Vaaraton kuu

Oli kuutamo kun lähdin ja kuutamo kun palasin, mutta töissä en suinkaan ollut ihan kuutamolla. Tosin niinkin voisi luulla, sillä tikkusin joululahjaa kahdessa kokouksessa. Seurakuntamme hallintorakenne on mielestäni kankea. Hallinto parhaimmillaan palvelee työtä, mutta rajansa kaikella. Muutoksen tarvetta on. Olen ihan tavallinen pappi, mutta olen valmistellut tänä syksynä aluetiimin, alueneuvoston, julistustyön johtokunnan ja operatiivisen johtoryhmän asioita ja ollut noissa kokouksissa puheenjohtajana tai esittelijänä. Sen lisäksi olen istunut keskustelemassa yhteisessä työntekijäkokouksessa, julistustyön ja diakoniatyön työalakokouksissa sekä diakoniatyön johtokunnassa. Jos kokousten välissä aikoo tehdä "oikeaa työtä", on tehtävä pitkää päivää. Oikeaksi työksi luen seurakuntalaisten kohtaamisen eri tilanteissa ja tilaisuuksissa. Se on työtä, joka myös palkitsee tekijänsä.

Joskus epävirallisemmat palaverit palvelevat hyvin varsinaista työtä.  Suunnittelupalaverit ja tiimipalaverit saattavat olla hyvin inspiroivia ja innostavia. Eilen yritimme yhteistyöpalaveria palvelutalojen johtajien kanssa. Meillä on yhteistyökumppanina noin 15 hoivakotia ja palvelutaloa, joissa pidämme vuosittain yli 100 hartautta tai ehtoollistilaisuutta. Haluamme kehittää työtä ja yritimme luoda mahdollisuuden tuoda puolin ja toisin esiin ajatuksia ja toiveita. Myös keskinäinen tutustuminen ja ymmärtäminen on tärkeää. Saimme koolle vain kolme palvelukotien johtajaa, mutta keskustelu oli hyvää ja toivottavasti muutkin johtajat tai johtavat hoitajat lukisivat muistion. Vanhukset ja muistisairaat eivät suinkaan ole kuutamolla, kun luetaan Isä meidän tai lauletaan tuttu virsi. Myös ehtoollinen on monelle tärkeä pyhä hetki. Tahdomme palvella parhaalla mahdollisella tavalla.

Tänään mieskin on kokousreissulla. Sitä paitsi hän ilmoitti, että lauantaina hänellä on "syntymäpäiväkäynti". Nauroimme, sillä yleensä syntymäpäiväkäyntejä on vain minulla, tälläkin viikolla kolme. 

Talo ei kuitenkaan ollut tyhjä kotiin palatessa, sillä lemmikkieläimet odottivat minua. Kaksi kissaa ja koira olivat onneksi jo päivällä saaneet ulkoilla pojan ansiosta. Sain kännykän kautta häneltä kaksi hienoa kuvaa, jotka ilahduttivat mieltä, ja jotka haluan jakaa teille. 

Sissi @Perttu Perälä

Dora @Perttu Perälä

Koira on koko illan yrittänyt ulkoiluttaa minua, mutta tällä kertaa olen antanut laiskuuden ja väsymyksen voittaa, enkä ole lähtenyt jokapäiväiselle 5-6 km:n rollaattorilenkille. Tiedän kyllä, että nuo lenkit muistuttavat kirkossakäyntiä sikäli, että lähtemistä ei koskaan kadu. Ei tosin palaamistakaan. 

Viime yönä meinasin ottaa kuvan kuusta, enkä tiedä kehtaanko sanoa, mitä sitten tapahtui. Astuin tyhjään kapsäkkiin, joka oli märkä. Kissa oli kaivannut hiekkalaatikkoa... Pesin sitten kapsäkin ja se oli niin virkistävää, etten saanut unta. Luulisi ensi yönä unen maittavan, vaikka kuu mollottaa täysillä. 

Usein, erityisesti kastejuhlassa, luen psalmin 121. Siinä puhutaan siitä, miten Herra varjelee väsymättä jokaisen askeleeni. Hän ei väsy eikä nuku. Tulen aina hyvälle tuulelle, kun luen jakeen: Päivällä ei aurinko vahingoita sinua, eikä kuunvalo yöllä.