tiistai 8. kesäkuuta 2021

Hautapaikkaa hakemassa

Olen varmaan kertonut montakin kertaa isäni mainiosta mustasta huumorista. Kun menin kerran aikoja sitten hautuumalle, hän sanoi, että hyvä kun tulit. Oli iloisia uutisia: Oon löytäny sulle hautapaikan ja pitänyt siinä jo vähän kukkaakin. Isä oli parhaillaan siistimässä sukuhautaa, jossa lepäsivät talvisodassa menehtynyt tätini, isovanhempani ja kaksi pikkusiskoani. Nyt siihen on haudattu myös vanhempani. Ehkä siinä tosiaan on jo vähän täyttä ja hautakivi on suunnitelmallisesti täytetty nimillä.

Isän löytämä hauta lienee ainut Laihian hautausmaalla, missä on tämän vanhan sukutilan nimi Naskali. Olen aina välillä käynyt tuota hautaa tutkailemassa. Nimistä saa vielä juuri ja juuri selvää, ja olen ihmetellyt, miksi siihen on selvästikin haudattu äiti ja poika, Anna ja Wihtori Naskali. Liekö poika avioton? Äidin nimeä ei löydy Naskalin isäntäväen lapsikatraista, mutta kun monilla esivanhemmistani oli jopa 12 lasta, joista aina jokunen kasvoi aikuiseksikin, niin mahdollisia sukulinjoja on runsaasti. 

Asia tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun suvun kahta hautakiveä piti oikaista ja kunnostaa. Huomasin, että myös tuo Naskalin hauta on kunnostusta vailla ja kysyin tarjousta. Peruskivi pitää nostaa, kivi puhdistaa ja nimet hopeoida, kaivaa esiin vajonneet reunuskivet. Siihen vierelle mahtuisi aikanaan minun ja Joukon kivi. Mutta hautaa ei voi noin vain omia. Kysyin hautaoikeuden hallintaa seurakunnasta. Haudalla ei ole ketään haltijaa ja se on hoitamaton, mutta jotain perusteita täytyisi olla siihen, että saisin sen hoitooni. Sain vinkin, että paikkakunnalta löytyy laihialaisten sukujen tutkija ja tuntija.

Otin yhteyttä Finnilän taloon Pentti Jokelaan, ja sain kuin apteekin hyllyltä yli 50 sivua Wihtori Naskalin sukulinjaa. Siitä selvisi kohta, että Wihtori on paappani 3. serkku, yhteinen esi-isä Henrik Jaakonpoika on syntynyt 1745. Wihtori ei kuitenkaan ole kovinkaan etäinen Naskalin tilaan nähden, sillä hänen isänsä Matti Naskali on täällä syntynyt ja avioitunut sitten Wihtorin äidin kanssa. Reilut puoli vuotta Wihtorin syntymän jälkeen Matti-isä kuitenkin lähti Amerikkaan ja jäi sille tielle. Anna eli elävän leskenä ja Wihtori eli lähes isättömänä ja kuoli lapsettomana mäkitupalaisena. Ehkä hän kuitenkin saa Naskalin isäntäväkeä rinnalleen, kun meistä aika jättää. 

Hautausmaalla ja sukukirjoissa on monenlaista mielenkiintoista historiaa. On kiehtovaa katsella taaksepäin. Toki hauta-asian järjestäminen ennen kuolemaa tuntuu myös innostavalta. En kuitenkaan aio vielä teetättää hautakiveä, jossa olisi nimi ja syntymäaika valmiina, vaikka sellaisiakin olen nähnyt. Elämästä voi nauttia, vaikka jo hoitaakin omaa hautaansa.






2 kommenttia:

  1. Ikä varmaan muuttaa suhtautumista niin, että oman haudan hoito tuntuu luonnolliselta. Me valitsimme mieheni kanssa hautapaikaksi hoidossamme olevan isovanhempieni haudan, jossa oli tilaa. Nyt mieheni on jo siellä mullan alla. Joskus katson kättäni hautaa hoitaessani: Koskahan tämäkin on tuolla mullan alla. Niin se elämänpyörä pyörii.Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee. Minulle haudanhoito ylipäätään oli vielä muutama vuosi sitten täysin vieras ajatus, johon ihmisiä ajaa jonkinlainen ulkoapäin tuleva pakko. Mutta nyt kun olen ainut paikkakunnalla asuva perheenjäsen, tuntuu aivan mieluisaltakin silloin tällöin käydä hautausmaalla ja huolehtia jotenkin hautojen talvikunnostuksesta ja alkukesän kukkaistuktuksista, vaikka haudat ovatkin seurakunnan hoidossa. Ei ole kuitenkaan vielä tälle kesää seurakunta istuttanut kukkia, ehkä ensi viikolla arvellaan hallojen olevan ohi.

      Poista