Tietojen kalastusta

Kuortaneen sankarihautausmaan muistomerkin teksti

Olen heittänyt katiskan Laihianjokeen ja saanut jo muutaman kauniin ahvenen. Enemmän olen kuitenkin kalastellut tietoa yrittäen kartoittaa kaikkea sitä, mitä tämä talo ja vanha palonkestävä kassakaappi tietää. 

Kassakaapin suurimmat aarteet ovat 1800-luvun ja 1900-luvun talonkirjat ja esi-isien talteen panemat paperit, jotka olen kevättöiden ohessa käynyt läpi, lajitellut ja skannannut. Suuri osa papereista oli vanhaa foliokokoa, joten niille piti tilata vähän pidempiä arkistolaatikoita. Skannaaminen onnistui tsaarinaikaisista papereista aika hyvin, jos ylä- ja alamarginaalit olivat tarpeeksi isoja. Ihanan kaunista käsialaa oli helppo lukea ja selvitellä asiat talonisäntien ja vuosiluvun mukaiseen järjestykseen. Vain pieni osa asiakirjoista on ruotsinkielisiä, ja niistäkin osa on käännetty suomeksi. 

Viime vuosisadan alussa ja myös sodanaikaisissa lottien pöytäkirjoissa ja toimintakertomuksissa käytettiin vielä samaa paperikokoa, mutta paperi täytettiin hyvin tarkoin, joten jokainen sivu piti skannata parissa erässä. Kaikkiaan noin 270 asiakirjaa ja tuhatkunta sivua on nyt tullut laitettua järjestykseen sekä fyysisesti että tiedostoina. Siinä ei suinkaan ole kaikki, sillä paappa on lahjoittanut asiakirjoja maakunta-arkistoon. Niitä täytyy tietysti käydä tutkimassa. Lisäksi yksi kassillinen isän elämänkertaa varten läpikäytyä aineistoa on vielä järjestämättä. 

Momma oli sodan aikana Lotta Svärdin paikallisosaston puheenjohtajana, ja vaikka osa pöytäkirjoista oli kätketty talon seinän sisään ja isä toimitti ne maakuntamuseoon, oli myös kassakaapissa pakallisosaston ja kyläosaston toimintakertomuksia, joihin saan vielä syvemmin paneutua. Kaatuneitten muistopäivän kunniaksi laitan tähän pienen kappaleen Perälän paikallisosaston laajasta toimintakertomuksesta vuodelta 1943.

Lottien kunniatehtäviin kuului sankarihaudan hoito

Kaatuneitten muistopäivä Laihialla 2024

Vanhin talossa säilytetty asiakirja oli vuodelta 1842 oleva talonluovutus- ja syytinkikirja. Aika tarkan listan Matti Heikinpoika ja Maria Mikkelintytär antoivat eläketarpeistaan, pari täyteen ahdettua plaria tekstiä. Lohtuna oli, että "puali syytingistä putuaa kun toinen kualoo". Ensin tuli mieleen, että allekirjoituksia oli helppo väärentää, kun kaikilla oli sama puumerkki, mutta olihan kirjoitustaitoiset todistajat, jotka vakuuttivat että kukin piirsi puumerkin omakätisesti.

1842 tehty syytinkikirja oli seikkaperäinen

Uskon saavani viettää paperien äärellä vielä monta mielenkiintoista hetkeä. Tähän mennessä eniten herätti ajatuksia paperi, missä Keisarillisen Majesteetin korkeassa nimessä Suomen senaatti antoi vuonna 1894 päätöksen paapan isän Matti Antinpojan ja veljen Matti Matinpojan  sekä kauppias Matti Sipon riita-asiassa. "Naskalin Matit" olivat voittaneet asiansa kihlakunnanoikeudessa, hävinneet hovioikeudessa ja tehneet valituksen senaattiin. Käräjille he joutuivat, koska kauppias Matti Sippo Isostakyröstä esitti kanteen, että he olivat ottaneet oikeudettomasti neljän markan tukin hänen varastoon panemasta joukostaan. Matti Antinpoika oli myynyt Matti Sipolle ja Matti Hissalle oikeuden viiden vuoden kuluessa hakata yhden metsäpalan kaikki tukkipuut, mutta puheissa oli ollut, että Matti Antinpoika saisi hakata muutaman puun itselleen. Sitä ei oltu kuitenkaan välikirjaan merkitty, ja Matti oli muutenkin myöhästynyt, kun puut oli jo hakattu. Niinpä hän poikansa kanssa otti yhden puun varastosta. Tuosta pöllistä sitten käräjöitiin kaikissa oikeusasteissa, ja lopulta tässä neljän Matin riidassa Matti Antinpojan ja Matti Matinpojan korvattavaksi tuli neljän markan puu ja lisäksi Matti Sipon oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa sekä maksut hänen kappaleestaan Keisarillisen senaatin päätöstä, joka jo yksistään oli kymmenen markkaa ja kaksineljättä penniä.

Aika usein nykyäänkin käy niin, että riita-asian päästäminen tai vieminen oikeuteen tuottaa vain paljon harmia ja kuluja. Parempi olisi sopia ja joskus olisi viisaampi vain niellä tappionsa, vaikka se kirpaiseekin. Jotkut ovat erityisen kärkkäitä kaikenlaisiin valituksiin ja myös taitavia niitä tekemään. Eräässä seurakunnassa ajattelin, että jos henkilö tekee kapituliin kantelun lähes kaikista seurakunnassa palvelleista papeista, pitäisi sekä kapitulissa että kirkkoneuvostossa olla vainua haistaa sarjakakkaaja. Ja ehkä olikin.

Vuosisadat ennen meitä ovat olleet sillä tavalla köyhiä, että pesänselvityksessä on luetteloitu jokainen puuastia, tuoli, nahanpala, tarikko ja krinni. Silti "varoituslautakunta" on saattanut nostaa reippaasti pesän hinta-arviota. Siihen piti Suorttissakin tyytyä 100 vuotta sitten. Ja veron lisäksi maksettiin aina kunnan kassaan vaivaisten osuus, vaikka oltiin itsekin vaivaisia. 

Papereita tutkiessa jotkut asiat ovat selvinneet, ja monet löydöt herättäneet lisäkysymyksiä, jotka vaativat lisäselvittelyä. Tarkoituksena olisi koostaa suvun tarinoista joitakin fiktiolla höystettyjä faktoja jälkipolville, mutta esityö vaatii vielä paljon ponnisteluja ennen kuin pääsen kirjoittamisen alkuun. Voihan olla, ettei suunnitelma edes toteudu eläissäni. Mutta täytyy ajatella, että tiedon hankkiminen tai kalastaminen itsessään on tärkeää.