Uskonnollinen paatos voi jyrätä

Helsingissä pidettiin 1977 Yhteiskristillinen Lähetyskongressi. Seurakuntamme oli niin edistyksellinen, että sinne lähetettiin nuori edustaja. Minä pääsin varasijalta mukaan, koska ensiksi valittu nuori ei päässyt lähtemään. Tuosta kongressista on jäänyt elämään laulu "Ylitse kaikkien rajojen", joka sävellettiin tapahtuman tunnuslauluksi. Se laulettiin komeasti senaatintorilla.

Muistan, että tuossa kongressissa ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, että joku mies puhui kuin itseään korottaakseen. Oli joku seminaari, istuimme luentosalissa tiukasti. Tekniikan tohtori paasasi omahyväisen oloisesti. Useinkin uskovat kuvittelevat olevansa joka alan asiantuntijoita ja varmaan puhuja jotain tiesikin. Mutta oli outoa, että tämä herra sanoi mm. että me suomalaiset voisimme viedä kehitysmaihin kibbutsi-viljelystä tai vieläkin paremmin kolhoosimallin, joka on meille lähempää tuttu. Esitelmöitsijä käytti hyvin uskonnollisia sanakäänteitä ja hymyili maireasti. Taitaa olla onnikin, että olen hukannut kirjahyllystäni tuon kongressin julkaisun. Luulen muistavani nimen, mutta parempi, että en sitä tähän kirjoita.

Olin 17-vuotias, ehkä nuorin tuossa joukossa. Tuntui että kaikki läsnä olijat hymistelivät ja hyrisivät tohtorille, taisi olla väliaplodejakin. Mutta kun tuli keskustelun aika, pyysin puheenvuoron, jossa sanoin mm. että ennemmin kannattaisi lähetystyömme voimin viedä maailmalle osuustoiminta-aatetta, joka on meille tutumpi ja josta meillä on hyviä kokemuksia. Sain puheenvuorostani ja rohkeudestani sitten lämpimän kiitoksen kahdelta Pelastusarmeijan naisupseerilta. Ehkä heidän kannustuksensa on kantanut tähän päivään. Jos kaikki olisivat katsoneet nuorta maalta tullutta rohkelikkoa nenänvartta pitkin, olisi lähetyskipinä tuskin säilynyt sydämessäni. Osuustoimintaa on myös sittemmin hyödynnetty Kirkon Ulkomaanavun ja lähetystyön toimesta monissa köyhissä maissa, vaikkakaan ei minun ansiostani. Omassa maassammekin se on löytänyt uutta tulta ja uusia sovellutuksia.

Pellervolainen osuustoiminta syntyi vaurastuttamaan maatamme jo 1900-luvun alussa, ennen Suomen itsenäistymistä. Olipa se eräs väline venäläisvallan vastustamisessa. Monet osuustoiminnalliset yritykset ovat hoitaneet elintärkeitä sektoreita ruuantuotannon, teollisuuden, kaupan ja pankkitoiminnan alalla. Osuustoiminta on mahdollistanut, että moni on suhteellisen pienin panostuksin päässyt mukaan tekemään tulosta. Olen imenyt äidinmaidossa osuustoiminta-aatteen. Isovanhempani ja vanhempani ovat tehneet päivätyönsä osuustoiminnan avulla ja puolesta. Itsekin olen maidontuottajana ollessani päässyt nauttimaan mm. siitä osuustoiminnan edusta, että pienen tilan maidosta maksettiin sama hinta kuin suuremmankin.

Minusta Lähetyskongressin rohkean puheenvuoron muisto on tosi ihana. Olin niin usein väärässä nuorempana, ja mielestäni aivan turhan rohkea tuomaan esiin mielipiteitäni. Monet muistot tuottavat häpeää. Mutta joskus olin todella terävänäköinen ja aivan oikeassa. Jos olisin ollut hiljaa ja kiltisti, olisi varmasti paljon vähemmän muistikuvia. 

Erityisesti joissakin uskonnollisissa piireissä on sellaista paatosta ja ahtautta, että on vaikea uskaltaa sanoa olevansa eri mieltä. Olen sitä itse kokenut ja olen kuullut muiden kärsineen samasta. Jotkut ovat niin varmoja siitä, että Jumala on heidän kanssaan samaa mieltä. On monenlaisia mittapuita oikealle uskolle, ja monet niistä ovat kuitenkin pohjimmiltaan ihmiskäsityksiä. 

Jotkut edellyttävät, että on uskottava luomiskertomukseen sellaisenaan niin että kaikki luotiin seitsemässä päivässä. (Niin minä en ole koskaan tuota kertomusta ymmärtänyt.) Toiset vaativat, että Raamattua on luettava joka päivä ja lisäksi suoritettava jatkuvasti muita uskonnollisia harjoituksia. Monet painottavat ihmeitä ja profetioita pitäen jotenkin vähäarvoisena arkielämän työtä ja vaivaa, jolla lähimmäistä ja yhteiskuntaa palvellaan. Minusta on ihanaa, että vähemmänkin hengellinen ja ei-niin-varma ihminen saa luottaa Jumalaan. Sellainen itsekin koen olevani. Nämä kirjoitukseni ovat sillä tavalla tosia, että niissä on arjen pohdintoja, ja välillä kuitenkin ilmaisen myös kaipausta Jumalan puoleen. 

Peräänkuulutan oikeutta olla väärässä ja toisinaan myös oikeassa ja sellaisena Jumalan oma. Sitäkin toivon, että oikeassa ja väärässä olemisen ratkaiseminen jätettäisiin aikojen päähän ja kaikkitietävän käsiin.