torstai 2. lokakuuta 2025

Riskianalyysi

Lyhyellä urallani kuntapäättäjänä olen miettinyt riskejä. Heti alussa otettiin riski, kun ryhdyttiin rakentamaan kunnan takauksella tätä teollisuushallia. Jos hallin vuokralaisista joku yritys luopuu, eikä saada uutta tilalle, voi tulla tappiota. Kiire oli, riskianalyysiä ei oltu tehty. Ajateltiin, että hyvä kun saadaan Laihialle yrityksiä ja toisille yrityksille uusia tiloja, ja niinhän se tietysti on. Kannatin. Onhan siinä synergiaetuakin, kun joku pykää hallin, josta monet saavat tilaa yritykselleen.

Yrityshalli nousee teollisuusalueelle

Yritykset eivät nykyään mielellään ota riskejä, vaan toivovat, että saavat olla vuokralaisina. Tiettyyn rajaan saakka tämä on hyväksyttävää, mutta yksittäistä yritystä ei voi tukea suurella riskillä. Riski voi toteutua ja kunnan peruspalvelujen tuottaminen voi vaarantua.

Laihialla päättäjät ovat ottaneet useita riskejä. Meillä on kirkonkylässä kaksi hyväkuntoista alakoulua, koska uskottiin, että lapsia syntyy ja lapsiperheitä muuttaa pitäjään. Nyt voidaan arvioida, että olisi pärjätty olemassa olevilla kouluilla. Kaavoitettiin runsaasti asuinalueita, rakennettiin kaavateitä ja kunnallistekniikkaa. Rakentajia ei näin lama-aikana ole ollut toivotulla tavalla. Ei osattu myöskään varautua huonompiin aikoihin ennakolta, valtuusto päätti jopa kiinteistöveronalennuksista, kun oli positiivinen tulos. Vanhassa kunnantalossa oli niin paljon poistamatonta jäännösarvoa, että kun se jouduttiin purkamaan ja tekemään suuri kirjanpidollinen poisto kerralla, meni kunnan tilinpäätös miinukselle ja sieltä on vaikea nousta. Nämä ovat virheitä, mutta ymmärrettäviä, sillä tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

Olen kuullut pikkulintujen laulavan, että viimeksi kun tase oli miinuksella, saatiin pelastus kunnan tytäryhtiöistä. Myytiin rakennuksia tytäryhtiöille erittäin hyvään hintaan ja saatiin näin petrattua kunnan tasetta. Tytäryhtiöt ovat kaikesta huolimatta esimerkiksi viime vuonna tuottaneet positiivista tulosta ja täyttäneet kunnanvaltuuston niille antamat tavoitteet. Näin siitä huolimatta, että kunnan konserniohjaus ei ole aina perustunut riittäviin tietoihin. Vanhoissakin taakoissa on kuitenkin yhtiöille vielä haastetta.

Siksi tuntui pahalta, kun maakuntalehti kirjoitti monenlaista virheellistä tietoa kuntakonsernin yhtiöistä. Väitettiin esimerkiksi, että Vuokratalot oy olisi tuottanut kunnalle 40 600 euron tappion, koska sille myönnettiin vapautus lainanlyhennyksestä. Todellisuudessa Vuokrataloille myönnettiin vuodelta 2022 lyhennysvapaa, mikä tarkoittaa lyhennyksen siirtymistä eteenpäin. Kunta, joka oli lainanantaja, ei ollut huomannut huolehtia siitä, että lainaa lyhennetään tai tehdään lyhennysvapaasopimus. Mielestäni se on kunnan häpeä. 

Kun tiedonkulussa ja tarkastuksessa on tällaisia aukkoja, on hyvä että mennään läpi prosessit ja katsotaan, että asiat hoidetaan entistä paremmin. Siksi pitkin hampain kannatin kokoomuksen valtuustoaloitetta. Ajattelin, että vaikka aloitteen otsikko oli väärällä tavalla osoitteleva ja lehtikirjoittelu antoi asioista väärän kuvan, voi hyvällä tahdolla nähdä, että tarkoituksena on parantaa yhteistyötä kunnan ja tytäryhtiöiden välillä. Toivotaan, että pystytään alkaneella tiellä tekemään hyvää yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa kunnan talouden tasapainottamisessa.

Laihia ei kuitenkaan ole mikään auringonlaskun kunta, vaan hyvä kunta asua ja yrittää. Kannattaa tehdä riskianalyysejä, mutta samalla suhtautua luottavaisesti siihen, että jos ei tämän enempää tyritä, tulee myös aurinkoisia aikoja.

2 kommenttia:

  1. Jokaisella kunnalla pukkaa olemaan luurangontapaisia esineitä kaapeissa,kun päätöksiä on tuhansittain tehty eri päättäjien ja kuntajohtajien voimin.Menneitä ei kannata murehtia vaikka ne vaikuttaa joskus pitkällekin tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Pyörä ei pyörähdä taaksepäin, eteenpäin mennään.

      Poista