja muita valkuaiskasveja. Huonompiakin peltoja on voitu käyttää karjataloudessa ja näin tuottaa eläinvalkuaista. Vaivoja on myös opittu diagnostisoimaan. Jatkoin suomalaisen broilertuotannon puhtaudesta verrattuna muuhun maailmaan. Kun siirryttiin hevosiin, kerroin että minun asiantuntemukseni ei riitä hevosten ruokintaan. Keskustelukumppanini sen sijaan oli selvillä myös ravihevosten ruokinnasta. Keskustelu jatkui tähän tapaan. Agronomina ja karjanhoitajana minulla oli lähes yhtä paljon faktaa kuin hänellä oli luuloja. Hän iski kirveensä kiveen, koska en ollut ihan tavallinen sielunpaimen.

Tulin ärtyneeksi, sillä on aika tavallista että jokainen kuvittelee olevansa maatalousasiantuntija, vaikka puhuu tuholaisista kun tarkoittaa rikkakasveja. Ymmärrän kyllä, että ruoka on niin lähellä jokaisen suuta, että siitä puhutaan. Olen nöyrä myös siinä suhteessa, että jotkut menetelmät ovat osoittautuneet ajan kanssa huonoiksi. Joitakin kasvinsuojeluaineita on jouduttu vetämään pois markkinoilta, muovia on ryhdytty varomaan ruuanvalmistuksessa, laivat ovat uponneet, jotkut lääkkeet ovat osoittautuneet hengenvaarallisiksi. Historian kiertokulku on sitä että ihminen viisastuu ja tekee taas uusia virheitä. Puhua saa. Mutta olisi hyvä jos jokainen pysyisi tietyllä tavalla nöyränä lestissään, ettei jakaisi luuloja varmana tietona. Kaikki fanaattisuus ruoka-asioissa tuntuu myös epäterveeltä.

Keskustelu päättyi siihen, että kerroin kokeneeni että puhutaan paljon huuhaata ja eräskin hoitoalalla toimiva yritti taannoin kaupata puolisolleni Wincapitan osakkeita mikä minusta oli väärin, sillä hän yritti käyttää asiakassuhdetta muuhun liiketoimintaan. Keskustelukumppanini taas valisti minua, että eihän Wincapita ollut sen enempää huijaus kuin muukaan pankkitoiminta. Osa rikastui silläkin. Siitä asiasta en ryhtynyt enää debattiin.

Tästä on hyvä ottaa opikseen. Yhtään en kadu sitä, että oioin mielestäni virheellisiä väitteitä. Mutta jäin miettimään, onko itselläni sokeita pisteitä ja kiusaus puoskaroida. Jos luokseni tulee ihminen, jonka mielenterveys näyttää jollain tavalla järkkyneen, teenkö mielessäni diagnoosia, olenko pappi vai yritänkö olla psykologi? Jos alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä puhuu ystävänsä kuolemasta, yritänkö neuvoa häntä hoidon piiriin vai tajuanko, että hän tuli papin luo puhumaan hengellisistä asioista? Onko minulla kaikkivoipaisuuden ja kaiken tietämisen harhaa?

Entä uskonnollinen kenttä kokonaisuudessaan? Onko julistus tervettä? Myydäänkö jotain mitä ei ole antaa? Annetaan toiveita parantumisesta ja vahvoista hengellisistä kokemuksista, vaikka vain yksi lupaus on Raamatun mukaan varma: Kristuksen tähden saat uskoa syntisi anteeksi - eikä yksikään joka häneen uskoo, joudu kadotukseen vaan saa iankaikkisen elämän. Se mitä uskovalle täällä maan päällä tapahtuu, voi olla jotain aivan kamalaa, sellaista mitä emme toivoisi vihamiehillemmekään. Luultavimmin uskovan elämä on täynnä murheita, mutta ei hän silti välttämättä ole onneton eikä menetä uskoaan. Hänellä on rauha Jumalan kanssa.

Entä uskonnollinen fanaattisuus? Suuri osa kirkon jäsenistä on lähinnä välinpitämättömiä, mutta varmaan liikainnokkaitakin löytyy. Tahtoisin sanoa, että riittää luottavainen turvautuminen Jumalan armoon. Ei tarvitse koko ajan pakonomaisesti rukoilla tai lukea ja selittää Raamattua, en ainakaan itse ole sellaista kehotusta Jumalalta saanut. Sen sijaan meitä kehotetaan pyrkimään lähimmäisenrakkauteen joko tekemällä arkityötä tai muuta palvelua. Kymmenessä käskyssä neuvotaan rakkaudettomien tekojen välttämiseen. Jumala voi kutsua meitä erilaisiin tehtäviin seurakunnassaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että ei tarvitse osata, jaksaa ja tietää kaikkea. Vääränlainen päteminen vain ärsyttää ja karkottaa. Hengellisillä suorituksilla ja touhupisteillä ei Jumalan edessä ole erityistä merkitystä.