Tänään on pikkusiskon 50-päivät. Kävin loman alkajaisiksi haudalla muistelemassa. En tiedä miten paljon hän on muuttunut näinä liki 30 vuotena siitä kun on viimeksi nähty. Suloinen Saarakin olisi jo 46-vuotias. Millaista olisi jos tämä olisi yhteinen juhlapäivämme? Luulen, että taivaassa ei vietetä viiskymppisiä. Ehkä ihminen on siellä jotenkin ajaton. Nunnaystäväni sanoi kerran, että pyhät kuvataan usein nuorina ja siksi Kynttilänpäivän ikonissa naisprofeetta Hanna on aivan nuori, vaikka Raamatun mukaan ikää oli pitkälti toistasataa. Hannahan oli ollut leskenä 84 vuotta oltuaan aviossa 7 vuotta.
Olen ajan vanki, ja on vaikea ajatella ajattomuutta. Ymmärrykseni on varsin rajallinen. Jos heittäydyn nurmikolle ja ajattelen maailmankaikkeutta, linnunratoja ja galakseja jotka jatkuvat äärettömiin, tunnen itseni heti pienemmäksi ja se on tietysti mukavaa.
Tiedemiehet ovat olemassaoloa pohtiessaan lähes yhtä tietämättömiä kuin me itse kukin lapsena. Mitä oli ennen kuin oli mitään? Mitä tulee kun kaikki tämä häviää? Ehkä niin takana kuin edessä on tila, jossa ei ole aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti