Hermot

Koira kasvaa kuin itsestään, mutta varsinainen kasvatus on vasta alkutekijöissään. Ei ole helppoa saada sitä oppimaan tapoja, ja nyt se on jo teini. Postinkantaja laittoi muutama päivä sitten huomaavaisesti lapun, että oli nähny koirulin edellisenä päivänä pikitiellä asti. Minun syyni, ja alkavan kiiman myös. 

Doraa ei siis voi nyt yhtään laskea irti omassakaan pihassa. No, se tietää meille vanhuksille liikuntaa. Välillä koira kulkee lenkillä mukavasti, mutta aika usein kiskoo liikaa tai kiertää hihnansa puun tai sauvan ympärille. Välillä se kaivelee roskista, yrittää napata jotain leikkuulaudalta tai jahtaa kissoja. Aina ulkoa tullessa se läjää matot, sillä ulkoilma lataa sen täyteen energiaa. Seitsemän kilometrin hiihto liukkaalla jäällä ei tunnu juuri missään. Raivostuttavinta on, että se näykkii käsiä, kun yritän kuivata tassuja. Kovin paljon tulee käytettyä kieltosanoja, ja aina ei meinaa jaksaa olla kärsivällinen kasvattaja.

Samahan se oli lasten kanssa. Lapset olisivat tarvinneet paljon myönteistä ilmapiiriä, mutta ei sitä aina jaksanut luoda ympärilleen. Olin joskus tosi väsynyt, kun neljä pientä touhusi ympärillä vaatien huolenpitoa ja huomiota. Pienten lasten vanhemmat tarvitsevat paljon armoa läheisiltään ja ennen kaikkea itseltään.

Eiköhän tämän yhden kanssa pärjätä. Aika näyttää millainen koira siitä kasvaa. Täytyy nyt vihdoin mommana ruveta lueskelemaan lastenkasvatusoppaita.