Tänään söin vuoden ensimmäisen jouluaterian ja toivottelin hyvää joulua ja god jul. Eräs isompi, toivottu joululahja on myös ollut tekeillä jo toista viikkoa. Kiva kun saa selkeitä toiveita. Muistan, miten lapsena toivoin joululahjaksi karttapalloa ja sainkin sen. Olin kyllä pettynyt, kun se ei ollutkaan iso ja kiiltävä, vaan pieni ja paperisen himmeä. Mutta pyöräyttelin sitä pöydälläni usein, ja tökkäsin sormea arpoen, mihin muutan isona asumaan. En ole kuitenkaan sitten lähtenyt mihinkään, vaan asun samassa talossa, missä olen syntynyt, missä minut on kastettu ja missä meidät on vihitty. Teitä täältä yhä lähtee joka suuntaan.
Lypsykarjataloudessa väsyi joskus arkirutiineihin, aikaisiin aamuihin ja yleensäkin jokapäiväiseen kellon kanssa kilvoitteluun. Toisaalta poikkeamat olivat lähes aina negatiiviseen suuntaan: eläin sairastui ja lakkasi lypsämästä, poikiminen päättyi vasikan kuolemaan tai emän komplikaatioon. Tiesin, että parasta on perusharmaa arki, ja kuitenkin kaipasin jotain muuta. Luottamustoimet ja sittemmin uuden opiskelu ja uusi työ antoivatkin jotain sellaista, mikä vastasi kaipaukseen ja antoi elämälle uutta merkitystä.
Eipä ole tullut marjamatkoillakaan kaduttua, että on lähtenyt etsimään uusia polkuja. Ei silloinkaan, kun uutta "marikkoa" ei ole löytynyt. Ainakin on oppinut, etteivät hyvät marjapaikat ole itsestäänselvyyksiä. Joskus on löytynyt lapsenlapsen sanoin "yllätysroosaa". Ja kun on eksynyt, niin onpa mitä muistella elämän illassa.
Nyt kirjoitat sellaisista asioista, joista luin juuri tänään. Lukemani artikkeli kertoi keinoista pitää aivot kunnossa. Yllättävä väite jutussa oli, että aivot pitää yllättää säännöllisesti. Parhaiten se käy poikkeamalla totutuista rutiineista. Se onnistuu helpoiten ottamalla mallia lapsista. Lapsethan keksivät jatkuvasti uusia tapoja tehdä tuttuja asioita. Toisaalta rutiinit tuovat turvaa, mutta ehkä ne myös saavat tuntemaan tutut ihmiset ja käytännöt itsestäänselvyyksiltä. Unohtuu, kuinka etuoikeutettu sitä oikeasti onkaan.
VastaaPoistaTuntuu houkuttelevalta mennä samaa tuttua rataa. Hyvä tietää, että aivojen yllättäminen kannattaa. Tutuila teillä ja tutussa ympäristössä myös onnettomuusriski kasvaa.
PoistaKarttapallosta tulee poikkeuksetta mieleeni rakas Jussi- pappani. Jostain syystä, hän viimeisinä elinvuosinaan toivoi itselleen karttapalloa. Ja sellainen sitten hankittiin, en muista enää, hankkiko hän sen itse vai saiko lahjaksi. Siellä se taitaa olla edelleen "papan kamarissa".
VastaaPoistaOlin silloin itse jo opiskelemassa ja muistan miettineeni, miten ihana asia on, että pappa jaksaa ja haluaa juuri tuon karttapallon muodossa matkailla ympäri maailmaa. Hän oli jo silloin vakavasti sairas ja lisähappeen sidottu, eli oma elinpiirinsä oli hyvin rajoittunut.
Onneksi oli kuitenkin karttapallo.
Me saamme nykyään matkailla virtuaalisesti ympäri maailman. Miten usein olenkin käynyt "lenkillä" siellä kotikonnuillani Google Earthin tai Google mapsin kautta. Se on tosi ihanaa!
laukaisee kyllä usein Suomi- ja Tiistenjoki- ikävän.
Mikä on myös jotenkin hellyttävää, nimittäin Michael kertoo myös usein käyvänsä Suomessa ja Tiistellä. Hän sanoo myös ajoittain, että nyt on ikävä Suomeen. Sekös vasta hyvälle tuntuu!
Jussi <3
PoistaTodella ihanaa ja hellyttävää, että myös Michael virtuaalimatkailee kotiseudullasi. Kaikkea hyvää teille! Luemme Joukon kanssa blogiasi.