Kotiseutu

Raskas työ, raskaat huvit, totesi kollega, joka oli vapaapäivänä kiskaissut 120 km:n polkupyörälenkin. Syksyn alku onkin töissä ollut niin hektinen, että jotain järjestystä täytyy päähän saada. Seesteisyyttä ja voimaa löytää tutkimalla omaa ympäristöä kävellen tai pyöräillen. Kotiseudun voi oppia tuntemaan omakseen, kun sitä riittävästi hengittää. 

Parille kovakuntoiselle pyöräilijätyötoverille en pärjää, mutta sähköavusteisella pyörällä olen jättänyt taakse pian parituhatta kilometriä minäkin. Hyötyajo, kuten asiointi, marjastus, sienestys ja työmatkat lämmittävät mieltä, mutta olen harrastanut myös hupiajelua. Pyörän päältä asiat näkee hyvin ja hyvänmielisesti. Olen mm. bongannut pyörällä 15 Laihianjoen siltaa. Muutama on vielä kokematta tältä vuodelta. Laihianjoki ei ole kuvankaunis, mutta silti pienikin joki on melkoinen rikkaus sekä maisemassa että luonnon lajiston puolesta. Tosin vieraslaji jättipalsami on viime vuosina vallannut jokitörmät niin että sen tieltä ovat niittykukat, kuten kaunis kurjenkello, joutuneet väistymään. Kitkemiseen ei enää voimat riitä, täytyisi ottaa lampaat avuksi.

Nyt syksymmällä kunnon kohottua olen ulottanut ajeluita myös lapsuuteni Missisipille, eli Kyrönjoelle. Siellä on kauniita hyvin hoidettuja taloja ja viljelyksiä, upeita siltoja ja maisemia. Sykähdyttävin näky on Isonkyrön Vanha kirkko vastarannalta katseltuna, siihen täytyy aina pysähtyä. Kirkon alue on myös mitä parhain ja kaunein markkinoiden pitopaikka. Siellä pidetäänkin vuosittain Vanhan ajan markkinat, missä on saatavilla kunnon tavaraa. Ja kun markkinoille menee niin aina kannattaa jotain ostaa, jos ei muuta niin pihkavoidetta, juustoa, lihasäilykettä, hauskaa käyttökeramiikkaa, sieniveitsi, kärpäslätkä, vyö jne. Jokainen löytää jotain ja katselemisestakin saa iloa. Villojakin olisin muutama viikko sitten pidetyiltä markkinoilta ostanut, mutta myyjä oli jäänyt suustaan kiinni, mikä tietysti on hyvien markkinoiden merkki.  

Isonkyrön Vanha kirkko 

Vanhan ajan markkinat

Ennen sanottiinkin kauppaan lähtiessä että mennään kirkolle

 

Perttilän riippusillalta

Akkaansillalta

Kotiseutu muuttuu niin kuin kulkijakin. Enää ei tule vastaan maitolaitureita ja heinäladot maatuvat. Puhelinpylväät poistuvat ja sähkölangat vähenevät. Niitä jo melkein kaipaa kun katselee korkeita puhelinmastoja.

Vaikka en ihmisten joukossa aina ole kotonani, koen monasti esivanhempieni maisemissa vahvaa tunnetta, että juuret ovat täällä. Molemmat isovanhempani ovat syntyisin Laihialta, äiti syntyi ja kasvoi Isossakyrössä. Siksi koen kaksi jokea ja sivukylätkin rakkaiksi. Minusta ei voi sanoa, ettei se oo oikeen mistään kotoosin.