Ortopediaa

Tämän päivän lehdessä on juttua, että Vaasan keskussairaala on tehostanut tekonivelleikkauksia. Näin on, olen sen nyt saanut henkilökohtaisesti kokea. Ensimmäinen polven leikkausaika annettiin syyskuun alkupuolelle, mutta sitä jouduttiin siirtämään kahdesti hampaan takia. Pääsin suupolille ja leuasta leikattiin kysta. Sain sitten polvileikkausajan jo vajaan kuukauden päähän hammasoperaatiosta, viime viikon torstaille. 

Torstaina ajattelin paljon isää, jonka kivut kävivät vuosituhannen alussa sietämättömiksi eikä hän jaksanut enää odottaa, kun kutsua polille ei ensin kuulunut, ja sitten leikkausjono oli lähes vuoden mittainen. Hän leikkautti omalla kustannuksella ensin lonkat ja sitten polvet Ortonilla, maksaen molemmista operaatioista pikkuauton hinnan. Ensimmäisestä leikkauksesta hän kotiutui veljeni Audissa ja kyyti oli ollut kovin kivuliasta. Toisesta leikkauksesta hän sai asianmukaisen paaritaksikuljetuksen. 

Hän teki sitten kunnalle anomuksen, että jos kunta voisi kustantaa näistä yksityispuolen leikkauksista sen verran kuin joutuisi maksamaan sairaanhoitopiirille. Vastaanotto oli tyly, vaikka hän sanoi ajatelleensa niitä vanhuksia, jotka kituvat jonoissa ja joilla on pienet eläkkeet. Luin sitten isän papereita, enkä oikeastaan ihmetellyt, että hoidon tarvetta ei oltu katsottu kovin kiireelliseksi. Hirtehiseen tapaansa hän oli kehuskellut lääkärille, että ei enää kykene metsätöihin entiseen tapaan. Ikää oli kuitenkin silloin jo 75 vuotta, joten metsätöitä saikin vähentää. 

Eräänä juhannuksena isä kaatui ja lonkka murtui, toinen lonkka jouduttiin uusimaan. Se tehtiin Tampereella Coxassa. Meitä jännitti, miten sydän kestää leikkauksen. Isä tuumasi, että se oli Ortoniin verrattuna sellainen konisairaala, leikkaavat konitohtorit juttelivat niitä näitä, kun tekivät tärkeää leikkausta. Kysyin, annoitko palautetta. Hän sanoi, että en sentään, kyllähän sairaaloiden kanssa kannattaa kuitenkin pysyä väleissä, kun ei tiedä mitä tulee. 

Nyt Vaasan keskussairaalassa on monta leikkaavaa ortopedia, ja jonot on saatu lyhyiksi. Ei tarvinnut kitua jonossa. Näitä ajattelin ja päätin, että olen reipas ja kuuntelen tyynesti leikkaavien ortopedien jutut ottamatta enempää rauhoittavia. Pelkään tokkura-aineita, kun saan niistä helposti pahoinvointia. Headsettia ei saatu toimimaan, joten en voinut kuunnella radiota. Aikamoinen pulina leikkaussalissa olikin, ja tietysti taltan, vasaran ja sahan ääniä, kun puudutettua jalkaa operoitiin. Palaneen käry leijaili nenään. Yhdessä nurkassa pulisi keskenään anestesiaosasto, toisessa hoitajat. Ortopedit juttelivat ainakin siitä onko tullut käytyä Billy Elliottia katsomassa. Huikkasin, että Mun Pohjanmaa on paljo paree, mutta eivät noteeranneet. Jos oikein ymmärsin, odottelivat vielä parempia tekoniveliä alkuvuodesta ja sanoivat, että vaihdetaan sitten tammikuussa uusi. Se kuulosti asiattomalta, mutta ehkä kuulin väärin tai huumorintajuni arvioitiin paremmaksi.

Julkisen internetpalautteen antamisessa pitää olla varovainen, sillä voi olla että on väärässä. Hiljakkoin olin, kun moitin, että Pentik ei ollut vastannut asianmukaisesti tuotevalitukseen. Kyllä se oli vastannut ja hoitanut asian ihan hyvin, mutta sähköposti oli jotenkin jäänyt muiden alle ja löytyi vasta myöhemmin. Ja tosiaan, saatan joutua turvautumaan vielä useinkin samaiseen sairaalaan.

Mulla on kaikkea tarpeellista

Olen tyytyväinen hoitoon Vaasan keskussairaalassa. Sain hyvän kivunlievityksen ja omankielistä palvelua koko ajan. Mutta ainakin yhdessä asiassa olisi tuolla leikkaustiimillä parannettavaa. Uskallan sen sanoa pelkäämättä, että joudun sairaalan kanssa huonoihin väleihin. Olisi mukava, jos leikkaavat henkilöt tulisivat jotenkin selkeästi sanomaan, että päivää, olen se ja se ja leikkaan parinkymmenen minuutin kuluttua oikean polvesi tai avustan tässä leikkauksessa. Tai että minä olen sinun omahoitajasi ja katson että kaikki on hyvin ja jos on jotain ongelmia, nosta kättä tai huuda. Minusta tämä potilaan kohtaaminen oli keskussairaalan sydänosastolla reilumpaa ja parempaa ja siellä tiimi teki koko ajan vahvasti yhteistyötä. Siitä jäi tosi positiivinen mieli. Nämä ovat varmasti sellaisia työkulttuuriasioita, joita saan omallakin työpaikalla miettiä. Se mikä on jollekin rutiinia, on toiselle elämän suurimpia asioita.

Isän esimerkkiä noudattaen päätin lähteä heti leikkauspäivänä sisukkaasti rollaattorilla vessaan. Seuraavana päivänä kävelin kepeillä ja fysioterapeutit antoivat kannustavasti hyvää opastusta kuntoutukseen. Lauantaina jo pääsin kotiin. Sunnuntaina ulkoilutin koiraa isältä perityllä rollaattorilla, isänpäivän kunniaksi. Enpä olisi uskonut, että toipuminen lähtee näin nopeasti käyntiin.