Ovi kiinni

Tässä vuoden alussa on vainajia ollut niin paljon, että kaikki eivät ole mahtuneet kaupungin kylmäsäilytystiloihin. Luullakseni kylmäsäilytystiloja on kuitenkin ollut helppo järjestää lisää näillä pakkasilla. Joka tapauksessa ajattelin ahkeroida Vaasassa loppuun saakka ja otin tähän kuunvaihteeseen vain kaksi lomapäivää. Työkaverit joutuvat kuitenkin tekemään hieman vajaalla miehityksellä kuukauden tai kaksi. Nuo pari lomapäivää aion käyttää perehtymällä tulevan työpaikkani Taivalkosken seurakunnan elämään. Tutustun työyhteisöön ja -tiloihin keskiviikkona. Torstaina piispa Jukka Keskitalo tulee kuulemaan Koillismaan seurakuntien ajankohtaisia asioita, ja saan olla kuunteluoppilaana mukana.

Vähän tiukalta tällainen työpaikan vaihdosaikataulu on tuntunut, mutta ehkä asian valoisa puoli on se, että ei ehdi jännittää. Huominen päivä menee pyykkäämisessä ja pakkaamisessa, ylihuomenna auton nokka kääntyy pohjoiseen. 

Eilen hautasin, tänään oli kaksi kastetta. Tältä erää viimeinen työpäiväni Vaasassa ei sujunut aivan kommelluksitta. Valmistauduin aamupäivällä mm. tulostamalla kasteen kulun englanniksi. Olin jo vähän myöhässä kotoa lähtiessä, ja matkalla piti noutaa vielä kastekynttilä, koska kotivarastot olivat huvenneet. Ajattelin, että kiinalaissyntyinen perheenäiti voi olla aikatauluodotuksiltaan säntillisempi kuin suomalaiset, ja harmitti, kun joku edellä ajava jäi joka risteykseen tuumiskelemaan, vaikka valot paloivat vihreänä. Mutta tunnelma perheessä oli oikein lämmin. Isovanhemmat olivat tuttuja papin uran alkuvaiheilta. 

Kotikasteelta tullessani kävi niin, että auton avaimen patteri teki tenän ja auton ovet pysyivät lukittuina. Osasin jotenkin kaivaa avainkotelosta esille muovisen vara-avaimen ja miehen antaman ohjeen mukaan yritin kangottaa sillä auki ovilukon avainpesää. Lopulta sain auki pelkurin puolen systeemin, mutta siellä ei avainpesää ollut. Kuskin puolen systeemi taas oli niin jäässä, että lopulta katkaisin pakkasen haperruttaman muovisen avaimen. Ei auttanut muu kuin tilata taksi seuraavalle kasteelle. Ostamani untuvatakki osoittautui lämpimäksi taksia odotellessa. Tämä oli kokonaista toinen kerta, kun käytin taksia työajoon näiden 16 pappisvuoden aikana. Ajoin kaupungin toiselle laidalle ja summa oli lähes 30 euroa. Kyllä työnantajat ovat paljon säästäneet sillä, että on ollut aina oma auto käytössä, sillä kilometrikorvauksia samalta matkalta maksetaan 4,73 euroa. Mies tuli sitten hakemaan vara-avaimen kanssa, ajoimme ensimmäiseen kastepaikkaan, ja saimme autoni auki yhdellä näpsäytyksellä. Olipa onni, että apu oli niinkin lähellä, vain puolen tunnin ajomatkan päässä.

Ajoin jättämään kastepaperit virastolle ja viimeistelin matkalaskun. Tyhjäsin vielä tietokoneen C-aseman, tein jonkun käännön, tarkistin etten jätä työhuoneeseen mitään omia kirjoja tai muita tavaroita. Jätin avaimet sovittuun paikkaan ja painoin oven perässäni lukkoon. Se oli jotenkin merkillinen hetki. Olen ollut tuossa työpaikassa 12 ja puoli vuotta, ja kun lähtee, ei voi koskaan olla aivan varma palaako. Elämä on arvaamatonta, eikä oikeastaan minään päivänä voi tietää palaako takaisin sinne mistä on lähtenyt. 

Niin ovien aukeaminen kuin sulkeutuminen on juttu, johon ei voi aina itse vaikuttaa. On vain kuljettava rohkeasti ja avoimella mielellä.