Jännitys

Ehdin vasta perjantai-illan hämärtyessä viemään kallunat ja jäkälää Rajamäen haudalle ja vein lyhdyn ja havuseppeleen myös Rinnan sukuhaudalle, missä lepäävät täti, isovanhemmat, vanhempani ja kaksi pikkusiskoa. Oli todella kaunis ilta ja kynttilät tuikkivat valoa. Yöllä näin niin hirvittävän painajaisen, että arvelen sen johtuvan lapsen odotuksen mukanaan tuomasta jännityksestä. Naskaliin odotetaan vauvaa parin viikon sisällä! 

Minulle osui tänä vuonna tehtävä, josta en ole oikein pitänyt, ja johon en ole montaa kertaa joutunutkaan: pyhäinpäivän iltakirkko. Minusta se on työläs ja raskas tehtävä ja korona teki siitä vielä haastavamman, kun toteutuksessa täytyi ajatella kameroita ja koettaa välittää tunnelma ja sanoma katsojille uudella tavalla. Käsikirjoituksen työstämiseen meni useampi tunti, etten sanoisi päivä. Nimiä luettavana ja kynttilöitä sytytettävänä oli peräti 295:lle seurakuntalaiselle, jotka on siunattu hautaan viime pyhäinpäivän jälkeen. Iltakirkko striimattiin Vaasan suomalaisen seurakunnan YouTube -kanavan kautta.

En ole moneen vuoteen jännittänyt mitään niin paljon kuin eilisiltaa. En saanut rauhaa yöllä en päivällä. Päätä särki, olin hajamielinen, ajatus katkoi kun yritin muistella ulkoa niitä muutamia alkulauseita, jotka olin liturgille jättänyt sanottavaksi. Pelkäsin että tulee täydellinen breakdown ja kyyhötän yksin edessä osaamatta jatkaa. Mutta kun pääsimme alkuun, meillä oli siunaus mukana. Pystyin jopa muistelemaan niitä monia ihmisiä, jotka tuossa joukossa olivat tuttuja. Ajattelin rukouksin myös niitä kolmea tuttua tärkeää ihmistä täällä Laihialla ja Saksassa, jotka aivan hiljan ovat ylittäneet kuoleman rajan. Nautin musiikista ja yhdessä tekemisestä. 

Kun tilaisuus saatiin loppuun ja kaikki onnistui, huomasin, että myös kuvaajaryhmä oli jännittänyt, ja kirkko pulppuili huojennusta ja hyvää mieltä. Olimme niin iloisia, ettemme meinanneet malttaa lähteä pois kirkosta. Se on harvinaista, yleensä meillä on aina johonkin kiire. Mutta siitä myös näki, miten tärkeänä tilaisuutta olimme pitäneet. Emmekä turhaan vaivaa nähneet, sillä kanavalla on tähän mennessä ollut yli 1100 katsojaa. 

Työ on muuttunut eikä se ole vähentynyt koronan takia. Olen asennuttanut viikko sitten Huutoniemen kirkkoon hyvän nettiyhteyden, ja pystyimme tänään lähettämään sieltä ensimmäisen striimatun jumalanpalveluksen. Aikaa oli mennyt koko lailla paljon, että saatiin piuha tuotua antennilta paksun betoniseinän läpi kirkkosaliin. Valitettavasti seurakunnalla ei ole vieläkään omia videokameroita, jotka keväällä päätettiin hankkia. Palvelus striimattiin halvalla webbikameralla. Kyllä sekin jännitti. Paljon on vielä opittavaa. Kuva nyki ja jotkut mikrofonit särisivät. Seuraavaksi on käytävä läpi kirkon äänikaappi, onko jotakin parannettavaa, kun sieltä tulee joku ihme vinkuna, ellei äänitasoja lasketa aika alas. 

Nyt on kuitenkin olemassa perusvalmiudet siihen, että voidaan tehdä kuvausta esimerkiksi kahdella kameralla kuvakulmaa vaihtaen. Joulu on tulossa, ja haluamme tarjota mahdollisuuden osallistua iloon tutussa kirkossa, jos ei muuten, niin verkon välityksellä. Eletään niillä reunaehdoilla, jotka meille on annettu. Jännitys kuuluu elämään, samoin kuin ilo, toivo ja muut tunteet, valitettavasti surukin.