Taivas monena

Olen viikon aikana saanut nähdä taivaan monenvärisenä. Välillä olen myös katsellut sitä pilvimaton päältä. Gran Canarialla pienimmäinenkin kiinnostui auringonlaskuista ja eräänä iltana taivas näyttäytyi kullanhohtoisena, kun söimme päivällistä. 

Kuuntelin juuri Kjell Westön kirjan Rikinkeltainen taivas. En ole varma, mitä taivaan sävyä Westö kuvaa, mutta kirja oli joka tapauksessa jotenkin miellyttävämpi lukukokemus kuin saman kirjoittajan Missä kuljimme kerran, jonka luin vuosia sitten. Saattaa olla että hyvä lukijaääni (Eero Saarinen) antoi Rikinkeltaiseen taivaaseen oman sävynsä. En luultavasti kuitenkaan mitenkään viisastunut kirjasta, joka oli kirjoitettu siihen tyyliin, että se olisi eräänlainen omaelämänkerta. Kunhan kuuntelin. 

Juttelimme töissä eri kirjallisuuden lajeista ja suosittelin pöytäseurueelle elämänkertakirjallisuutta. Elämänkerroista yleensä tuntee aina oppivansa jotain. Kehuin erityisesti mieleen jääneitä päähenkilön lapsenlapsen kirjoittamia elämänkertoja. Olin nimittäin vaikutettu Matti Kalliokosken kirjoittamasta isosisänsä Viljami Kalliokosken ja  Erkki Tuomiojan kirjoittamasta isoäitinsä Hertta Kuusisen elämänkerroista. On myös mielenkiintoista vertailla aikalaisten erilaisia näkökulmia elämään.

Luulen, että tästä vuodesta tulee värikäs ja mielenkiintoinen jakso omaan elämänhistoriaani. Eilen, kun tulin kotipihaan, täytyi hakea kamera ja ikuistaa  yllätysroosat pilvenreunat. Viikolla muistelin kastekodissa lypsykarjan sattumuksia, koska perheenisä tunnusti olevansa maalta ja kiinnostunut maataloudesta. Oikein tuli tippa linssiin siinä kun juteltiin, oli mukavaa. Tänään, kun ajelin kasteelta, mietin, että olen saanut kokea ja tehdä niin monenlaista. Rikas ja värikäs elämä totta tosiaan. Olen ollut monena ja niin on ollut taivaskin, joskus ottamassa vastaan kapinaa, joskus vastaamassa ihmeellisellä tavalla.