Kaikille yhteinen jumalanpalvelus

Jätin testamentin, kun jäin eläkkeelle. Toivoin, että Vaasan suomalaisessa seurakunnassa, jossa palvelin yli 15 vuotta, saataisiin aikaan kaikille yhteinen messu esimerkiksi kerran syyskaudella ja kerran kevätkaudella. Tässä jätän asianosaisille ja muillekin oikeaksi todistetun jäljennöksen testamentistani ja kuvauksen historiasta ja nykytilanteesta, jossa siinäkin on paljon hyvää.

Olen ollut rakentamassa seurakuntaan erilaisia messuyhteisöjä. Ihan ensiksi minut kutsuttiin Kotisatamamessun papiksi. Kotisatama oli nuorten perheiden jumalanpalvelus, jossa seurakuntalaisilla oli paljon tehtäviä: juontaminen, lastenhetki (nukketeatterinäytelmä tms), messubändi, pyhäkoulu, esirukouspalvelu, tarjoilut jne. Papilta toivottiin aikuisia puhuttelevaa ravitsevaa saarnaa ja ehtoollisliturgiaa. Kotisatamamessussa kävi keskimäärin 70 henkeä ja vilskettä riitti. Samoihin aikoihin toimin myös Tuomasmessuista vastaavana pappina. Tuomasmessussa ja Kotisatamamessussa oli samoja elementtejä, mutta Tuomasmessu kokosi usein vähän vanhempaa porukkaa. Nämä molemmat messut järjestettiin kerran kuussa sunnuntaisin klo 17, jolloin samalla mahdollistettiin myös myöhäisheränneiden osallistuminen. 

Näiden erityismessujen vahvuus oli ennen kaikkea se, että ne kutsuivat seurakuntalaisia erilaisiin vastuullisiin palvelutehtäviin ja myös suunnittelemaan jumalanpalvelusta. Lisäksi Palosaarella toimi ja toimii edelleen kaksi vastaavanlaista messuyhteisöä, joissa sain vierailla: Maria-ryhmän järjestämät Ilta lähteellä -messut ja kansainvälisen seurakunnan järjestämät englanninkieliset messut, International Sunday Service. Niistä molemmista on jäänyt mieluisia muistoja.

Piispojen annettua ohjeistuksen siitä, ettei seurakunta enää järjestelisi työvuoroja SLEY:n ja Kansanlähetyksen mieliksi, sovittiin kirkkoherra Krister Koskelan johtamien neuvottelujen jälkeen, että viikottain eri seurakunnan tiloissa kokoontuva Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry. järjestää edelleen sunnuntaisin kerran kuussa Kohtaamispaikkamessun. Kohtaamispaikkamessuissa tuo herätysliike on itse vastannut täysin ohjelmansuunnittelusta, musiikista ja muusta toteutuksesta sekä opetuksesta, mutta seurakunnan työvuorossa oleva pappi on saanut toimittaa ehtoollisen - tosin pari kertaa messu on sitten peruttu syystä, joka herättää kysymyksiä. Toisin ja paljon jyrkemmin on suhtautunut SLEY, sillä evankeliset kirkon jäsenet ovat pitkälti yli 10 vuotta pitäneet säännöllisesti omia erityismessujaan itse palkkaamansa papin johdolla Luther-talollaan 300 metrin päässä Vaasan kirkosta. 

Yhteinen juuri ja runko

Sunnuntaina järjestettävistä seurakunnan "päämessuista" erottautuvista erityismessuista mainittakoon vielä nuorten messut, sudanilaisten arabiankieliset messut, ikäihmisille suunnatut erityismessut, nyttemmin puheena olleet sateenkaarimessut sekä esim. päiväkodeille, kouluille ja työyhteisöille järjestettävät erityisjumalanpalvelukset. Heränneet kokoontuvat seuroihin kerran kuussa sunnuntaisin, ja lestadiolaisella Rauhanyhdistyksellä on runsaasti ohjelmaa myös sunnuntaisin omassa toimitilassaan. On monipuolista ja rikasta meininkiä.

Mutta kun seurakuntalaiset rientävät ja palvelevat erilaisissa erityismessuissa ja oman herätysliikkeensä tilaisuuksissa, he eivät sinä pyhänä useinkaan jaksa tulla seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Vaasan kirkon klo 10 perusmessussa palvelevat eri yhdistysten (kymmenien yhdistysten) jäsenet vuorollaan mm.  tervetulotoivottajina, kolehdinkantajina, tekstinlukijoina ja kirkkokahvien laittajina. "Perusmessuyhteisöjä" on rakennettu myös eri puolille kaupunkia eli Gerbyn seurakuntakodille, Huutoniemen kirkolle ja Ristinummen kappelille. Perusjumalanpalveluksiin on sisältynyt mm. herätysliikkeiden ja lähetysyhdistysten kirkkopyhiä ja erilaisia perhejumalanpalveluksia joissa useinkin on värikkäitä kankaita, aasi tms kirkon kuorissa. 

Mitä tällä yritän sanoa? Yhteisöllisyyden rakentamiseksi ja vahvistamiseksi voi mielestäni olla "omia kuplia", joissa on turvallista ja innostavaa kantaa vastuuta, suunnitella ja toimia. Tällaisia erilaisia kuplia on monessa seurakunnassa. Mutta toivoisin, että nämä kuplat toisinaan puhkaistaisiin. Unelmani olisi, että sovittaisiin esim. yksi sunnuntai syksyisin ja yksi keväisin, milloin eri hengelliset yhteisöt eivät järjestäisi omaa ohjelmaa eikä olisi erityismessuja, vaan yhdessä sovittuna kellonlyömänä yhdessä sovitussa paikassa olisi kaikkien eri tavoin ajattelevien ja elävien ja eri ikäisten yhteinen messu, jossa keskityttäisiin yhteiseen juureen, runkoon ja yhteiseen päämäärään, kun oksat kohoavat kohti taivasta. Kunnioitettaisiin muita, heidän kenties erilaista uskonnäkemystään ja yhteiskunnallista näkemystään. Tällaisessa kohtaamisessa voisi mielestäni kertoa omasta uskon tiestään, mutta ei arvostella toisen tietä. Olisi siinä väriä ja väkeä! 

Kipeä keskustelu siitä, millä yhdistyksellä on oikeus olla mukana jumalanpalvelusten järjestämisessä ja millä ei, saattaisi parhaimmillaan saada uuden käänteen. Tulisi todeksi se, minkä monet kokisivat "normaalitilanteeksi", mutta mikä ei eri syistä ole päässyt toteutumaan.