lauantai 14. marraskuuta 2026

Mahtimaa

Amerikka on suuri maa ja paljon moninaisempi kuin äkkiseltään näyttää. Olisi joskus kiva mennä käymään, mutta en oikein haluaisi nykyisen presidentin aikana (en uskalla kirjoittaa nimeä tähän). Pelkään, että keksivät siellä jonkun syyn pistää linnaan tällaisen ihmisen, joka yrittää ajatella itse. Erityinen mielenkiinto Amerikkaa kohtaan on tullut tänä vuonna, kun olen kirjoitellut mm. isoisän kolmesta amerikanreissusta. 

Viime viikolla työstin Yhdysvaltojen karttaa, johon merkitsin paapan kertomuksessa mainitut kaupungit ja osavaltiot. Chat GPT ei sitä millään ohjeilla osannut luoda, vaan sijoitti kaupungit mihin sattuu, vaikka koetin opastaa, mihin ilmansuuntaan ja minkä osavaltion rajan lähelle kaupunki täytyy merkitä. Yritin pari viikkoa, lopuksi imuroin Wikimedia Commonsista Pohjois-Amerikan pohjan ja aloin työstää Paintilla. Kuparisaarten piirroksen pohjaksi taas otin vanhan karttapiirroksen ja työstin sitä GIMPillä, joka oli itselleni uusi tuttavuus. On ainakin taittajalle pohjia, mistä saa jatkaa, jos eivät sellaisenaan täytä laatuvaatimuksia.

Älyteknologian ja yrityselämän johtava valtio loistaa toisinaan vanhentuneella teknologialla. Tänään on uutisoitu, miten koko USA:n lentoliikenne on ollut katkolla, koska lennonjohdon käyttämä järjestelmä on täysin aikansa elänyttä, tallennuksetkin tehdään korpuille. Ei nyt sentään lerpuille eikä kaurakorpuille, mutta silti. Jos korput ovat päässeet loppumaan, voin auttaa ja lähettää varastoistani.

Minulla onkin tältä syksyltä yllättävä ja hauska kokemus Amerikan edistyneisyydestä. Halusin saada valmisteilla olevaan kirjaani studio J.W. Naran 28.12.1913 ottaman kuvan Italian Haalin onnettomuuden hautajaissaatosta vähän tarkemmassa muodossa kuin vapaasti saatavilla olevat versiot. Michigan Technological Universitystä saattoi pyytää negatiivista valmistettua korkeamman resoluution duplikaattia ja lunastaa sen käyttöoikeudet. Otin yhteyttä, kuva löytyi ja kertakäyttöoikeuden hinta oli vain 5 dollaria ja 10 senttiä. Teimme sopimuksen, ja sen allekirjoittaminen onnistui tulostamalla, skannaamalla ja lähettämällä allekirjoitettu sopimus sähköpostissa. Hienoa!

Tuli maksun aika. Maksuvaihtoehtoja oli vain kolme: 1. Soita tiettyyn numeroon ja anna luottokorttisi numero. 2. Maksa käteisellä. 3. Lähetä postitse shekki kyseiseen tekniseen korkeakouluun. - Pitkään emmittyäni etsin kuvan numeron ja tekemäni sopimuksen sekä harjoittelin lausumaan suhteellisen sujuvasti luottokortin numeron. Tiesin kyllä, että sitä ei saisi puhelimessa antaa, mutta laskelmoin, että tämä on luotettava hanke, ja yliopiston asiakaspalvelija on jo tähän mennessä tehnyt tämän viiden dollarin eteen tunnin verran töitä. Keräsin rohkeutta, ja sinä aikana sattui vielä puhelinliittymäni vaihtumaan sellaiseen, että soittaminen Yhdysvaltoihin oli vähän kalliimpaa. Mutta päätin soittaa, saatettiinhan tuossa muutaman kilometrin mittaisessa hevosvaljakoiden vetämässä kulkueessa noin 70 vainajan mukana haudan lepoon äitini pikkuserkku, 13-vuotias Uuno Jokipii. 

Puhelun alku oli haastava, sillä en ymmärtänyt, mitä minulta kysyttiin. Jouduin pahoittelemaan useampaan kertaan, että nyt en ymmärrä. Sitten tajusin, että "just a minute". Kului laihialaisittain tuskalliset neljä minuuttia puhelinhiljaisuutta. Sitten päästiinkin alkuun ja alettiin tankkaamaan numeroita ja tavaamaan katuosoitettani. En ollut huomannut kerrata iin ja een ääntämistä, joten takeltelin ja välillä yritin mielessäni hyräillä kansakoulussa opittua laulua englannin aakkosista. Selvisin kuitenkin kunniakkaaseen loppuun, ja puhelu kesti vain reilut 10 minuuttia. Tulihan se kalliimmaksi kuin itse käyttöoikeus, mutta palvelu oli ystävällistä ja kokemus rikastutti elämääni.

Heti puhelun jälkeen tuli pankilta viesti, että luottokorttini on suljettu. No sehän oli hyvin ymmärrettävää. Asia ratkesi soittamalla asiakaspalveluun ja tunnustamalla, että tällaisen rikkeen olen tehnyt ja veloitus pitäisi olla viisi dollaria ja kymmenen senttiä. Niin se oli, eikä enempää ole mennyt, eli yliopisto toimi ihan rehellisesti. En kuitenkaan suosittele tekemään samoin kuin minä - eli olkaa ajoissa liikkeellä ja jos teidän pitää asioida USA:n suuntaan, lähettäkää postitse shekki, jos sellaisia vielä pankista saa. 

Valokuva vuodelta 1913 on erinomainen, samoin kuin saman valokuvaamon noin vuonna 1904 ottama kuva paapasta. Huomasin myös, että suuret hautajaiset ovat yhteinen juonne kolmessa dokumentaarisessa novellissani. Hautajaiset sopivatkin hyvin papin novellien teemaksi. 

perjantai 13. marraskuuta 2026

Ennallistaminen

Isäntä luki Maaseudun Tulevaisuudesta ääneen Jussi Orellin alion, missä hän kertoo saksalaisen linnanherra Anton Waldeckin todenneen, että ajatus ennallistamisesta on väärä. "Ei voi tavoitella luontotyyppejä, joita täällä oli 40 tai 60 vuotta sitten. On lähdettävä tieteeseen perustuen siitä, mikä 30-50 vuoden päästä on elinkelpoista."

Tuo on hyvin ymmärrettävä ajatus. Minunkin tekisi joskus mieli ennallistua vaikkapa 30-vuotiaaksi, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Täytyy vain tavoitella sellaista kuntoa, jolla voisi ehkä selviytyä vielä kymmenen, viisitoista  vuotta, jos Luoja suo.

Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, mutta se taitaa olla tärkeämpää kuin menneeseen pyrkiminen. Maapallon keskilämpötila nousee koko ajan. Miten voimme selviytyä erilaisissa ilmasto-olosuhteissa ja miten voimme pysäyttää tuhoisan kehityskulun, joka uhkaa luomakunnan tulevaisuutta? 

Ajatusten ja mielipiteiden moninaisuus on tärkeää niin metsäasioissa kuin muissakin. Jotkut pelkäävät sitä, että kiinnitetään huomiota ongelmiin. He saattavat puhua siitä, miten paljon mahdollisuuksia on menetetty. Toiset taas pelkäävät sitä, ettei oteta huomioon kaikkia seikkoja, myös riskejä. Heidän mielestään hyvää tulevaisuutta rakennetaan tietoisena siitä, mitkä asiat ovat kestäviä ja perustuvat oikeille faktoile. Eri näkökulmat ovat tärkeitä myös mahdollisuuksien etsimisessä. Ajatusten moninaisuudesta voi parhaassa tapauksessa syntyä hyvä konsensus.