Vastauksia

Monta kertaa olen ajatellut että rukoukseni kuultiin, ja saanut siitä toivoa. Niinpä viime aikoina olen yrittänyt muistella rukousvastauksia, kun olen kaivannut valoa pelkooni ja tähän raskaaseen maailmantilanteeseen. Rukouksen tie on avoinna silloinkin, kun ei keksi mitä konkreettista voisi tehdä asioiden eteen. Tai teot tuntuvat vaatimattomilta - porkkanoiden viljely, pakastimen täyttäminen, sähkön säästäminen, lahjoittaminen, kuunteleminen.

Ukrainan kansan ja koko tämän maapallon puolesta rukoileminen ei ole turhaa. Muistan viime kevään järkyttävät uutiskuvat, kun venäläiset tankit vyöryivät pitkänä letkana kohti Kiovaa. Rukoilin, että Jumala auttaisi, lähettäisi vaikka ylienkeli Mikaelin vastaan, niin etteivät nuo koskaan pääsisi perille. En ollut ainut, joka rukoili tähän tapaan. Ja rukous kuultiin. Mutta sellainen ihmepelastus se ei ollut, etteivätkö tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset joutuneet kärsimään ja kuolemaan Ukrainassa silloin ja sen jälkeen. Silti jatkan rukousta tänään sydän täynnä toivoa: varjele ydinsodalta, varjele nälänhädältä ja taudeilta, varjele pahoilta ihmisiltä, varjele ettei oma sydän kivettyisi...

Monet rukoukseni ovat paljon pienempiä: että selviäisin jostain tehtävästä, että jaksaisin tämän päivän, että saisin jonkun rohkaisun ja lohdutuksen. Usein koen, että näihin rukouksiin vastataan heti. Joku tuntuu pitävän huolta pappiparasta!

Joskus tunnen olevani aivan lopussa ennen hautaan siunaamista, päässä humisee. Ja jos kyseessä on joku kirkosta eronnut, saattaa mieleen tulla happamia ajatuksia, että taas tarvittiin ns. instituution ilmaisia palveluksia ja minusta tehtiin seremoniamestari. Kun sitten polvistun siunauskappelissa ja pyydän armoa ja voimaa, olen siitä noustessani kuin uusi ihminen. Joku ehkä sanoisi, että pienen jännityksen nostamaa adrenaliinia. Ajatelkoon kukin mitä tahtoo, mutta itse koen, että Jumala armossaan kannattelee ja antaa viestin kulkea läpi.

Masentavan hetken jälkeen on tullut joku vahvistava kokemus tai palaute. Kun olen epäillyt, että työltäni puuttuu siunaus, olen saanut riemullisen vastauksen, että kaikki ei ole siinä mitä näet. Koko elämä on ollut vuoropuhelua suuremman kanssa. 

Tuskin koskaan on hätäisten pienten rukousteni ansiosta tapahtunut mitään sellaista yliluonnollista ihmettä, jota ei voisi selittää aivan muilla tekijöillä. Mutta minun uskonliekkiäni rukousvastaukset ovat pitäneet elossa. Suurin ihme lienee se, että usko on tähän päivään säilynyt niin, ettei ole tarvinnut puhua sellaista, missä sydän ei ole mukana.